Miksi on niin paha olla?

Hurja homma.. Tämä on blogin kahdessadas postaus. Kirjoittelun tähän blogiin olen aloittanut 24.9.2009. Tuntuu, että yhden yhtä järkevää asiaa en ole saanut viimeaikoina (jos ollenkaan) kirjoitettua. Aina vain pelkkää avautumista siitä miten elämä vituttaa tai muuten vain sapettaa. Silloin tällöin joku riemunkiljahdus, jonka jälkeen olen taas palannut masennuksen pohjamutiin ja olo on ollut karmea.
...ja silti blogia on käyty kurkkimassa 17.11.09 jälkeen yli 52 000 kertaa. Harvinaisen iso luku ruikutus- ja epäonnistumisblogille o_O

Alkuihmettelyn jälkeen voidaan palata takaisin tutulle ja turvalliselle valituslinjalle.. Viime päivät ovat olleet taas sumussa talsimista. En ole oikein jaksanut mitään enkä ketään.
Eilen tein koulupäivän jälkeen tehtäviä kymmenisen tuntia (ei - vieläkään ei ole valmista) ja en ole vieläkään aloittanut sitä Isoon Tenttiin lukemista... Tarvitsisin varmaan jonkinlaisen henkilökohtaisen perseelle potkijan, joka pakottaisi minut tekemään tekemättömät koulu- ja kotityöt..
Kotitöistä tuli mieleen: ai että hävetti, kun kaveri kävi pikaisesti tässä tänään pyörähtämässä.. Tiskiä oli melkoinen läjä, vaatteet ja tavarat ovat jääneet sinne minne ovat sattuneet tipahtamaan, roskis oli ääriään myöten täynnä ja minä näytin (ja näytän edelleen) todennäköisesti lähinnä ojasta nousseelta. [Mainitsinko jo, että en saa mitään aikaiseksi..?] Kotitöiden tekeminen tuntuu mahdottomalta urakalta ja jo ajatus suihkuun rämpimisestä lähinnä itkettää... Pitänee ostaa suihkuun tuoli, niin siellä jaksaisi edes istua.
Ainut asia, jonka pystyn jotenkuten hoitamaan on koulussa käynti. Tosin sieltäkin tulee myöhästyttyä lähes päivittäin - ei sen takia, etten heräisi ajoissa vaan sen vuoksi että en jaksa pukea, harjata hampaitani, astella ulos ovesta...

Se Eräs on käynyt täällä viimeksi kai sunnuntaina. Ja silloinkin minä vain nukuin ja hereilläollessani itkin lohduttomasti syystä, jota en tiedä itsekään... ja silti Se Eräs on halunnut tulla käymään täällä joka päivä tuon jälkeenkin, mutta minä olen kieltänyt häntä tulemasta.. En nyt jaksa kenenkään ihmisen seuraa, koska mieli on apeana jatkuvasti, mutta en osaa kertoa pahasta olostani oikein mitään.. Täällä minä olen möllöttänyt koiran kanssa ja piski on urheasti nököttänyt halattavana itkukohtauksen iskiessä.
En tiedä mitä tekisin, jos karvakorva kuolla kupsahtaisi.. Eiköhän se olisi minunkin loppuni siinä vaiheessa.
Nyt tuntuu, että ainut asia jonka vuoksi elän ja hengitän, on tuo sesse.

Olen pohtinut sitä ajan varaamista kuraattorilta, mutta jotenkin tuntuu että en minä niin kipeästi tarvitse apua.. Siellä on ihmisiä, joilla on oikeitakin ongelmia.
Koulullakaan en jaksa enää esittää sitä iloista ja hauskaa tyttöä vaan olen jatkuvasti ärtynyt ja valitan kaikesta.. Viimeksi eilen kuulin olevani masentavan negatiivinen ja valittavani turhasta..
Ystävätkään eivät jaksa kuunnella.. En kyllä ole tästä nyt jylläävästä pahasta olosta kertonut muille kuin Sille Eräälle osittain.. Kun yritin kertoa eräälle ystävälle, niin vastaukseksi tuli, että hän ei nyt jaksa minun valituksiani.
Muun muassa tuon vuoksi tuntuu, että olen vain laiska pessimisti, joka on terve kuin pukki ja valitus on täysin turhaa ja minulla ei ole edes oikeutta valittaa, koska maailmassa on ihmisiä joilla niitä ongelmia on vaikka muille jakaa.

Niinpä olen päättänyt sulkea suuni kokonaan. Enkä enää oikein edes jaksa puhua. Mitä hyötyä siitäkään olisi?
Tänään oli harvinaisen vaikea päivä, tuntui että seinät kaatuivat päälle ja jos avasin suuni, niin olin muille kuin ilmaa. Eipä tuossa tilanteessa kauaa jaksa sitä yksin(kään)puhelua.
Kesken viimeisen tunnin teki mieli lähteä pois. Kyyneleet olivat tulossa. Ja minä en edes tiedä mistä helvetistä ne päättivät taas tulla kiusaamaan minua.. Sain taisteltua kotiin asti. Täällä ne padot sitten aukesivat..

Tällaisina hetkinä sitä kaipaa Poika Ystävää.. Pelkästään hänen läheisyytensä auttoi jollain lailla mielenmyrskyissäni. Nyt jos haluan, että joku silittää päätänija halaa tiukasti, joudun tekemään sen itse. En osaa vielä luottaa Siihen Erääseen niin paljoa, että näyttäisin hänelle koko sisimpäni.. En tiedä tulenko koskaan luottamaankaan..
Olen minä käynyt välillä Poika Ystävällä kylässä, mutta ei silloinkaan tule puhuttua asioista samalla tapaa kuin ennen, koska hänen uusi kämppiksensä ei oikein tykkää minun läsnäolostani.. En ymmärrä, että miksi minä inhotan häntä niin paljon..

Ja nyt taas itkettää...
Ai että minä vihaan itseäni.