Tuntuu kyllä taas siltä, että elämä rankaisee minua isolla kädellä.. Ja jotenkin koen ansainneeni sen.
Jos olisin parempi ihminen, niin ehkä minulle ei sattuisi kaikkea ikävää. En vain tiedä miten osaisin olla se parempi ihminen..
Tuntuu, että olen heikko ja typerä. Miksi tällaisen ihmisen edes annetaan olla olemassa?
Typerä olen sen vuoksi, että itse olen sotkenut elämäni ja heikko sen takia, että minulla ei ole voimaa tai riittävää kiinnostusta selvittää sotkujani.. Tai olen minä yrittänyt, mutta aina kun saan jotain selvitettyä niin jokin toinen osa-alue elämässä sotkeentuu entistä enemmän.
Edellisestä hyvänä esimerkkinä mainittakoon seuraava:
Juuri kun olen saanut avattua Sille Eräälle sisimpäni, niin olisihan se pitänyt arvata että elämä tulee ja lataa täysillä päin näköä.. Ne, jotka ovat kirjoitteluani seuranneet, niin muistanevat kuinka jokin aika sitten selitin tiukasta taloudellisesta tilanteestani..
Noh, nyt sitten kävi niin, että juuri kun luulin pystyväni sinnittelemään tämän kuun edes jotenkuten niin laskut päättivät kutsua kaverinsakin kylään... Näiden maksamisen jälkeen minulla ei ole rahaa kuin puhelinlaskuun, joka sekin pian pärähtää maksettavaksi.. Ja koirallekin pitäisi ostaa ruokaa tässä piakkoin.. Muuttamiseenkin on uponnut penni jos toinenkin, koska minun on pitänyt ostaa itselleni uusia tavaroita..
Eipä ole ainakaan ongelmia tuon rahojen käyttämisen suhteen.. Ja nytpähän on pakko aloittaa taas syömisten tarkkailu, kun ei ole loppukuusta ihan aikuisten oikeasti rahaa ostaa sitä ruokaa.
Nytkin pitää kituuttaa jo melkoisesti.. Esimerkiksi koulussa on pakko ostaa keittolounas, koska se on melkein puolet halvempi kuin varsinainen ruoka. Ja illalla syön mitä kaapin perukoilta löytyy, koska ei ole varaa ostaa mitään kunnollista.
Sairaalla tavalla olen tyytyväinen tilanteeseen.. Nyt minun on pakko jatkaa siitä mihin joulukuussa jäin.
En voi olla ajattelematta tällaisen jälkeen: ehkä minun kuuluukin olla syömishäiriönen? ehkä en ansaitse mahdollisuutta syödä normaalisti?
Nyt tuntuu, että en voi ajatella muuta kuin sitä, että rahaa ei ole. Ja tietty sitä, että mitä olen syönyt ja milloin.
En myöskään voi olla piiskaamatta itseäni siitä, että olen käyttänyt rahani miten sattuu.. Tyhmyydestä sakotetaan, mutta senhän kaikki jo tietävätkin.
Energia ei yksinkertaisesti riitä koulunkäyntiin. On jo mieletön saavutus raahautua luennoille heti aamusta ja yrittää epätoivoisesti imeä tietoa itseensä.. Sitten koulupäivän jälkeen huomaa, että vaikka on kuinka yrittänyt niin pää on tyhjää täynnä ja olo on hakatulla eläimellä.. Yritä siinä sitten tarttua tehtävien tekoon.
Tämä ei siis varmasti tule yllätyksenä: tehtävät kasaantuvat jälleen. Esseiden aloittaminen tuntuu mielettömän vaikealta ja kaikki jää kesken. En saa mitään valmiiksi.. Puhumattakaan ryhmätehtävistä... Tiedän olevani rasite ryhmätehtäviä tehdessä, koska en osaa päättää mitä tehdään ja missä järjestyksessä ja mitä yleensäkään aiheesta pitäisi kirjoittaa..
Ja tiedän, että tämä ärsyttää joitain ihmisiä ihan mielettömästi ja he pitävät minua laiskana paskana, joka kulkee vapaamatkustajana.. Kai minä olen sellainen.
Eilen juteltiin Sen Erään kanssa minun vaikeuksistani jonkin verran. Hän pyysi minua kertomaan itse tunnoistani. En osannut. En osaa kertoa möröistäni spontaanisti... Enkä osaa aina vastata kaikkiin kysymyksiinkään, mutta yritän kyllä.
Minä ihan tosissani eilen yritin puhua siitä miltä minusta tuntuu ja kuinka kaikki näyttää lähinnä harmaalta mössöltä. Koetin myös kertoa, että olen joskus vain todella väsynyt kaikkeen ja en sen vuoksi jaksa puhua ja että puhumattomuus ei johdu Siitä Eräästä.. Se johtuu minusta..
Ja miten tässä yrityksessä sitten kävi?
Sanat juuttuivat kurkkuun. Minä vain huokailin tuskastuneena..
Ja vihdoin, kun olin saanut kerättyä rohkeutta avatakseni suuni, Se Eräs oli nukahtanut.
0 ajatusta:
Lähetä kommentti