Ei pysty

Nyt olo on taas sellainen, että mitään ei saa aikaiseksi. Aloitekykyni on täysin kadonnut.
Huomenna olisi isohko tentti ja en ole vielä edes aloittanut lukemista.. Olen tuijotellut aineistoja ja pyöritellyt papereita käsissäni, mutta mitään sen mullistavampaa en ole tehnyt.
Suihkuun itsensä kampeaminen kesti taas pienen ikuisuuden... Se nelisen tuntia siinäkin vierähti.. Olisi tehnyt mieli jättää tänäänkin menemättä, mutta pakkohan se ihmisen on peseytyä joskus..
Jo pelkkä koiran käyttäminen pikaisesti pihalla tuntui lähes ylivoimaiselta..
Onneksi ystävä soitti ja pakotti ulkoilemaan... Ei kai se hirveän hyvää tee kökkiä sisällä koko päivää.
Nyt alkaa olla hyvin hyvin lähellä, että jätän koulun kesken.. En jaksa käydä siellä. En saa mitään aikaiseksi.. Toistaiseksi rästihommia ei juuri ole ja tentitkin olen läpäissyt, mutta silti... Tuntuu, että seinät kaatuvat päälle joka suunnasta.. Tuntuu, etten jaksa enää.

Koetin saada aikaa kuraattorilta, mutta kuulemma kaikki kevään ajat ovat menneet. Kuulemma pitää odotella syksyyn.
En tiedä jaksanko sinne asti. Tai jos jaksan, niin jaksanko enää hakea apua.
Huoh.. Olkoot.
Kai minä olen tehnyt jotain Pahaa ja kohtalo tms. rankaisee minua. Tuntuu, että ihan sama mitä teen, niin homma valahtaa sormien välistä kuin löysä paska. Jos kaikki menee kuitenkin päin helvettiä, niin mikä järki on enää yrittää?

En osannut puhua Sille Eräälle miltä minusta tuntuu, joten kirjoitin hänelle kirjeen tuntemuksistani.. Kirje oli parikymmentä sivua pitkä ja en enää edes muista mitä olen sinne kirjoittanut... Ainakin laihdutushistoriastani ja siitä mitä teen, kun sairaus on pahasti päällä.. Lisäksi avasin sisintäni myös masennuksen suhteen. Ja kerroin myös siitä kuinka ajoittain tuntuu pahalta olla olemassa ja kuinka leikittelen ajatuksesta elämäni lopettamisesta... En kuitenkaan ainakaan nyt halua ajatuksiani toteuttaa, kovasti yritän pitää kiinni elämästä.. Aika näyttää onnistunko vai enkö.

Nyt Se Eräs yrittää piristää minua parhaansa mukaan.. Hän laittoi vappusuunnitelmansa uusiksi takiani.. Nyt poden huonoa omaatuntoa siitä.. Luulisi, että hänellä olisi vappuna parempaakin tekemistä..
Ahdistaa, että tuotan hänellekin pahaa mieltä.. Oma paha olo on jo ihan tarpeeksi ja siihen vielä päälle itsesyytös siitä, että tuotan myös muille huoliamurheita..
Hän on selkeästi kovin huolissaan minusta.. Soittelee iltaisin ja kyselee vointia - välillä tuntuu, että hän soittaa tarkistaakseen minun olevan ylipäätänsä elossa. Varmistaa, että olen syönyt koulun jälkeenkin.. Lisäksi hän hokee jatkuvasti, että selviämme kaikesta yhdessä.. Tuntuu, että hän tosissaan pelkää, että minä teen itselleni jotain..
Ahdistavaa... Miksi minä olen edes olemassa... En halua pitää toisia jatkuvasti varpaillaan.. Nyt hieman kaduttaa tuo kirjeen kirjoittaminen.. Noh, tehtyä ei saa tekemättömäksi.
Haluaisin työntää kaikki pois luotani, jotta en enää satuttaisi ketään.. Ja kuitenkin samalla jokin sisimmässäni pelkää, että jään yksin.

Miksi on niin paha olla?

Hurja homma.. Tämä on blogin kahdessadas postaus. Kirjoittelun tähän blogiin olen aloittanut 24.9.2009. Tuntuu, että yhden yhtä järkevää asiaa en ole saanut viimeaikoina (jos ollenkaan) kirjoitettua. Aina vain pelkkää avautumista siitä miten elämä vituttaa tai muuten vain sapettaa. Silloin tällöin joku riemunkiljahdus, jonka jälkeen olen taas palannut masennuksen pohjamutiin ja olo on ollut karmea.
...ja silti blogia on käyty kurkkimassa 17.11.09 jälkeen yli 52 000 kertaa. Harvinaisen iso luku ruikutus- ja epäonnistumisblogille o_O

Alkuihmettelyn jälkeen voidaan palata takaisin tutulle ja turvalliselle valituslinjalle.. Viime päivät ovat olleet taas sumussa talsimista. En ole oikein jaksanut mitään enkä ketään.
Eilen tein koulupäivän jälkeen tehtäviä kymmenisen tuntia (ei - vieläkään ei ole valmista) ja en ole vieläkään aloittanut sitä Isoon Tenttiin lukemista... Tarvitsisin varmaan jonkinlaisen henkilökohtaisen perseelle potkijan, joka pakottaisi minut tekemään tekemättömät koulu- ja kotityöt..
Kotitöistä tuli mieleen: ai että hävetti, kun kaveri kävi pikaisesti tässä tänään pyörähtämässä.. Tiskiä oli melkoinen läjä, vaatteet ja tavarat ovat jääneet sinne minne ovat sattuneet tipahtamaan, roskis oli ääriään myöten täynnä ja minä näytin (ja näytän edelleen) todennäköisesti lähinnä ojasta nousseelta. [Mainitsinko jo, että en saa mitään aikaiseksi..?] Kotitöiden tekeminen tuntuu mahdottomalta urakalta ja jo ajatus suihkuun rämpimisestä lähinnä itkettää... Pitänee ostaa suihkuun tuoli, niin siellä jaksaisi edes istua.
Ainut asia, jonka pystyn jotenkuten hoitamaan on koulussa käynti. Tosin sieltäkin tulee myöhästyttyä lähes päivittäin - ei sen takia, etten heräisi ajoissa vaan sen vuoksi että en jaksa pukea, harjata hampaitani, astella ulos ovesta...

Se Eräs on käynyt täällä viimeksi kai sunnuntaina. Ja silloinkin minä vain nukuin ja hereilläollessani itkin lohduttomasti syystä, jota en tiedä itsekään... ja silti Se Eräs on halunnut tulla käymään täällä joka päivä tuon jälkeenkin, mutta minä olen kieltänyt häntä tulemasta.. En nyt jaksa kenenkään ihmisen seuraa, koska mieli on apeana jatkuvasti, mutta en osaa kertoa pahasta olostani oikein mitään.. Täällä minä olen möllöttänyt koiran kanssa ja piski on urheasti nököttänyt halattavana itkukohtauksen iskiessä.
En tiedä mitä tekisin, jos karvakorva kuolla kupsahtaisi.. Eiköhän se olisi minunkin loppuni siinä vaiheessa.
Nyt tuntuu, että ainut asia jonka vuoksi elän ja hengitän, on tuo sesse.

Olen pohtinut sitä ajan varaamista kuraattorilta, mutta jotenkin tuntuu että en minä niin kipeästi tarvitse apua.. Siellä on ihmisiä, joilla on oikeitakin ongelmia.
Koulullakaan en jaksa enää esittää sitä iloista ja hauskaa tyttöä vaan olen jatkuvasti ärtynyt ja valitan kaikesta.. Viimeksi eilen kuulin olevani masentavan negatiivinen ja valittavani turhasta..
Ystävätkään eivät jaksa kuunnella.. En kyllä ole tästä nyt jylläävästä pahasta olosta kertonut muille kuin Sille Eräälle osittain.. Kun yritin kertoa eräälle ystävälle, niin vastaukseksi tuli, että hän ei nyt jaksa minun valituksiani.
Muun muassa tuon vuoksi tuntuu, että olen vain laiska pessimisti, joka on terve kuin pukki ja valitus on täysin turhaa ja minulla ei ole edes oikeutta valittaa, koska maailmassa on ihmisiä joilla niitä ongelmia on vaikka muille jakaa.

Niinpä olen päättänyt sulkea suuni kokonaan. Enkä enää oikein edes jaksa puhua. Mitä hyötyä siitäkään olisi?
Tänään oli harvinaisen vaikea päivä, tuntui että seinät kaatuivat päälle ja jos avasin suuni, niin olin muille kuin ilmaa. Eipä tuossa tilanteessa kauaa jaksa sitä yksin(kään)puhelua.
Kesken viimeisen tunnin teki mieli lähteä pois. Kyyneleet olivat tulossa. Ja minä en edes tiedä mistä helvetistä ne päättivät taas tulla kiusaamaan minua.. Sain taisteltua kotiin asti. Täällä ne padot sitten aukesivat..

Tällaisina hetkinä sitä kaipaa Poika Ystävää.. Pelkästään hänen läheisyytensä auttoi jollain lailla mielenmyrskyissäni. Nyt jos haluan, että joku silittää päätänija halaa tiukasti, joudun tekemään sen itse. En osaa vielä luottaa Siihen Erääseen niin paljoa, että näyttäisin hänelle koko sisimpäni.. En tiedä tulenko koskaan luottamaankaan..
Olen minä käynyt välillä Poika Ystävällä kylässä, mutta ei silloinkaan tule puhuttua asioista samalla tapaa kuin ennen, koska hänen uusi kämppiksensä ei oikein tykkää minun läsnäolostani.. En ymmärrä, että miksi minä inhotan häntä niin paljon..

Ja nyt taas itkettää...
Ai että minä vihaan itseäni.

"Puh tiesi mitä tarkoitti, mutta koska hän oli Pieniälyinen Karhu, hän ei löytänyt sanoja. "

Sanat ovat taas kadoksissa. Vaikka kuinka yritän, ne eivät vain suostu tulemaan ulos suustani...
Se Eräs on välillä vähän turhankin innokas kuulemaan mitä pääkopassani liikkuu ja silloin minä en osaa sanoa muuta kuin: "En tiedä" ja ahdistua..
Haluaisin kovasti kertoa, mutta en tiedä mistä aloittaa.. Tai mihin olisi hyvä lopettaa.
Ja mikä siinä on, että tällainen jutteluinnostuksen puuskanen tulee aina juuri silloin, kun Se Eräs on jo autuaasti unten mailla..?
Viimeyönäkin kuuntelin Sen Erään tuhinaa ja velloin omassa huolten valtameressäni.

Nyt alkaa murtumispiste olla taas jossain ihan lähettyvillä.. Miksi kaikki kasaantuu ja muuttuu lumihiutaleesta lumimyrskyksi?
Tuntuu, että voisin käsitellä huolenaiheeni suht vaivatta, jos ne tulisivat vierailulle erikseen. Miksi pitää järjestää aina oikeat murheiden megapippalot minun luonani?
Nytkin kouluhommaa on enemmän ja vähemmän ja kevään viimeiset tentit ovat kohta ovella.. Ja nämä ovat vielä harvinaisen tärkeitä tenttejä.. Jos näitä ei pääse läpi, niin en kyllä tiedä mitä teen - voisi varmaan lopettaa opiskelun siihen paikkaan... Ryhmätyöt ovat kyllä vihoviimeinen oppimismuoto, yritäpä tehdä useampaa samanaikaisesti ja löytää aikaa, joka sopii jokaiselle ryhmän/ryhmien jäsenelle/jäsenille..
Olisi työn alla myös yksi harvinaisen ahdistava tehtävä, joka liippaa liian läheltä omaa elämääni.. En ole saanut aikaiseksi tarttua toimeen, koska tuntuu että on kuin kirjoittaisi itsestään.
Taloudelliset huolet eivät ole vähentyneet: päin vastoin.. Lisää laskuja pukkaa.. Onneksi olen saanut ystäviltä apua vaikka en ole sitä pyytänytkään.

Nyt olen taas (ehkä rahattomuudesta johtuen) päässyt taas kiinni laihduttamisen alkuun. Ja olo on sillä puolella parempi kuin pitkään aikaan.. Aamulla peiliin katsoessani huomasin vyötäröni selvästi kaventuneen ja poskipäätkin alkavat pikkuhiljaa vilkahdella kaiken tuon ihran alta..
En tainnut tänne kertoakaan, mutta järkytyin viime viikolla - taisi olla maanantai tai tiistai - ihan kunnolla.. En ole todella pitkään aikaan painanut noin paljoa... Vaaka on armoton ja ei valehtele, sen takia pidän siitä.
Olo oli kuin tonnikeijulla monta päivää tuon jälkeen... Vaaka ilmoitti numeroksi 60,6kg..
Järkyttävää.. Miten en ole huomannut lihomista? En enää ikinä halua painaa yli kuuttakymmentä kiloa.
En ikinä.
Nyt tähdätään sinne viiteenkymmeneen neljään ja katsellaan, että vieläkö siitä pitää pikkuisen nipistää.

Kaipa sitä voisi välillä hihkaista tänne, että mitä on tullut ahdettua napaansa.. Se tuntuu silloin jotenkin todellisemmalta. Ja silloin tuosta ei voi luistaa niin pahasti, koska "huonosti syömiset" tulevat muidenkin nähtäville. Ja tietty sekin on syynä, että joku varmasti huomauttaa, jos lasken kaloreita ihan täysin päin honkia (mitä luulen että en tee..).
Minulla ei tällä hetkellä ole toimivaa keittiövaakaa, joten joudun heittämään ruokamäärät arviosta ja koetan pyöristää niitä aina ylöspäin. Kaloreiden laskemista hankaloittaa myös se, että syön usein ruokaa, jota en ole valmistanut itse. Onneksi koululla ruokien kalorimäärät ilmoitetaan useimmiten.

Tästä eteenpäin onkin sitten sitä kaloreista jauhantaa, joten jos jotakuta ei kiinnosta, niin on hyvä ja lopettaa lukemisen tähän.

Torstai:
kookos-papukeittoa 5dl
hapankorppu + tuorejuusto
porkkanaraaste n. 60g
kurkku n. 40g
salaatti n. 100g
2 kuppia kahvia makeutettu Hermesetaksella
puolikas tuore ananas
1 mandariini
1 banaani
1 l Coca-Cola Zeroa
= n. 715kcal

Perjantai:
kasvis-linssipataa n. 250g
vaaleaa riisiä n. 100g
salaattia n. 200g
1 iso kurkku
3 tomaattia
1 tlk ananasta
tummaa riisiä n. 2dl
grillikanaa n. 200g
= n. 1299kcal

Lauantai:
2 l Coca-Cola Zeroa
1 kuppi teetä
1 l Fun Light-tiivisteestä tehtyä mehua
1 kuppi kahvia
2 kiiviä
karjalanpiirakka, päällä margariinia & kinkkua
4 pientä palaa ruislimppua
jauhelihakeittoa n. 5dl
1 geisha-suklaapala
1 jauhelihapihvi
n. 150g italiansalaattia
= n. 1456kcal

Sunnuntai:
1 l Coca-Cola Zeroa
4 kiiviä
grillibroileria n. 150g
irtokarkkeja n. 250g (!!!!!)
= n. 1419kcal

Maanantai:
1 mandariini
1 l Fun Light-mehua
kuppi kahvia
2 riisipiirakkaa, päällä sulatejuustoa & meetvurstia
1 broilerin koipi-reisi
n. 3dl tummaa riisiä
= n. 950kcal

Tiistai:
6dl palsternakkakeittoa
n. 100g kurkkua
n. 100g salaattia
n. 50g vihreitä papuja
hapankorppu + tuorejuusto
n. 1/3 broilerin koipi-reittä
n. 2 dl tummaa riisiä
= n. 669kcal

Saa nähdä mitä sitä tänään keksii vielä suuhunsa tunkea. Suunnitelmissa olisi syödä n. klo 21 aikoihin Pirkan rukiinen pähkinäjogurtti.. Jos syön koko purkin, niin siitä tulee tuohon lisää se 364kcal...

Tää kaikki sattui liian lujaa pieneen enkeliin...

Tuntuu kyllä taas siltä, että elämä rankaisee minua isolla kädellä.. Ja jotenkin koen ansainneeni sen.
Jos olisin parempi ihminen, niin ehkä minulle ei sattuisi kaikkea ikävää. En vain tiedä miten osaisin olla se parempi ihminen..
Tuntuu, että olen heikko ja typerä. Miksi tällaisen ihmisen edes annetaan olla olemassa?
Typerä olen sen vuoksi, että itse olen sotkenut elämäni ja heikko sen takia, että minulla ei ole voimaa tai riittävää kiinnostusta selvittää sotkujani.. Tai olen minä yrittänyt, mutta aina kun saan jotain selvitettyä niin jokin toinen osa-alue elämässä sotkeentuu entistä enemmän.

Edellisestä hyvänä esimerkkinä mainittakoon seuraava:
Juuri kun olen saanut avattua Sille Eräälle sisimpäni, niin olisihan se pitänyt arvata että elämä tulee ja lataa täysillä päin näköä.. Ne, jotka ovat kirjoitteluani seuranneet, niin muistanevat kuinka jokin aika sitten selitin tiukasta taloudellisesta tilanteestani..
Noh, nyt sitten kävi niin, että juuri kun luulin pystyväni sinnittelemään tämän kuun edes jotenkuten niin laskut päättivät kutsua kaverinsakin kylään... Näiden maksamisen jälkeen minulla ei ole rahaa kuin puhelinlaskuun, joka sekin pian pärähtää maksettavaksi.. Ja koirallekin pitäisi ostaa ruokaa tässä piakkoin.. Muuttamiseenkin on uponnut penni jos toinenkin, koska minun on pitänyt ostaa itselleni uusia tavaroita..
Eipä ole ainakaan ongelmia tuon rahojen käyttämisen suhteen.. Ja nytpähän on pakko aloittaa taas syömisten tarkkailu, kun ei ole loppukuusta ihan aikuisten oikeasti rahaa ostaa sitä ruokaa.
Nytkin pitää kituuttaa jo melkoisesti.. Esimerkiksi koulussa on pakko ostaa keittolounas, koska se on melkein puolet halvempi kuin varsinainen ruoka. Ja illalla syön mitä kaapin perukoilta löytyy, koska ei ole varaa ostaa mitään kunnollista.
Sairaalla tavalla olen tyytyväinen tilanteeseen.. Nyt minun on pakko jatkaa siitä mihin joulukuussa jäin.
En voi olla ajattelematta tällaisen jälkeen: ehkä minun kuuluukin olla syömishäiriönen? ehkä en ansaitse mahdollisuutta syödä normaalisti?

Nyt tuntuu, että en voi ajatella muuta kuin sitä, että rahaa ei ole. Ja tietty sitä, että mitä olen syönyt ja milloin.
En myöskään voi olla piiskaamatta itseäni siitä, että olen käyttänyt rahani miten sattuu.. Tyhmyydestä sakotetaan, mutta senhän kaikki jo tietävätkin.
Energia ei yksinkertaisesti riitä koulunkäyntiin. On jo mieletön saavutus raahautua luennoille heti aamusta ja yrittää epätoivoisesti imeä tietoa itseensä.. Sitten koulupäivän jälkeen huomaa, että vaikka on kuinka yrittänyt niin pää on tyhjää täynnä ja olo on hakatulla eläimellä.. Yritä siinä sitten tarttua tehtävien tekoon.
Tämä ei siis varmasti tule yllätyksenä: tehtävät kasaantuvat jälleen. Esseiden aloittaminen tuntuu mielettömän vaikealta ja kaikki jää kesken. En saa mitään valmiiksi.. Puhumattakaan ryhmätehtävistä... Tiedän olevani rasite ryhmätehtäviä tehdessä, koska en osaa päättää mitä tehdään ja missä järjestyksessä ja mitä yleensäkään aiheesta pitäisi kirjoittaa..
Ja tiedän, että tämä ärsyttää joitain ihmisiä ihan mielettömästi ja he pitävät minua laiskana paskana, joka kulkee vapaamatkustajana.. Kai minä olen sellainen.

Eilen juteltiin Sen Erään kanssa minun vaikeuksistani jonkin verran. Hän pyysi minua kertomaan itse tunnoistani. En osannut. En osaa kertoa möröistäni spontaanisti... Enkä osaa aina vastata kaikkiin kysymyksiinkään, mutta yritän kyllä.
Minä ihan tosissani eilen yritin puhua siitä miltä minusta tuntuu ja kuinka kaikki näyttää lähinnä harmaalta mössöltä. Koetin myös kertoa, että olen joskus vain todella väsynyt kaikkeen ja en sen vuoksi jaksa puhua ja että puhumattomuus ei johdu Siitä Eräästä.. Se johtuu minusta..
Ja miten tässä yrityksessä sitten kävi?
Sanat juuttuivat kurkkuun. Minä vain huokailin tuskastuneena..
Ja vihdoin, kun olin saanut kerättyä rohkeutta avatakseni suuni, Se Eräs oli nukahtanut.

Minä ja suuri suuni

Pääsi kyllä taas sellaisia sammakoita tuosta meikäläisen leipälävestä että huhhuh.. En olisi ihan äkkiä uskonut tekeväni moista.. Tosin alkoholilla oli melkoisen reippaastikin tekemistä tämänkin onnettoman sattuman kanssa.
Menin sitten jysäyttämään Sille Eräälle, että minulla on syömishäiriö ja välillä en halua muuta kuin kuolla..
Toisaalta ihan hyvä, että sain suuni auki, mutta toisaalta ahdistaa ajoittain enemmän.. Tuntuu, että Se Eräs kyttää jatkuvasti mitä syön ja kuinka paljon. Ei hän mitään sano suoraan, mutta ruuan jatkuva "salaa" tuputtaminen saa minut ajattelemaan niin.
Ihmeen tyynesti hän otti asian, kun kuuli siitä. En oikein tiedä mitä hän minusta ajattelee.. Nyt tuntuu, että hän haluaisi olla entistä enemmän minun kanssani. Mutta tuohon nyt varmasti liittyy sekin, että muutin joku aika sitten omaan asuntoon..
En tiedä. Olen ihan sekaisin taas kerran kaikesta...

Nyt minulla on meneillään ihan järjetön ahmimisvaihe... Syön kaiken mitä nenän eteen tungetaan.
Ällöttävää, mutta itseäni saan syyttää moisista tyhmyyksistä..
Noh, eipähän loppukuusta (tai edes ensi viikolla...) ainakaan ole moisia ongelmia: nyt tipahti taas postilaatikosta uusi lääkärilasku, jonka jälkeen tilille jää rahaa n. 80e.. Ja kohta tulee puhelinlaskukin..
Ja ei mitään havaintoa siitä milloin saan seuraavan kerran rahaa.
Ahdistaa.