Huomenna olisi isohko tentti ja en ole vielä edes aloittanut lukemista.. Olen tuijotellut aineistoja ja pyöritellyt papereita käsissäni, mutta mitään sen mullistavampaa en ole tehnyt.
Suihkuun itsensä kampeaminen kesti taas pienen ikuisuuden... Se nelisen tuntia siinäkin vierähti.. Olisi tehnyt mieli jättää tänäänkin menemättä, mutta pakkohan se ihmisen on peseytyä joskus..
Jo pelkkä koiran käyttäminen pikaisesti pihalla tuntui lähes ylivoimaiselta..
Onneksi ystävä soitti ja pakotti ulkoilemaan... Ei kai se hirveän hyvää tee kökkiä sisällä koko päivää.
Nyt alkaa olla hyvin hyvin lähellä, että jätän koulun kesken.. En jaksa käydä siellä. En saa mitään aikaiseksi.. Toistaiseksi rästihommia ei juuri ole ja tentitkin olen läpäissyt, mutta silti... Tuntuu, että seinät kaatuvat päälle joka suunnasta.. Tuntuu, etten jaksa enää.
Koetin saada aikaa kuraattorilta, mutta kuulemma kaikki kevään ajat ovat menneet. Kuulemma pitää odotella syksyyn.
En tiedä jaksanko sinne asti. Tai jos jaksan, niin jaksanko enää hakea apua.
Huoh.. Olkoot.
Kai minä olen tehnyt jotain Pahaa ja kohtalo tms. rankaisee minua. Tuntuu, että ihan sama mitä teen, niin homma valahtaa sormien välistä kuin löysä paska. Jos kaikki menee kuitenkin päin helvettiä, niin mikä järki on enää yrittää?
En osannut puhua Sille Eräälle miltä minusta tuntuu, joten kirjoitin hänelle kirjeen tuntemuksistani.. Kirje oli parikymmentä sivua pitkä ja en enää edes muista mitä olen sinne kirjoittanut... Ainakin laihdutushistoriastani ja siitä mitä teen, kun sairaus on pahasti päällä.. Lisäksi avasin sisintäni myös masennuksen suhteen. Ja kerroin myös siitä kuinka ajoittain tuntuu pahalta olla olemassa ja kuinka leikittelen ajatuksesta elämäni lopettamisesta... En kuitenkaan ainakaan nyt halua ajatuksiani toteuttaa, kovasti yritän pitää kiinni elämästä.. Aika näyttää onnistunko vai enkö.
Nyt Se Eräs yrittää piristää minua parhaansa mukaan.. Hän laittoi vappusuunnitelmansa uusiksi takiani.. Nyt poden huonoa omaatuntoa siitä.. Luulisi, että hänellä olisi vappuna parempaakin tekemistä..
Ahdistaa, että tuotan hänellekin pahaa mieltä.. Oma paha olo on jo ihan tarpeeksi ja siihen vielä päälle itsesyytös siitä, että tuotan myös muille huoliamurheita..
Hän on selkeästi kovin huolissaan minusta.. Soittelee iltaisin ja kyselee vointia - välillä tuntuu, että hän soittaa tarkistaakseen minun olevan ylipäätänsä elossa. Varmistaa, että olen syönyt koulun jälkeenkin.. Lisäksi hän hokee jatkuvasti, että selviämme kaikesta yhdessä.. Tuntuu, että hän tosissaan pelkää, että minä teen itselleni jotain..
Ahdistavaa... Miksi minä olen edes olemassa... En halua pitää toisia jatkuvasti varpaillaan.. Nyt hieman kaduttaa tuo kirjeen kirjoittaminen.. Noh, tehtyä ei saa tekemättömäksi.
Haluaisin työntää kaikki pois luotani, jotta en enää satuttaisi ketään.. Ja kuitenkin samalla jokin sisimmässäni pelkää, että jään yksin.
0 ajatusta:
Lähetä kommentti