Väsy.

Kirjoittelenpa pikaiset kuulumiset, en kovin pitkästi jaksa enkä ehdi. Pitää kohta mennä nukkumaan, huomenna pitäisi jaksaa nousta kouluun.

Opiskelut on siis alkaneet uudelleen ja syömiset siinä samalla heittäneet häränpyllyä.
Joka päivä syön koulussa, mutta valitsen aina kevyimmän vaihtoehdon.
Nauratti yksi päivä, kun eräs tyttö otti pitsaa ja valitti koko ruokailun ajan kuinka juusto lihottaa ja on ällöä ja hän ei tykkää.
Miksi ihmeessä piti sitten ottaa sitä, kun oli kolme muutakin vaihtoehtoa? En tajua. o_O

Tupakoin nykyään hemmetin paljon. Tai noh, en lähellekään yhtä paljon kuin 3 vuotta sitten, mutta liikaa kumminkin.
Selvinpäin savukkeita menee about 10kpl per päivä, kännissä sitten enempi.
Pitäisi varmaan opetella tekemään sätkiä, niin pääsisi helpommalla.

Paino on vammaisista syömisistä huolimatta pysytellyt n. 57kilon tuntumassa.
Poljen joka päivä pyörällä kouluun ja takaisi sen n. 4km + mahdolliset kauppareissut ja tuohon lisätään vielä koiran lenkitykset, niin ihan hyvältä kuulostaa.
Tosin tuntuu, että liikun liian vähän. Pitäisi alkaa treenata keskivartalon lihaksiakin, tuntuu että vatsa on kuin rantapallo.

Eipä tässä muuta, öitä!

Ärrinmurrinpäivä

Tämä päivä ja eilinenkin menivät ihan persiilleen. Sekä syömisten että noin niin kuin muiden asioiden osalta...

Miehen äiti oli meillä yötä ja hän oli tehdä minut hulluksi.. Toivottavasti hän ei ihan vähään aikaan tule kylään... Että kiva kun kävit, mutta vielä kivempi kuin lähdit.
Minä olen ilmeisesti harvinaisen huono avovaimo, kun en edes siivota osaa. Tai tehdä ruokaa.
Ensimmäiseksi, kun hän tulee meille, hän valtaa keittiön ja alkaa väkertää sapuskaa ja kyselee, että mahtaakohan minulla olla oikeanlaisia patoja ja pannuja siihen ja tuohon tarkoitukseen.
Sitten kun ruoka oli valmis, niin sai kuunnella taas samaa vanhaa laulua: "no pirttis varmasti jaksaa syödä kaikki loput..."
Että minä inhoan sitä, että anoppi käyttää minua jäteastiana. Tai ainakin yrittää. Ja sanavalinnat riipaisevat sydäntä pahasti ja laittavat muistelemaan aikoja, joina söin suurinpiirtein kaiken mikä ei ehtinyt karkuun ja olin myös sen näköinen...

Ruokailun jälkeen miehen äiti alkaa siivota kämppää hullun lailla. Liesi ja vessa ainakin saivat melkoisen tehokäsittelyn. Ja keittiöaltaat myös.
Ei minulla sinänsä ole mitään sitä vastaan, että joku tulee ja siivoaa kämpässä, mutta kun ei lupaa edes kysytä niin alkaa vähän syljettämään.
Lisäksi piti kestää miehen rasittavan tädin seuraa liian pitkän aikaa... Ja edes tupakkaa ei voinut polttaa, kun nämä sukulaiset luulevat minun lopettaneen ikihyviksi.

Syömisten suhteen olen epäonnistunut täysin. Tänään olen syönyt aamupalan, välipalan 2 kertaa lämmintä ruokaa, napostellut hedelmiä sekä syönyt vähän (=paljon) kakkua.
Hyihyi minua.
Pitäisi varmaankin asentaa peili ruokapöydän läheisyyteen, niin loppuisi tuo ylenmääräinen syöpöttely.

Vaa'assa en ole uskaltanut käydä. Eipä minulla muuta.

Olipa kerran pirttis, joka luki naistenlehtiä..

Otsikko kertookin mistä aion tänään jorista. Nimittäin naistenlehdistä.

Aina tietyin väliajoin kaikki lehdet tuntuvat pursuilevan laihdutusjuttuja. Aina joulun jälkeen pitäisi karistaa joulukilot, ennen kesää pitää päästä rantakuntoon ja kesän jälkeen hankkiudutaan loma-ajan herkuttelun seurauksena kertyneistä kiloista eroon.
Ja kun laihdutushulabaloo laantuu, paasataan siitä kuinka pitää oppia rakastamaan kehoaan sellaisena kuin se on ja jaadajaadajaa.
Kuinka uskottavaa tämä on niiden "laihdutapaskalaihdutamissäitsekurision"-juttujen jälkeen..?
Minä ainakin pääasiassa sivuutan nämä jutut sen kummemmin syventymättä. Usein en jaksa lukea edes kuvatekstejä, pelkkä otsikon ja muutaman ensimmäisen rivin lukeminen riittää.

Nyt on tosiaan "kesäkiloista eroon"-kausi ja näitä juttuja tulee luettuakin. Osa pistää naurattamaan, mutta kyllä joissain noiden hömpänpömppä-lehtienkin jutuissa piilee totuuden siemen silloin tällöin vaikkei uskoisikaan

MeNaisten numerossa 31 on laihdutusekstra ja kansi huutaa "Nyt lähtee 5kiloa!"
Avaan lehden ajatellen, että ekstrasta ei ole mitään iloa:

Ekstra alkaa kuntoiluvaatteiden esittelyllä. Tietty malli on laiha kuin mikä ja vaatteet näyttävät hyviltä tämän päällä. Kuvittelen itseni nuo releet päällä ja itseinho iskee välittömästi.
Pysyttelen mielelläni jatkossakin tutuissa ja turvallisissa t-paidoissa, liian isoissa huppareissa ja lököttävissä kollareissa.

Toinen juttu onkin mielenkiintoisempi. Heti ensimmäiseksi silmille rävähtää kysymys: "Mistä saisi motivaatiota kokonaiseen elämänmuutokseen?"
Hyvä kysymys. Tiedän, että viikon tai kahden "tehodieeteistä" ei ole mihinkään ja että on muututtava pullahiirestä henkilöksi, joka katsoo mitä suuhunsa laittaa.
Juttu antaa viisi vinkkiä siihen, kuinka saa pidettyä motivaatiota yllä:

1. Päätä itse.
Kysy itseltäsi: Miksi laihtuminen on minulle tärkeää?
Miten haluaisin elämänmuutoksen toteuttaa?
Voinko oppia jotain muutoksesta?

2. Listaa hyödyt.
Mitä ihanaa elämänmuutoksesta seuraisi?
Tee motivaatiolista jääkaapin oveen ja kirjoita, mitä ilonaiheita painonhallinta sinulle antaa.

3. Kasaa työkalut.
Uskoa omaan onnistumiseen voi vahvistaa monin tavoin:
onnittelemalla itseään pienistä suoristuksista tai pyytämällä kannustusta puolisolta tai ammattilaiselta.

4. Hanki kohtalotovereita.
Tutkittu juttu: ryhmässä painonhallinta on tehokkaampaa. Etsi oma porukkasi työpaikalta, kuntokeskuksesta ja työväenopistosta, tai kasaa tuttavista jengi yhteiseen projektiin.

5. Varaudu takapakkeihin.Vastoinkäymisiä tulee elämässä ja laihduttamisessa aina. Kun suhtaudut niihin kärsivällisesti etkä heitä hanskoja tiskiin repsahdusten kohdalla, olet ässä.

Vaikka vinkit on annettu oikeasti terveeltä kantilta ja niitä pitäisi myös tarkastella sieltä käsin, arvatkaa kaksi kertaa teenkö niin? En, vaikka pieni ääni päässä kiljuukin, että minun kyllä pitäisi.
Vain kohta 5 on kovin hankala minulle, muut ovat helppoja.. Miten sitä se muutaman sadankin gramman painonnousu jaksaa aina vetää mielen matalaksi..? Se on kuitenkin vain muutama hassu gramma, ei koko kilo. Ja edes kilon väliaikainen painonnousu ei merkkaa oikeasti mitään.
Kuten huomaatte, tiedän kyllä tuon, mutta se ei silti tunnu pääkopassa hyvältä - tai edes siedettävältä.

Seuraavaksi on juttu kolmesta eri naisesta ja heidän painonhallinnastaa. En jaksa lukea. Vaikutti tylsältä minun makuuni.
Tämän jälkeen on aukeaman verran juttua eri kuntoilulajeista. Perushuttua, esitellään rauhallisia, rentoja ja rääkkilajeja sekä muutamia lajeja, joissa on päämäärä (esim. juoksukoulu). En ole niin tehokuntoilija eikä minulla ole rahaa maksaa kuntosalilla käynnistä tms, joten ei tästäkään paljoa hyötyä minulle ole, jos "tuota olisi kiva kokeilla joskus"-ajatuksia ei lasketa.

Laihdutusekstra päättyy viikon kevyeen ruokalistaan, josta bongasin pari ohjetta joita voisi kokeilla pienoisella muuntelulla...
Purjo-perunasosekeittoa voisi kokeilla, mutta mietin voisikohan perunan korvata jollain muulla.. Alan pohtia onkohan bataatti yhtään perunaa parempi vaihtoehto...
Myös kuuma kurkkukeitto herätti mielenkiinnon alhaisen kalorimäärän vuoksi.

Viimeisimmässä MeNaiset-lehdessä (numero 32) on puhetta erilaisista terveyttä mittaavista testeistä.
Tämä oli mielestäni oikeasti ihan mielenkiintoinen.

Kehonkoostumusanalyysistä olen kuullut ennenkin ja olisin oikeasti todella kiinnostunut menemään moiseen.
[lainaanpa taas lehteä kertoessani, että mikä onkaan kyseessä:
"Kehonkoostumuslaitteella tehtävä analyysi, joka mittaa muun muassa rasvan ja lihasten määrän kehossa, kehon nestepitoisuuden, luun massan, vatsaontelorasvan määrän sekä lepoaineenvaihdunnan kalorinkulutuksen. Analyysin teki kuntokeskuksen personal trainer."]
Lehti väittää, että analyysin saa kolmellakympillä, mutta edellisessä asuinkaupungissa lysti kustansi vähintään 50e. Tämän paikkakunnan hinnoista en tiedä... Jos kolmellakympillä selviää, niin voisipa osan jonkun kuun opintolainasta hassata tuollaiseen.


Kehon ikä-kartoitus taas on ihan uusi juttu minulle.
Kartoitusta kuvaillaan näin: "Kunto- ja terveyskartoitus, joka arvioi keskeisten hyvinvointimääreiden ja omanikäsen vertailuryhmän perusteella, minkä ikäinen keho on. Mitataan muun muassa verenpaine, rasvaprosentti, liikkuvuus, lihaskuntoa ja kestävyyskunto lepotestillä. Liikunta-ammattilaisen tekemä."
Eipä oikein sytytä. Se vähäinenkin mielenkiinto, joka heräsi kuvausta lukiessa, karisi välittömästi nähtyäni hinnan: 95e.

Viimeisenä esitellään lifestyle check-elintapakartoitus.
Tästäkään en ollut ikinä kuullut.
Ja mitäs tästä sanotaan? "Terveystarkastukseen ja haastatteluun perustuva elintapojen ja sairausriskien kartoitus, jossa selvitetään muun muassa sukurasitteet, terveysriskit ja elintavat. Kartoituksen tekevät sairaanhoitaja, ravitsemusterapeutti, personal trainer ja lääkäri."
Juu, ei ole meikäläisen heiniä pätkääkään. Eipä kiinnosta tavata ko. henkilöitä syömisasioiden merkeissä.
Tuntuu, että tämä on muutenkin suunnattu lähinnä vanhemmalle väelle?
Hintaa moisella on muuten huikeat 580euroa, johon voi tulla lisämaksua jos asiakas haluaa lisätä kartoitukseen vaikkapa verikokeita tai kehoanalyysin.

Lisäksi jutussa mainitaan muutama pikkutesti, joka antaa osviittaa kehon terveydestä ja jotka voi tehdä netissä:

www.sydanliitto.fi 

Testaa painoindeksisi, syömis- ja liikuntatottumuksesi, 

rasvojen saantisi, suolan määrä ravinnossa ja energiantarpeesi.

www.paihdelinkki.fi

Testaa juomistottumuksesi ja nikotiiniriippuvuutesi.

www.diabetes.fi

Testaa riskisi sairastua tyypin 2 diabetekseen.

www.leipatiedotus.fi

Testaa sokerin- ja kuidunsaantisi.

www.maitojaterveys.fi

Testaa kalsiuminsaantisi.

Että sellaista tällä kertaa. Olenko minä mummoutumassa, kun moisia lueskelen? o_O

ps. aamupaino 56,0. Oikeaan suuntaan ollaan siis menossa.

Mitä minulle tänään kuuluu?

Mielestäni pankkipostauksen tunnelmaa ei voi pilata vuodatuksella elämästäni, joten pyhitin sille kokonaisen postauksen ja "ylijäämäasiat" tulevat sitten tänne.

Ihmeesti sitä onnistuu selviytymään monta viikkoa ilman nettiä. Jotenkuten.
Kerran viikossa luet sähköpostit ja käyt naamakirjassa avon sukulaisella. Huomaat, että tämän tyttis stalkkaa tekemisiäsi facebookissa samalla kun vahtii miehensä nettielämää... Juu, huomasin siis, että siellä on turha edes haaveilla automaattisesta sivustohistorianpoistosta. Ja luulen, että tuo naisen alku on asentanut koneelle ohjelman, joka säilöö sivuhistorian vaikka nuo tiedot poistaisikin (tai koettaisi poistaa).
Eli ylläripylläri en ole tänne kirjoittanut mitään taas melko pitkään aikaan.

Syömiset ovat olleet ok, ei mitään ylensyömiskohtauksia tms. ja olen onnistunut tekemään kevyttä sapuskaa, joka on kelvannut myös miehelle ilman mitään mutinoita!
Ja eipä tuo ole mitään mutissut minun syömistottumuksistanikaan..

Voisinpa taas iskeä tähän yhden mielestäni hyvän reseptin (kaloreita en jaksa laskea, anteeksi):

Kukkakaalilaatikko

2-3dl puuroriisiä
1 iso kukkakaali (n. 700-800g)
[n. 100g maissia]
*munamaito:
3 munaa
n. 5-6dl maitoa
mausteet (aromisuola, paprika, mustapippuri)

Keitä riisit lähes kypsiksi, jonka jälkeen lisäät paloitellun/raastetun kukkakaalin. Keitä pari minuuttia.
Kaada riisit & kukkakaali vuokaan ja lisää halutessasi maissit.
Tämän jälkeen lisää munamaito ja sekoita.
Laita laatikko 175asteiseen uuniin n. 40-45minuutiksi.
On hyvää, lupaan sen!

Arvatkaa vaan olenko lopettanut tupakoinnin? Oikein arvattu, en ole.
En enää jaksanut ravata piilossa röökillä, joten kerroin miehelle eilen otettuani muutaman kavereiden kanssa pubissa.
Järkyttynythän tuo oli, mutta mielestäni otti asian tosi hyvin. Ei mitään kiukkuilua tms, pelkästään lievästi ärsyttäviä "hurjia suunnitelmia" siitä kuinka saa minut lopettamaan savukkeiden vetämisen uudelleen.
Pyhpah sanon minä. Nyt on olo, että haluan polttaa ja ei pätkääkään kiinnosta lopettaa. Jonnekin se raha menee kuitenkin.
Ja jos joku nyt ei muista, niin poltin n. 5 vuotta, sitten lopetin abouttiarallaa 2-3 vuotta sitten ja tässä sitä taas ollaan.

Vielä muutama sananen painosta. Nyt hilataan 56 ja 57kilon välissä, 55kilon puolellakin on käyty, mutta sinne ei vielä paino ole pysyvästi asettunut.
Voisi joku päivä taas laittaa kuvia kunhan jaksaa-viitsii-kehtaa.
Pitäisi ottaa jonain lähipäivänä mitat ruhosta, mutta saas nähdä milloin rohkenee..

Olen tehnyt havainnon, että skinny-bitch sisälläni on alkanut heräillä.. Vertailen itseäni jatkuvasti joihinkin ihan randomeihin kadulla, mm. huomasin tänään liikennevaloissa arvioivani monenneksiko laihoin olin jne.
Tänään erään perussuomalaisen miehen paita sai minussa heräämään välittömän inhoreaktion.. Paidassa oli teksti: "Ihmiset eivät liho - vaatteet kutistuvat".
Hyi, yäk ja oksetus.

Löysin muuten muutama viikko sitten loistavan motivaattorin laihduttamiselle: kuvan itsestäni n. 16-18kg painavampana vetämässä kakkua napaani kuin etiopialainen orpolapsi. Tosin kroppa ei ole nälkäänäkevän luokkaa, päinvastoin.
Katsoessani kuvaa inhoan itseäni. Miksi ihmeessä päästin itseni niin hirveään kuntoon?
Kuvottavaa. Ei ikinä enää, sen vannon.

Vaikka toinen puoli minusta haluaa tulenpalavasti laihtua, toinen miettii aina silloin tällöin: "Joko riittäisi?"
Näen itseni ajoittain ihan sopusuhtaisena ja kauniina, mutta sitten tulee kausia jolloin en näe muuta kuin karmeat jenkkikset ja löllyvät reidet.
Ajoittain ajattelen, että vielä jos laihdun niin luut törröttävät ikävännäköisesti, mutta suurimman osan ajasta ihastelen sitä kuinka poskipäät alkavat näkyä kunnolla ja kuinka nilkat ja ranteet alkavat olla ihanan sirot.
Joskus säikähdän sitä kuinka tunnen lantioluut niin helposti, mutta usein huomaan hivelöiväni niitä ihaillen iltaisin juuri ennen nukkumaan menoa.

Viime viikolla töllöstä tuli taas vaihteeksi 8mile ja olihan se katsottava. Ihana Brittany <3
Tässä lopuksi hieman kuvasaastetta:

Pankissa

Kävinpä tänään pankissa:

Tullessani aulaan huomasin, että jonoa on noin triljoona kilometriä. Jäin sinne silti.
Olin istuskellut paikallani puolisen tuntia, istuin hiljaa ja näpersin vuoronumeroani ihmetellen miksi h*lvetissä pankissa pitää odottaa aina seitsemän vuotta ennen kuin pääsee tiskille.. Vertailin itseäni muihin asiakkaisiin: "Olen varmasti laihempi kuin tuo, mutta painan ihan satavarmasti paljon enemmän kuin tuo kaunis nainen tuolla".

Sitten vieressäni istunut noin 80-vuotias nainen havahdutti minut ajatuksistani alkaessaan puhua jonon pituudesta. Vastasin jotain kohteliaasti.
Pian puhuimmekin jo muista asioista muun muassa hänen yksinäisyydestään ja siitä kuinka hän jäi leskeksi 26vuotta sitten.
Yht'äkkiä hän paukautti tyttärensä kuolleen rintasyöpään jokin aika sitten ja kuinka siitä puhuminen on kovin vaikeaa.. Miten ihmeessä tuollaiseen voi reagoida? Esitin pahoitteluni ja kuuntelin mitä naisella on sanottavaa.
Hän puhui myös lapsenlapsistaan ja heidän ammateistaan.
Voisi kuvitella, että tällainen jaarittelu pankkijonossa olisi turhauttavaa ja ahdistavaa, mutta eipä kuitenkaan ollut. Pientä piristystä arjen keskellä.
Jäi harmittamaan, etten ehtinyt toivottaa suloiselle vanhukselle hyviä jatkoja enkä ehtinyt kiittämään juttutuokiosta..
Hänen lähtönsä jälkeensä viereeni istui vanhempi hieman liikuntarajoitteinen mies, autoin häntä istumaan ja nousemaan tuolista. Sekin piristi päivääni.

Viimeinkin, lähes puolentoista tunnin odottelun jälkeen, pääsin tiskille, mutta virkailija tokaisi että olisin voinut hoitaa asian vallan hyvin netitsekin..
Jostain syystä en ärsyyntynyt. Odotteluaika oli loppujen lopuksi ollut tavallaan antoisaa ja aloinkin miettiä, että miksi minulla on aina niin kiire joka paikkaan.
Eikö olisi järkevää aina silloin tällöin jonottaa pankkiin ja piristää tuiki tuntemattomien vanhusten päivää? Mitä muuta siinä menettää kuin aikaa?