Mielestäni pankkipostauksen tunnelmaa ei voi pilata vuodatuksella elämästäni, joten pyhitin sille kokonaisen postauksen ja "ylijäämäasiat" tulevat sitten tänne.
Ihmeesti sitä onnistuu selviytymään monta viikkoa ilman nettiä. Jotenkuten.
Kerran viikossa luet sähköpostit ja käyt naamakirjassa avon sukulaisella. Huomaat, että tämän tyttis stalkkaa tekemisiäsi facebookissa samalla kun vahtii miehensä nettielämää... Juu, huomasin siis, että siellä on turha edes haaveilla automaattisesta sivustohistorianpoistosta. Ja luulen, että tuo naisen alku on asentanut koneelle ohjelman, joka säilöö sivuhistorian vaikka nuo tiedot poistaisikin (tai koettaisi poistaa).
Eli ylläripylläri en ole tänne kirjoittanut mitään taas melko pitkään aikaan.
Syömiset ovat olleet ok, ei mitään ylensyömiskohtauksia tms. ja olen onnistunut tekemään kevyttä sapuskaa, joka on kelvannut myös miehelle ilman mitään mutinoita!
Ja eipä tuo ole mitään mutissut minun syömistottumuksistanikaan..
Voisinpa taas iskeä tähän yhden mielestäni hyvän reseptin (kaloreita en jaksa laskea, anteeksi):
2-3dl puuroriisiä
1 iso kukkakaali (n. 700-800g)
[n. 100g maissia]
*munamaito:
3 munaa
n. 5-6dl maitoa
mausteet (aromisuola, paprika, mustapippuri)
Keitä riisit lähes kypsiksi, jonka jälkeen lisäät paloitellun/raastetun kukkakaalin. Keitä pari minuuttia.
Kaada riisit & kukkakaali vuokaan ja lisää halutessasi maissit.
Tämän jälkeen lisää munamaito ja sekoita.
Laita laatikko 175asteiseen uuniin n. 40-45minuutiksi.
On hyvää, lupaan sen!
Arvatkaa vaan olenko lopettanut tupakoinnin? Oikein arvattu, en ole.
En enää jaksanut ravata piilossa röökillä, joten kerroin miehelle eilen otettuani muutaman kavereiden kanssa pubissa.
Järkyttynythän tuo oli, mutta mielestäni otti asian tosi hyvin. Ei mitään kiukkuilua tms, pelkästään lievästi ärsyttäviä "hurjia suunnitelmia" siitä kuinka saa minut lopettamaan savukkeiden vetämisen uudelleen.
Pyhpah sanon minä. Nyt on olo, että haluan polttaa ja ei pätkääkään kiinnosta lopettaa. Jonnekin se raha menee kuitenkin.
Ja jos joku nyt ei muista, niin poltin n. 5 vuotta, sitten lopetin abouttiarallaa 2-3 vuotta sitten ja tässä sitä taas ollaan.
Vielä muutama sananen painosta. Nyt hilataan 56 ja 57kilon välissä, 55kilon puolellakin on käyty, mutta sinne ei vielä paino ole pysyvästi asettunut.
Voisi joku päivä taas laittaa kuvia kunhan jaksaa-viitsii-kehtaa.
Pitäisi ottaa jonain lähipäivänä mitat ruhosta, mutta saas nähdä milloin rohkenee..
Olen tehnyt havainnon, että skinny-bitch sisälläni on alkanut heräillä.. Vertailen itseäni jatkuvasti joihinkin ihan randomeihin kadulla, mm. huomasin tänään liikennevaloissa arvioivani monenneksiko laihoin olin jne.
Tänään erään perussuomalaisen miehen paita sai minussa heräämään välittömän inhoreaktion.. Paidassa oli teksti: "Ihmiset eivät liho - vaatteet kutistuvat".
Hyi, yäk ja oksetus.
Löysin muuten muutama viikko sitten loistavan motivaattorin laihduttamiselle: kuvan itsestäni n. 16-18kg painavampana vetämässä kakkua napaani kuin etiopialainen orpolapsi. Tosin kroppa ei ole nälkäänäkevän luokkaa, päinvastoin.
Katsoessani kuvaa inhoan itseäni. Miksi ihmeessä päästin itseni niin hirveään kuntoon?
Kuvottavaa. Ei ikinä enää, sen vannon.
Vaikka toinen puoli minusta haluaa tulenpalavasti laihtua, toinen miettii aina silloin tällöin: "Joko riittäisi?"
Näen itseni ajoittain ihan sopusuhtaisena ja kauniina, mutta sitten tulee kausia jolloin en näe muuta kuin karmeat jenkkikset ja löllyvät reidet.
Ajoittain ajattelen, että vielä jos laihdun niin luut törröttävät ikävännäköisesti, mutta suurimman osan ajasta ihastelen sitä kuinka poskipäät alkavat näkyä kunnolla ja kuinka nilkat ja ranteet alkavat olla ihanan sirot.
Joskus säikähdän sitä kuinka tunnen lantioluut niin helposti, mutta usein huomaan hivelöiväni niitä ihaillen iltaisin juuri ennen nukkumaan menoa.
Viime viikolla töllöstä tuli taas vaihteeksi 8mile ja olihan se katsottava. Ihana Brittany <3
Tässä lopuksi hieman kuvasaastetta:
0 ajatusta:
Lähetä kommentti