Melko tarkalleen ottaen kuukausi sitten pääsin takaisin kotiin. Mitä tämän kuukauden aikana on oikein tapahtunut?
Blogi on päivittynyt hävyttömän harvoin, syömiset ovat lipeämässä samaan vanhaan, paino on tipahtanut kolmisen kiloa, mieliala vaihtelee synkästä mustasta tasapaksuun harmaaseen, aina vain väsyttää, väsyttää ja väsyttää...
Eipä ole paljoa kehuskelemista näillä "saavutuksilla".. Tuntuu, että syöminen on aivan liian vaikeaa ja kuvottavaa. En kestäisi ajatella ruokaa lainkaan.
Samalla en kuitenkaan haluaisi painon putoavan liian alas. Olen enemmän kuin tyytyväinen nykyiseen hoitopaikkaani ja suljetulle en todellakaan nyt halua - haluan olla kotona, kiitos vaan. Nykyisessä hoitopaikassa hoito perustuu kokonaisvaltaiselle keskustelulle ainaisen syömisestä jankkaamisen sijaan. Tuolla nähdään, että syöminen ei todellakaan ole "pääongelmani" vaan yksi monista oireista. Tuntuu, että olen saanut muutamassa viikossa enemmän keskusteluapua kuin koko osastolla oloaikana.
En siis todellakaan halua, että minut laitetaan pihalle "hoitoon sitoutumattomuuden" takia. Olen kyllä halukas muuttumaan, en vain vielä jostain syystä oikein kykene siihen... Sisäiset solmut pitää kai avata ja sielun haavat paikata ennenkuin pääsen elämässä eteenpäin..
Blogi on päivittynyt hävyttömän harvoin, syömiset ovat lipeämässä samaan vanhaan, paino on tipahtanut kolmisen kiloa, mieliala vaihtelee synkästä mustasta tasapaksuun harmaaseen, aina vain väsyttää, väsyttää ja väsyttää...
Eipä ole paljoa kehuskelemista näillä "saavutuksilla".. Tuntuu, että syöminen on aivan liian vaikeaa ja kuvottavaa. En kestäisi ajatella ruokaa lainkaan.
Samalla en kuitenkaan haluaisi painon putoavan liian alas. Olen enemmän kuin tyytyväinen nykyiseen hoitopaikkaani ja suljetulle en todellakaan nyt halua - haluan olla kotona, kiitos vaan. Nykyisessä hoitopaikassa hoito perustuu kokonaisvaltaiselle keskustelulle ainaisen syömisestä jankkaamisen sijaan. Tuolla nähdään, että syöminen ei todellakaan ole "pääongelmani" vaan yksi monista oireista. Tuntuu, että olen saanut muutamassa viikossa enemmän keskusteluapua kuin koko osastolla oloaikana.
En siis todellakaan halua, että minut laitetaan pihalle "hoitoon sitoutumattomuuden" takia. Olen kyllä halukas muuttumaan, en vain vielä jostain syystä oikein kykene siihen... Sisäiset solmut pitää kai avata ja sielun haavat paikata ennenkuin pääsen elämässä eteenpäin..
1 ajatusta:
Sitte ku löytää oikeen hoitotavan ni kannattaa pitää siitä kiinni. Muaki on heitelty paikasta toiseen. Päiväsairaalasta vaikka minkä moiseen keskustelu tukeen. Kaikki ihan yhtä tyhjän kanssa. Kesällä tuli taas vaihteeksi uudet vaikeudet jotka laitto ajattelemaan elämää uudelleen. Bulimia jäi ku seinään, mutta kaikki ajatukset on silti pään sisällä. Vaikka en oo oksentanu yli puoleen vuoteen olen sama sairas henkilö. Yritän olla ajattelematta ja sillon voin ihan hyvin. Tsemppiä ja jaksamisia!!!
Lähetä kommentti