Vappu

Kohta pärähtää vappu käyntiin (tai jatketaan viikonlopun hyväksi osoittamalla linjalla). Saa nähdä mitä tästäkin tulee. Kahden päivän lääkkeet ottamatta ja kieltämättä huomaa.

Paha, paha, paha olo...

En tajua itseäni..
Miksi minun on taas niin paha olla?
Mitä minä olen tehnyt väärin?
Miksi tapahtuu kaikkea mikä saa pääni menemään täysin sekaisin?

Se Eräs melkein tappoi itsensä ja pari muuta... Minä olen niin vihainen, että voisin lyödä sitä ihmistä... Ja lujaa...
Voi helvetin vitun perse.. Miksi minun exäni täytyy olla tuollainen ääliö?
Minkä helvetin takia ihminen lähtee ajamaan autoa järjettömässä kännissä?
Jonkinlaisia onnenenkeleitä on ilmeisesti olemassa, kenellekään ei käynyt kuinkaan vaikka muuten jälki olikin aika rumaa...
Jollain typerällä tavalla syytän itseäni Sen Erään alkoholisoitumisesta..
Miksi kaikki mihin kosken, muuttuu paskaksi? Käänteinen Midaan kosketus...

Miksi minulla ei ole enää tunteita? Tai ainakin tuntuu siltä, että olen täysin tunteeton... Olen vain loputtoman surullinen ja ahdistunut. Kaikki muut tunteet puuttuvat.
Yön pimeinä ja unettomina tunteina tulee mieleen kaikenlaisia hulluja ajatuksia...
Mitä jos minä en olisikaan enää olemassa? Menettäisikö kukaan mitään korvaamatonta?
Tuntuu, että ei.. Toki ihmiset olisivat aluksi surullisia, mutta kyllä he toipuisivat. Kaikilla menisi paremmin, kun minä en olisi pilaamassa kaikkien elämää.
Vittu. Miksi tämä paha olo ei mene pois?
Haluan itkeä, mutta en osaa. Mikä on mennyt pieleen?
Voiko rikkinäistä korjata? Osaako joku korjata rikkinäistä mieltä?
Helvetti. Vihaan itseäni.


Miksi minulla on niin paljon kysymyksiä, mutta ei ollenkaan vastauksia?

Vanhat päiväkirjat - osa 6 (vuosi 2005)

Vuonna 2005 päätin peruskoulun ja pääsin ammattikouluun. Olisi kiva katsoa elämäänsä taaksepäin ja sanoa, että onpas teini-ikäisenä ollut mukavaa, mutta ei tuota voi tehdä kun lukee näitä tekstejä..

3.1.2005
"Nyt kello on 2, mut mua ei vaan väsytä. Ja tänää pitäis mennä kouluukii. Voi paska"


1.3.2005
"Koulus must tuntu siltä et mua ei haluta mihikää. Ei kukaa oikee enää haluu olla mun kaa, en tiiä mist johtuu"


24.3.2005
"Must alkaa tuntuu et mul on oikeest pääs vikaa, ku oon aina tällanen perkeleen masistelija. Sitte ku nää on ihan hölmöi juttui mist mulle tulee paha mieli. Meinaan käyä itkee koko aja"

25.3.2005
"Käy vituttaa ku elämä potkii päähä koko aja. Ja just ku oot nousemas ylös ni sit sut revitää takas maihi ja potkimine jatkuu. Mä en kyl jaksa.. Oikeesti.. Vois mennä tupakalle.. Se on kyl epäterveellistä. En mä tiedä... Kuoleepahan nopeemmi"

27.3.2005
"Mä en ikin pääse täst paskast mielialast eroon. Joskus sitä käy miettimää et oonks mä oikeesti sairas? Ja et tarttinks mä jotai psykologia? Et onks mun kokemukset vaikuttanu mun psyykkeesee jotekii negatiivisesti? No en tiiä, mut pitää vaa jaksaa"

5.5.2005
"Vähä oli äsken vitun outo kohtaus tai joku. Pelotti ihan saatanasti. Yht'äkkii tuli vaan semmone olo et apua, mitä jos mä kuolen? Kauhee kuoleman pelko tuli vaan jostai. Oonkoha mä oikeesti mielisairas??? Tarviinks mä jotai ammattiapua??
En tiedä..."


9. luokan kokeiden omat kommentit kalenteriin:
"en lukenu, ei kiinnostanu lukee, en jaksanu lukee, unohin lukee, lunttasin..."


9. luokan äidinkielen opinnäytekansio
"Aina ei oo pakko olla vahva,
olla yksin.
Sä voit päästää jonkun sun jääkerrokses sisälle.
Ei sulle naureta.
Sä saat huutaa.
Sä saat kirota.
Sä saat kiljua.
Sä saat itkeä,
ja sua ymmärretään"

25.7.2005
"*Miehen nimi* on parasta mitä mulle on ikinä tapahtunu. Pitää pitää kiinni noi hyvästä miehestä. Toivottavast se jaksaa kattella mua..."

Tähän loppuvat merkinnät.. Tiedä sitten että miksi.. Muistikuvani mukaan olen kyllä kirjoittanut päiväkirjaa myös amiskassa, mutta olen joko repinyt sen tai se on vain kadonnut johonkin jemma nimiseen paikkaan..

---

Tänään kävin juttelemassa taas terkkarin kanssa ja tämän päivän aiheena olivat nämä vanhat päiväkirjamerkinnät.
Lääkärin pitää nyt kuulemma pohtia meikäläisen jatkohoitosuunnitelmia. Kun kuulemma jo näin pitkään ja noin varhaisessa alkaneet ongelmat syömisen kanssa jne, vaatisivat vähän osaavampaa henkilöä (ei helvetti.. tämä syömisrumba on alkanut ollessani 4. tai 5. luokalla eli noin 13 vuotta sitten..). Saa nyt nähdä, että mitä se Rouva Lääkäri päättää: menenkö psykiatriselle sairaanhoitajalle, psykologille vai jatkuuko hoito tällaisenaan.

ps. jo yli 300 blogitekstiä koossa. Kiitos kaikille rakkaille lukijoille siitä, että jaksatte roikkua mukana <3

Vanhat päiväkirjat - osa 5 (vuosi 2004)

Olin vuonna 2004 8.-9. luokalla. Painoja en ole päiväkirjaan tuolloin enää kirjoittanut. Muistaakseni minulla oli sitä varten jokin vihko, mutta se on kadonnut (tai kadotettu tarkoituksella).. Harmi. Olisi ollut ihan kiva tietää mitä vaaka on silloin huutanut. Muistan jossain vaiheessa tuskailleeni pitkään 52 kilon kohdalla ja jossain vaiheessa sain painon putoamaan nelosella alkaviin lukuihin.
..ja kukaan ei huomannut, että mikään olisi vialla.

31.1.2004
"Tekis vittu mieli juua kännit - ei sen takii et juhlisin, vaan sen takii et vituttaa... Mut tääl mä vaan istun apaattisena ja sitte ku kukaa ei nää tai kuule ni hakkaan tyynyy tai itken ihan vitusti"


8.2.2004
"Mein ukko on vissiin jättämäs mein mutsii. Mein mutsi vaan ruikuttaa sille jotaa: "Älä! Sä et voi tehä tätä mulle! Mä tapan itteni, mä en voi elää!" jne. Ei säälitä mutsin puolest yhtää!! Oma moka, mitäs petti kännipäissää! Telkesin ton mun huoneen oven, toi akka saattaa keksii mitä vaan. Ottaa kuitenki jonku puukon etc. Nyt se ukko vissiin jätti mein mutsin. 99,9%:n varma... En pysty nukkuu tänä yönä. Mutsi voi keksii mitä vaa."

9.2.2004
"Vittu ku mä en voi soittaa kellee.. Nyt oikeesti on nii vbitun huono olo... Tai fiilis on sellane.. Iha ku ois sisältä tyhjä.. Ei niiku tunne mitää.. Vaan tyhjää.. Mä en ymmärrä itteeni.."

14.2.2004
"Vittu taas mutsil ja ukol oli joku älytön riita... Mutsi kävi kilisee mulle ihan vituksee ja sillee. Sit mä vaan huusin sille: "Vittu anteeks et oon olemas..!" ja painuin takas omaa huoneeseen. Eipä tuntunu kauheest muijaa häiritsevän.. Nyt se tuli silittää päästä ja sano hyvät yöt. Sil on vittu pääs vikaa"

24.4.2004
"Mei mutsi on taas juhlimas jossaa. Vittu se ei varmaa tuu kotii enneku huomen. Vitun huora. Se on käyny täs lähiaikoina juhlimas vähä useemmikii.. Jooh... Iha vitun sama mitä se ämmä tekee.."


16.7.2004
"Se *pojan nimi* söi ihan saatanasti! 4 ryynimakkaraa, kasvispurilaisen ja makkaraperunat (ilman makkaroita)... Ja yritti saaha mutkin syömään (ei kiitos)"


1.9.2004
"Must tuntuu et mä oon ihan ulkopuolinen. En oikeestaa kuulu mihinkään ja kukaan ei kerro mulle mitään.
Olis vaan vissiin parempi et kuolisin. Kuka mua kaipais?? Vittu, ei kukaa!! Tulee vaa vissii vakioo siit et stressaan kaikest ihan hullust ja muutekii kaikki paska kaadetaa mun niskaa"


3.10.2004
"Porukat on tiistain-torstain jossain kylpyläs ko mutsi täyttää 40. Hitto, ihan hyvä et ne lähtee ko mutsi on ihan kilsuis ja yks yö heräsin siihe ku nuo tappeli"


30.11.2004
"Nyt palaa oikeest hermo mein luokan kaa. Perseestä koko paska! Mä en jaksais enää mennä ees kouluu ja sielkii vaa vituttaa koko ajan ja tavarat lentelee ymsymsyms..."


26.11.2004
"Mä oon miettiny viime kesää.. Ja sitte... No... Sitä ku *tytön nimi* kuoli.
En mä oo oikein muistellu sitä juttua, muta nyt sit vaan tulee yht'äkkii sellanen kauheen surulline olo. Niiku toissapäivänäkii. Sit mä meinasin kertoo jollekkii kaverille siit milt musta tuntuu. Sit mä huomasin et ei mul oikeestaa enää oo sellasii frendei"


Uudenvuodenlupaus vuodelle 2005
"Älä lupaa mitää, ku et kuitekaa voi antaa ku tyhjiä lupauksia..."

Loppubonuksena otteita ystäväkirjasta:

Siskon vastaus kysymykseen "Veikkaan, että sinusta tulee isona": köyhä
..ja oma vastaus: pulsu

Vanhat päiväkirjat - osa 4 (vuosi 2003)

Olin tuolloin 7.-8. luokalla. En edelleenkään tajua miten kukaan ei nähnyt, että kaikki ei ole hyvin.. Jälkeenpäin sitä miettii, että kunpa joku olisi huomannut.. Ehkä minä en olisi nyt tällainen...
Täytyy kyllä todeta, että yläasteaikana olen ollut verbaalisesti kovin rajoittunut (tai ehkä se kuuluu ikään), joka toinen sana tuntuu olevan vittu, perkele tai saatana.

6.3.2003
"Koht mä tapan itteni ihan oikeesti.. Mein faija valitti taas ja laitto mut kuukaudeks kotiarestii jostai kutosen koenumerost. Vittu kuukaudeks, ei tuu mitää. Nyt mun elämä on vaan jotai paskaa koulua ja tyhmii harrastuksii."

4.4.2003
"Vittu mä tapan itteni, näin sellasest untakii. Kaikki vihaa mua. Pitääks taas viillellä? Vittu että mulla on paha olo. Mä itken hervottomana koko ajan... Miltäköhän kuoleminen tuntuu?"


18.4.2003
"Oon nyt 165cm pitkä ja painan jotaa 55kiloo, eli liikaa. Itteni mielest oon oikeesti liian lihava"


2.5.2003
"Vappu on menny ihan päin persetä. Olis pitäny sanoo *pojan nimi* (sillo ku se kysy vittuillessaa et annaks sille) et paljo maksat.."


5.5.2003
"Tulee leikittyä tuolla puukolla aika usein. Mä oon vissiin jotenkii mielisairas. Pitäsköhän puhuu täst homskast jollekkii?"


17.6.2003
"Haluisin joskus kirjottaa kirjan.. Ja sit haluisin lähettää sen ihan oikeesti kustantajalle. Toivoisin et voisin julkasta joskus ihan oikeesti oman kirjan"


5.8.2003
"Oon vielä elossa.. ihme. Vittu ei mul oo tääl yhtää oikeeta kaverii. Pitäskö mun vakavasti harkita sitä hoitoon menoa.. Välillä tulee vedettyä nuppi sekasin jollain vitun tabuilla mitä pöllin porukoilt. Muutamast koulupäiväst en muista mitää"


5.9.2003
"Se sano et se ei tajuu mua ja se ei tunne mua hyvi ku oon kuulemma "liian kova". Ja pah. Ite on vittu pumpulia"


26.9.2003
"Lähen varmaan ens viikolla juomaan, jos saan rahaa. Ostan varmaan puol litraa tai litran leijonaa. En jaksa ostaa lantrinkii ku menee ilmankii"


5.10.2003
"8kk kotiarestia juopottelusta. Vittu"


6.10.2003
"Onkohan mulla yhtään oikeeta ystävää? En voi puhuu mun asioista kellekkään. Tai no voin mein koiralle, mut en mä oikeen uskalla sillekään puhuu ku vanhukset saattas kuulla. Ja sit kaikki menis päin hevonvittua. Ta no.. On menny jo"

Vanhat päiväkirjat - osa 3 (vuosi 2002)

Vuonna 2002 olin 6.-7. luokkalainen.
Liikuntapäiväkirja alkaa loppuvuodesta. Se on melko surullista luettavaa... Joka ilta olen tehnyt 200-600 vatsalihasliikettä ja tuohon harjoitukset ja liikuntatunnit yms. lisäksi... Liikuntaa on aivan liikaa tuon (tai minkään?) ikäiselle.. En tajua miksi kukaan ei puuttunut tuohon mitenkään.
Kiljuohje koulukalenterissa nauratti... Hyi hitto. Kaikkea sitä on joskus tullut tehtyä.


25.1.2002
"Oon vähän kipee, tulin koulust kesken pois. Särki päätä. Ope taas vamuili jotain omiaan"


1.2.2002
"Sain eile saksan kokeest 7½.. Saksa on syvältä, et ei pahemmi kokeet kiinnosta!"


16.2.2002
"Mun pitäs varmaan mennä tarkastuttaa näkö terkkarille, mut en sillei uskalla. En halua, et mua kiusataan lasien takia"


21.3.2002
"Huomen ois harkatkii! Enkä haluu mennä niihi! Mä sanon et mun polvi on kipee! Ja jos ne sanoo et kyl mun pitää mennä mä en mee. Tuun bussil kotii ja sanon et polvi oli niin kipee et siihen sattu ku käveli. Ko en ihan oikeest jaksa mennä!"


16.4.2002
"Joku vanha mummo tuli huutaa meille ja me naurettii. Se ei oikee tykänny"


17.4.2002
"En tiiä kumman paidan laitan, jos laitan ne päällekkäin näytän joltai pöljält-läskilt"


13.5.2002
"Must tuntuu et mein äiskää ei kauheest kiinnosta. Ei sitä kiinnosta mikää mitä mä teen!!
Sit opekii valitti jotaa et mä en seuraa tunnil. Ketä kiinnostaa!? Ei ainakaa mua!! Hitto ei jaksais mennä kouluu"


19.5.2002
"Mun kuukautiset alko! Äsken! Kauheeta! Oonks mä nyt sit joku "nainen"!? Eilen viel elin ihan normaalia elämää ja nyt "vuodan kuiviin"!!!
Tajusin nyt just äsken yhen kauheen asian! Mä oon jotain 163cm, en kai mä jää tälläseks!? Äiti on mua about 15cm pitempi! Jäänk mä tälläseks laudaks-snadiks-possuks!?? Mä en haluu! Musta on ennustettu päälle 170cm! Oonks mä jotenkii omituinen!?"


10.6.2002
"Se *pojan nimi* heitti mua päin kiven ja se meni mun paidan sisälle!! Sit mä laitoin sen paidan sisälle kourallisen kiviä..."


13.6.2002
"Brad Pitt on vanha kurppa!!"


4.11.2002
"Jos asuisin kaupungis, en ois näin läski ja ruma"


10.11.2002
"Olen hylkiö. Vihaan mun elämää. Vihaan kaikkia. Mä en kestä, koko maailma kaatuu päälle! Ja mä jään alle... Pelkkää yksinäisyyttä ja itsesäälissä rypemistä. Kerron syvimmistä ongelmista vaan kirjekamuille"


9.12.2002
"Olin koko viime viiko kipee... Tai noh. Kipee ja kipee... Ei vaan toi koulu oikein huvittanu"

Vanhat päiväkirjat - osa 2 (vuosi 2001)

Vuonna 2001 olin 5.-6. luokkalainen. Jotkut teksteistä saavat naurunpyrskähdyksen karkaamaan suusta, mutta osa taas pistää miettimään, että miksi minä olin jo "vähän vinkasahtanut" noin nuorena.

3.1.2001
"*piirros itsestä* 
Toi on aika tyhmän näköne - niiko mäkin!"


15.1.2001
"Äiskä skitsoo nykyään joka asiast.. Se ei oo kivaa! Nyt ku sen "alennan viikkorahaas"-uhkailut ei enää toimi, se soittaa heti iskälle ku tulee vaikeutta mun kanssa. Se on aika vammast. Aamulki sanoin "joojoo", ni se sit vaan tällein: "Opettele puhumaan kunnolla, tuo ei ole oikea äänensävy". Sit meil tuli siitkii riita. Me ei vissiin voida keskustelle kunnolla ku joka asiast tulee riita! Se ei todellakaan oo kivaa, sit ku Sisko on äiskäst ihan selväst kivempi. Se ei huuda ikinä Siskolle, koko ajan vaan mulle. Äiti ei varmaan enää ees pidä musta"


28.1.2001
"En haluis mennä huomen kouluun. Tai no joo, mut ku siel on ne yhet"


28.2.2001
"En saanu taaskaan unta, valvoin klo 3 asti"

8.3.2001
"Ukki kuoli. Toivottavast mummi ei kuole"

17.4.2001
"Söin karkkii ihan sikana. Oon lihonu vissii 5 kiloo"

18.4.2001
"Tänää tein ekaa kertaa sen mitä ei sais tehä. Lintsasin koulusta"

21.4.2001
"Ollaa vaan tapeltu koko päivä (mä, Sisko ja äiti). Äiti käy vähän väliä antaa mulle tukkapöllyjä ja Siskolle vaan sanoo: "Oo kunnolla". Mä vihaan äitiä"

28.4.2001
"Äiti vaan huutaa ja repii hiuksista. Äiti, jos sitä enää äidiks haluun kutsua, on ihan hölmö"

3.5.2001
"Katoin K-16 seksirainan. Se oli hyvä. Se ukko runkutti koko ajan niit naisii ja ne naiset pani sitä"

10.5.2001
"Äiti sano et sil on huomen joku leikkaus, joku "naisten asia" eikä se kerro siit mullekkaa. Mä luulen et silt poistetaan jotain"

17.5.2001
"Kävin harkois, mut en tehny siel mitää. Oon läskistyny. Kauhee maha..."

22.5.2001
 "Äiti anto mulle kirjan "Nyt puhutaan seksistä". Se on seonnu"

28.5.2001
"Uusi sana, jonka olen oppinut toukokuussa 2001: vitun ekoistilehmä"

1.6.2001
"Illal äiti kävi saunas ja se oli jättäny Fizz-siiderin pöydälle ni mä vähän maistoin"

12.6.2001
"Luin äiskän tekstarit. Se tekstailee jonkun ihme äijän (ei oo iskä) kanssa. Ne viestit on tälläsii:"Moi rakas". Ällöä!"


22.6.2001
"Mä söin ihan sikana karkkii ja ökäsin yöllä.. Yök!"

19.9.2001
"Palautin sen "Kallen inttivuosi"-kirjan, kunnon homokirja"

Vanhat päiväkirjat - osa 1 (vuosi 2000)

Sainpas vihdoinkin nuo vanhat päivikset tuotua tänne ja lueskelin ne läpi. Ei ollut kivaa luettavaa.
Paljon nuo sisälsivät liibalaabaa pojista, mutta oli siellä sitä asiaakin. Harmi, että en ole pentuna osannut olla kovin analyyttinen vihani kanssa.. Minun on ollut selkeästi huono olla, mutta en ole sen kummemmin miettinyt mistä se johtuu.
Olen ilmeisesti repinyt noista sivuja ja hävittänytkin muutaman päiväkirjan. Harmi, niissä olisi saattanut olla jotain kultaakin kalliimpaa hoitokeskusteluja ajatellen..

Noh, lähdetäänpä liikkeelle vuodesta 2000. Eli olin 4-5. luokkalainen. Piti ottaa mukaan pari niin hölmöä päiväkirja, että ei ole tosikaan :D

6.5.2000
"Painan 40kg ja oon noin 153cm pitkä"

25.5.2000
"Tänää oli ypin kokeet ja ne oli ihan lellit!"

3.6.2000
"Tänää oli vipo päivä kouluu. Sain mahtavan todistuksen. Sit mentii johokii saakutin kukkakauppaa ja oltii siel puoltoist tuntii"

3.6.2000
"Vedän irttareita naamaan nii paljon et koht varmaan oksennan"

8.6.2000
"Miten joku voi pitää gekkoa lemmikkinä? Niitten kans ei voi leikkiä, ne on samanlaisii ku linnut. Kalatkii on kivempia, kaloja voi sentää seurata tuntikausia katsoen mitä ne tekee. Mut linnut ja matelijat, siis liskot, kilpparit, käärmeet. Ne on maailman tylsiNpiä lemmikkieläimiä"

9.6.2000
"Oon myöhästynyt kerra elämässäni koulusta ja se oli maailman nolointa. En haluu myöhästyy enää"

13.9.2000
"En tiiä miks... Ostin Ässä Mixin ja Star Wars-jäden.."

29.9.2000
"Nämä asiat olen oppinut syyskuussa 2000: Ei saa kiroilla tunnilla ääneen"

7.10.2000
"Söin mahan kipeeks karkeista!"

15.10.2000
"Käytii viemässä iskä aikasee aamulla lentokentälle. Itkin siellä ku vesiputous. On jo nyt isiä ikävä"


19.10.2000
"Syötii nii paljo kaikkee hyvää et oksettaa!"


2.11.2000
"Aamu alko ihan kivasti, mut sit äiskä alko huutamaan ja kaikkee. Ni sit siit tuli ihan hölmö päivä"


11.11.2000
"Syötii kaikki karkit mitä talossa oli"

14.12.
"*tytön nimi* vaan hetkutteli peppuaan ja yritti olla sexy. Mut ei se varmaankaan ollu... Mist mä tiedän. Must se näytti aika nololta"

Teksteissä vilistävät lähes viikoittain: "naposteltiin sipsiä", "kävin mussuttamassa kaikkee hyvää", "söin koulussa sitä, tätä ja tuota". Tiedän merkinneeni päiväkirjoihin kaikki herkuttelupäivät.. Miksi ihmeessä minä olen jo noin pienenä kiinnittänyt syömisiini liikaa huomiota? Surkuhan tässä tulee..

Mökötystä ja Mia-Mörkö

Eilinen oli katastrofi.
Syömiset olivat ihan järkeviä lukuunottamatta makaronilaatikkoa. Olin kuolemanväsynyt illalla. Halusin vain käpertyä sohvan nurkkaan ja olla yksin.
Miehellä oli kuitenkin joku ihme läheisyyspuuska ja minä sitten sitten ärähdin hänelle.
Mies veti palkokasvit otsalohkoon ja alkoi tiuskia minulle. Hän ei kuulemma kaipaa elämäänsä enää yhtään kiukuttelijaa..
Olin vähällä sanoa herran hyvin tietävän missä ovi sijaitsee, mutta suljin suuni.. Toisaalta osa minusta haluaa karkottaa miehen pois ja osa pitää lähellä. En tiedä kumpaa puoliskoa pitäisi kuunnella. Mies varmasti löytäisi itselleen tasapainoisemman ja paremman tyttöystävän. Se olisi hänelle oikein. Ei hän ansaitse näin huonoa seurustelukumppania.. Hänellä pitäisi olla ihana ja rakastava avovaimo - ei tällainen kiukutteleva ja pihtaava narttu.

Tänään ei mennyt sen paremmin. Huonompaan päin ollaan menossa.
Vannoin itselleni, että en ahmi.. Vannoin.
Lupaukseni ovat näemmä yhtä katteettomia kuin Kreikan velkakirjat.
Mies kävi kaupassa ostamassa itselleen herkkuja. Huomatkaa sana itselleen.
Huoh.. Ai että hävettää.. Toivottavasti tuo ei huomaa minun syöneen noin paljon. Pitää huomenna käydä kaupassa täydentämässä kaappeja..
Tänään päivällä söin vain keittolounaan. Minulla ei edes ollut nälkä.. Kampuksella minulla oli vain kuvottava olo.. Koetin vältellä ihmisiä ja pakenin milloin mihinkin.. Pariin kertaan oli pakko mennä vessaan rauhoittumaan, tuntui että seinät kaatuvat päälle. Luulin saavani hillittömiä itkukohtauksia, mutta kyyneltäkään ei tirahtanut.
Illalla syöminen sitten lähti räpylästä... Paketillinen paistettuja kananmunia, pekonia, puolikas pullapitko, litra jäätelöä, piparitaikinaa, meetwurstia, pussillinen karkkia...

Eipä siis mikään yllätys, että löydän itseni kumartamassa bulimian edessä.
Menen pitkään ja "rentouttavaan" suihkuun. Oksennan äänettömästi suihkun lattiakaivoon.

"Kappas pekonihan se siinä, kiva nähdä taas.. Näkemiin meetwursti."

Toivon ja rukoilen, ettei mies kuulisi mitä teen. En kestäisi sitä.
Oksennan sappinestettä, mutta silti tuntuu että vatsalaukussa on vielä ruokaa. Toivottavasti tuo on vain tunne, kuviteltu asia. Toivon aivojeni huijaavan minua.
Tekee mieli itkeä.. Mutta en pysty.

Jos syömishäiriön monista kasvoista pitäisi valita jotkut, niin valitsisin ne, jotka laittavat minut näkemään nälkää ja liikkumaan tuntikaupalla..
Tuntuu, että en ole enää tarpeeksi hyvä sille kauniisti irvistävälle oliolle vaan olen saanut seurakseni vielä ikävämmän tuttavan.. Pitää löytää jostain voimia, jotta saan itseni pyristeltyä irti Mian kahleista ja voisin palata Anan syleilyyn.
Tuntuu, että paraneminen on taas monta askelta kauempana.

Ahdistus sisälläni

Voi hyvänen aika mikä päivä...
Ahdistusta, ahdistusta ja lisää ahdistusta.
Aamulla olo oli ensin vielä suht ok. Ei mitään suuria tunteita mihinkään suuntaan.
Ruokailun aikana kaikki muuttui. Ihan kuin joku olisi kääntänyt päässäni jotain vipua.
Ihmiset, joiden kanssa ennen vietin paljonkin aikaani, puhuivat siitä kuinka mukavaa heillä oli ollut viime viikonloppuna ja kuinka kännissä kukakin oli ollut.
Tuona hetkenä tajusin, että en enää oikein kuulu joukkoon. Minua ei enää pyydetä mukaan kaikkiin kissanristiäisiin. Omaa syytänihän tämä on, kun en saa raahattua itseäni mihinkään. Onko siis mikään ihme, että ihmiset ovat väsyineitä pyytämään minua mihinkään kun en lähde kumminkaan?
Tutkailin ruoka-annostani ja olin uppoutuneena ajatuksiini. Kukaan ei puhunut minulle.
Paras ystäväni ei ollut tänään koulussa ja siellä minä istuin - ryhmän keskellä, mutta silti niin yksin.
Tuona hetkenä ylitseni hulvahti mieletön yksinäisyyden aalto. Tajusin, että ne oikeat kaverit ovat käymässä vähiin..
Miten tässä on näin käynyt?

Todennäköisesti kuvittelen, mutta minusta jotenkin tuntuu, että eräällä ihmisellä on melko suuri vaikutus siihen kerrotaanko minulle vapaa-aikasuunnitelmia vai ei.
Jokin aika sitten ajauduin ilmeisesti riitoihin tämän henkilön kanssa (tätä en kuvitellut, muutkin huomasivat saman) - syytä en vain ole vieläkään saanut selville..
Yht'äkkiä tämä ihminen alkaa käyttäytyä minua kohtaan kovin kylmäkiskoisesti ja lyttää mielipiteitäni ja tiuskii mitättömistä asioista.
Tahallani en ketään loukkaa ikinä, joten olisi ihan mielenkiintoista kuulla, että mikä tähän on syynä..
Tämä ihminen mainostaa olevansa suoraan puhuva ihminen, joka vihaa selkäänpuukottajia. Mutta sitten käyttäytyy hieman päinvastoin. Kai. En tiedä enää mikä on totta ja mikä mielikuvitusta.

Suututin tänään erään toisenkin ihmisen. Minun oli pakko perua opinnäytetyösuunnitelmani, koska minä en yksinkertaisesti jaksa mitään ylimääräistä. Ja opinnäytteen teko ei ole mikään pikkujuttu..
Aiemmin tämä ihminen sanoi ymmärtävänsä kyllä ja ottavansa aiheen itselleen ja tekevänsä päättötyön yksin..
Nyt kuitenkin on toinen ääni kellossa ja minä sain kuulla kunniani.
Tuostakin tuli todella paha olo.
Minä en jaksa enää tällaista.. Loppuisi jo koulu tältä keväältä, niin saisi hengähtää.. Saisi jäädä itsekseen kotiin märehtimään asioitaan.

Hoidin parit kurssit etäkursseiksi lähitunneilla käymisen sijaan ja lähdin kesken päivän pois koululta.
En vain kestänyt enää.. En halunnut katsoa muiden iloisia kasvoja.. En jaksanut enää esittää, että minulla olisi kaikki hyvin..
Tuntui, että kyyneleet olisivat kohoamassa silmiin, mutta ne eivät tulleetkaan.. Toisaalta olisi ollut helpotus itkeä. Vuodattaa pahaa oloaan pois..
Mutta enhän minä helvetti soikoon kykene siihenkään. Minulla on uskomattoman mitätön olo.. Tunne siitä että en voi itkeä vaikka haluaisin, tekee oloni entistä huonommaksi.
Tekisi mieli satuttaa itseään. En kuitenkaan voi - mies on kotona.
En tiedä miten tätä oloa pitäisi purkaa. En osaa.

Nyt on mieletön ahmimishimo..
Kaikki lähti annoksesta makaronilaatikkoa.. Santsasin. Kahdesti.
Ahmija-Minä sanoo, että nyt on jo aivan sama mitä suuhunsa lappaa - sääntöjä on jo rikottu!
Yritän pysyä lujana. En halua alkaa ahmimaan tänäänkin.. Kun en kuitenkaan oksenna.
Ahdistaa, ahdistaa, ahdistaa.
En halua mennä huomenna kouluun. Mutta on pakko.
Miten minä saan tsempattua taas itseni pukemaan ylleni sen saman feikkiulkoasun? Miten jaksan hymyillä vaikka sisin itkee samaan aikaan?

Nyt olen mielestäni ansainnut tujun yömyssyn. Vaikka alkoholi kylläkin lihottaa.
En osaa enää elää itseni kanssa.
Tulisipa joku ja veisi minut pois.
..jonnekin missä suru on iloa ja tuska euforiaa.

Menninkäisenä Mikä-Mikä-Maassa

 
Olo on todella sekava. En oikein tiedä mitä pitäisi ajatella vai pitäisikö ylipäätänsä ajatella yhtään mitään.
Mirtazapinit ovat auttaneet nukahtamisessa, mutta vieneet sitten mukanaan viimeisetkin syömisen kontrolloinnin rippeet. Syön kaiken mikä eteen tulee. Ja kauppaan on kulunut ihan hillitön määrä rahaa viimeisen viikon aikana.
Olen ahminut ja ahminut, MUTTA en ole oksentanut. En vain oikein tiedä onko se hyvä vai huono asia. Syöminen nyt ainakin on huono juttu.. Jos en olisi syönyt niin paljon, ei tarvitsisi miettiä deletointeja.. Toisaalta en haluaisi oksentaa, mutta toisaalta taas en haluaisi pitää ruokaa sisällänikään.
Miten ihminen onkaan osannut tehdä syömisestä itselleen näin suuren ongelman?

Nyt on ehkä taas ryhdistäydyttävä ja otettava itseään niskasta kiinni. En vain enää oikein tiedä miten se tapahtuu.. Olen epäonnistunut aivan liian monesti. En tiedä jaksanko enää yhtään pieleen mennyttä laihdutusprojektia.
Luin pari viikkoa sitten Sofi Oksasen Stalinin Lehmät-kirjan ensimmäistä kertaa. Tunnistin itseni liian monesta kohdasta. Ehkä eniten minuun kolahti se, että tietyssä kilomäärässä pysyttely oli päähenkilölle täyttä työtä.. Minäkin olen jo vuosia pyörinyt jossain 55:n ja himppa alle kuudenkymmenen kilon paikkeilla. Ja eipä tuo tuosta muuksi näytä muuttuvan. Itkuhan tässä meinaa päästä.

En tiedä yhtään paljonko painan. Liikaa. Se on varma
Minut kyllä punnittiin tänään, mutta sain olla vaa'assa selin.
En halu tietää kuinka paljon painan. Ja toisaalta taas haluan.
Terveydenhoitaja näytti mietteliäältä punnituksen jälkeen. Syömishäiriö väittää, että se on selvä merkki liikalihavuudestani.
En tiedä mitä ajatella..

Tänään vietin lähes puolitoistatuntia keskustelemassa ongelmistani. Ja enää en oikeastaan edes muista mistä me puhuimme..
Syömisestä, ravitsemusterapialähetteestä, vanhempieni vaatimuksista, kesän rahoitusvaihtoehdoista...
Minun ei kuulemma pitäisi mennä töihin vaan ottaa kursseja. En oikein tiedä miten tuo käytännössä toteutuisi.. Töitä en kylläkään ole edes jaksanut hakea.. Terveydenhoitaja sanoi, että minun ei pitäisi ottaa tuosta stressiä vaan keskittyä siihen, että ylipäätänsä jaksan pyörittää arkea.
Tuntuu, että minä vain lusmuilen. Tuntuu, että minun pitäisi pystyä paljon parempaan kaikessa mitä teen. Olen huono ja arvoton. Tilantäyttäjä.

Puhuimme myös The Kirjeestä ja sen sisällöstä.
Olin esittänyt siellä kysymyksiä: "Miksi minun pitää olla tällainen? Miksen voi olla normaali?"
Terveydenhoitaja katsoi minuun ja sanoi: "Sinähän olet normaali. Sinulla vain sattuu olemaan pari pientä ongelmaa, jotka voidaan kyllä korjata."
Jostain syystä tuosta tuli hyvä olo. Ehkä minut voidaan tosiaan korjata. Ehkä minusta tulee vielä eheä jonain päivänä?

Kerron paljon ajatuksistani noissa istunnoissa. Luottamus on alkanut rakentua minun ja minua hoitavien henkilöiden välille.
Yhtä asiaa en kuitenkaan ole kertonut. En ole kertonut eräistä ajatuksista. Ne ajatukset eivät kai ole kovin järkeviä. Mutta nuo ajatukset saavat minut jollain tapaa tyyneksi, rauhaa kaiken kaaoksen keskellä.
Ajattelen usein itsemurhaa. Minulla on keinot ja välineet toteuttaa se. Olen miettinyt miten sen tekisin: mitä menetelmää käyttäisin, kenelle jättäisin kirjeet, missä koira ja mies olisivat tapahtuma-aikaan ja niin edelleen.
Jotenkin ajatus siitä, että minulla on "tarpeen vaatiessa" keino paeta kaikkea tätä lopullisesti, rauhoittaa minua. Hullua.
Älkää nyt saako sätkyjä siellä, en minä (vielä ainakaan) aio itseäni lopettaa. Ehkä elämässä on toivoa.

Nyt tapahtuu jotain, mutta mitä?

Niin... Kerroin viime postauksessa THE kirjeestä terkkarille ja sinne sen sitten lopulta sain toimitettuakin.
Ja minun luvallani myös hoitava lääkärini luki kirjeen. Sen perusteella hoitoani laajennettiin - määrättiin uusia lääkkeitä, uusia tapaamisia ja melkein pakotettiin sairaslomalle.

Puhuin lääkärilleni paastoamisesta, ahmimisesta, oksentamisesta, vaa'an pelkäämisestä ja ties mistä, joten sain lähetteen ravitsemusterapeutille. Kuulemma tämä auttaa minua ymmärtämään miten pitäisi syödä. Kai se on ihan hyvä. Tosin kyllä minä tiedän miten pitäisi syödä ja paljonko kussakin ruuassa on energiaa. En vain osaa toimia tietojeni mukaisesti.
Kerroin syöväni yleensä kaksi kertaa päivässä, ellen sitten sorru syömään kaikkea mikä eteen tulee. Se on kuulemma aivan liian vähän. Ja minusta tuntuu, että se on aivan liikaa.
Kerroin, että painoni jumittaa 55-58 kilon välillä. Kerroin, että en ole kahteen-kolmeen viikkoon käynyt vaa'assa, koska en uskalla. Kerroin, että haluaisin painaa 53kg. Valehtelin. 50. Ehkäpä vähemmänkin.
Lääkäri sanoi, että 55 olisi kyllä ehdoton alaraja, sen alle ei pitäisi mennä. Syömishäiriö nauroi pääni sisällä: valheita, valheita - älä usko. Ja mitä ne edes tekisivät? Laittaisivat laitoshoitoon? Ei noilla lähtötiedoilla.

Sovittiin uusia aikoja lääkärille ja terkkarille. Ja seuraavalla lääkärikerralla otan miehen mukaan. Lääkäri selvittää tälle sairauden/sairauksien erityispiirteitä ja ties mitä, etsitään keinoja jaksamisen tueksi. Kaipa tuokin on ihan hyvä.

Lääkäri näytti melko järkyttyneeltä, kun kerroin nukkuneeni parin viimeisen päivän aikana tunnin per päivä. Tuossa välissä hän tarjosi sairaslomaa. Tai tarjosi oli ehkä väärä sana - vahvasti ehdotti, lähes vaati.En suostunut. Kurssit ovat miltei loppusuoralla ja mitä siitäkin tulisi, jos heitän pyyhkeen kehään nyt? Samat paskat uusiksi ensi vuonna? No jes, sehän helpottaisi oloa kummasti <3
Siispä jatkan koulussa ja heti, jos tuntuu että en jaksa enää yhtään enempää, niin oikopäätä sairaslomalle. En halua kokeilla tuota sairasloma-vaihtoehtoa..
Lääkäri ehdotti, että pitäisin kesän vapaata ja lepäisin. Milläköhän rahoilla?? Pakko löytää töitä, jotta saa vuokran maksettua ja koiralle evästä eteen - muulla ei ole väliä.
Nukkuminen on kuulemma SAATAVA onnistumaan, joten nyt lääkitystä rukattiin hieman uuteen uskoon. Citalopramit jatkuvat vanhalla annoksella aamuisin, mutta tuohon vierelle laitetaan Mirtazapin 15mg iltaisin ja jos ei vieläkään nukku-ukkoa näy, niin Imovanet ovat nyt tarvittavissa lääkkeissä. Mirtazapin on ainoa lääke, joka oikeasti pelottaa... En halua lihoa yhtään enempää.

Tänään mentiin aimoharppaus eteen päin. En tosin oikein tiedä miten tähän pitäisi suhtautua.. Tämä oli askel syömishäiriöstä irtaantumisen suuntaan. Uskallanko minä tehdä sen? Haluanko?

Kuka minä olen?

Hei taas kaikki. Olen elossa.

Olin melkein pari viikkoa pakosalla tätä Suomen kylmyyttä ja nyt olen taas täällä. Kylmässä ja märässä, harvinaisen masentavassa maassa.
Hetken jo tosissani mietin ulkomaille jäämistä. Voisi jättää kaiken taakseen ja aloittaa uuden elämän. Mutta kyllä minä onnistuisin pistämään senkin vituiksi ennemmin tahi myöhemmin. Joten samapa tuo missä sitä kärsii, ollaan nyt sitten täällä.

Lääkkeiden aiheuttama omituinen epätavallinen olo, yöhikoilu, kuiva suu, makuaistimuutokset ja jatkuva väsymys ovat väistyneet. Ja mitä on tullut tilalle?
Se sama vanha jatkuva toivottomuus. Halu käydä nukkumaan ja unohtaa maailma.
Ne samat piinaavat hetket keskellä yötä. Uni ei tule.
Sentään se sama jäätävä kuolonkaipuu ei (vielä?) ole nostanut päätään, joten eiköhän minussa henki pihise vielä jokusen tovin.
Minua ei kiinnosta pätkääkään palata koulunpenkille katsomaan niitä samoja ihmisiä. Ihmisiä, jotka ovat päällepäin mukavia, mutta joita ei loppujen lopuksi helvettiäkään kiinnosta mitä sinulle oikeasti kuuluu.
Olen väsynyt hymyilemään ja suoltamaan suustani kauniita sanoja samalla kun sydämeni itkee verta ja sisimpäni repiytyy riekaleiksi.
Tekisi mieli jättää koko homma kesken. En voi. Mikä minä sitten olisin? Pelkkä luuseri, joka ei ole mitään. Mielenterveysongelmainen, josta ei ole yhtään mihinkään. Henkilö, joka on mapitettu viallisten ihmisten laatikkoon.

Tein tänään jotain rohkeaa.
Kirjoitin kirjeen terveydenhoitajalle.
Minulla on aika hänen luokseen vasta ensi viikolla ja viime tapaamisen aikoihin olin lähinnä hypomaanisen oloinen. Jatkuvasti kiihdyksissä ja muka-onnellinen. Hän luultavasti olettaa jonkinlaista edistystä tapahtuneen, mutta nyt on menty reilusti taaksepäin.
Tuohon kirjeeseen kirjoitin paljon asioita. Asioita, joista ei olla puhuttu - tai joista en ole uskaltanut puhua.
Syömisongelmaakin valotin hieman. En kuitenkaan vieläkään uskaltanut kovin suoraan sanoa mitään. Luotan, että hän ymmärtää mitä tarkoitan. Hän osaa usein koota hajanaiset ajatukseni järkeviksi lauseiksi - ja sisältö on kuin omasta suustani.
Nyt kun vielä uskaltaisin viedä tuon kirjeen hänelle...
Toivottavasti kirjeessä ei ole turhan epätoivoinen sävy. En aio lukea tuota enää itse enkä enää edes muista mitä kirjoitin. Ehkä se oli jotain järkevää. Sivuja siinä ainakin oli useampia.

Voi huokaus. Huomenna olisi aika lääkärille.. En pidä siitä naisesta.

Liebster.

Liebster tarkoittaa "rakkain" tai "rakastettu", mutta se voi tarkoittaa myös suosikkia. Liebsterpalkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa.

Tunnustuksen säännöt:  
1) Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi sen sinulle.  
2) Valitse viisi suosikkiblogiasi (joilla siis alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.  
3) Kopioi ja liitä palkinto blogiisi.  
4) Toivo, että ihmiset joille lähetit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen!

Sain itse tämän ihanaiselta Charlylta, jolla on vallan mukaansa tempaava ja persoonallinen kirjoitustyyli blogissaan Linnun Luita.

Täytyy myöntää, että olipa hankalaa valita vain 5 blogia. Luen monenmonenmontaa ja jokainen lukulistallani olevista on omasta mielestäni omalla tapaansa kiehtova.

Minun listani näyttää tältä, satunnaisessa järjestyksessä:

Pako Elysioniin

Swan dance

Varjoja sormenpäistä

Luurankobaletti

Toivon tiellä toipumiseen