Epäkuntoinen nainen

Missään ei ole enää mitään järkeä.

Olen ihan kuutamolla elämäni kanssa.. Ensin haluan laihtua lisää, seuraavaksi ajattelen olevani ookoo ja kolmantena olen niin ahdistunut etten voi tehdä mitään.
Palaan tuohon ahdistukseen postauksen loppupuolella.

Minulla oli mukava viikonloppu. Pääosin. Vähän jäi tästä illasta paska maku suuhun, mutta minkäs teet...
Olen pyörinyt nyt enemmän ja vähemmän Sen Erään kanssa. Ja meillä on mukavaa. Tosin tänään hän oli (taas vaihteeksi) mustasukkainen typeristä syistä.. Ja minulle riitti ja lähdin kotiin.
Miksi ihmissuhteet ovat näin vaikeita..? En jaksa enää.. Olisi helpompaa jättää kaikki ja levätä. Nyt on sellainen olo, että voisin nukkua vuoden. Tai kaksi.

Sitten tuosta ahdistuksesta.. Koin järkyttävän läskiahdistusmomentin viikonlopun aikana.. Ei ole pitkään aikaan ahdistanut niin paljoa. Olo oli hirveä ja tuijotin itseäni peilistä monta minuuttia.. Olisin itkenyt, jos osaisin. Tuntuu, että kyyneleet ovat kadonneet ja omaan mielenterveysongelman lisäksi myös tunnevamman.

Kaikki tämä lähti keskustelusta, joka meni kutakuinkin näin:

Se Eräs: "Kiva, että sä olet lihonut vähän"
Minä: "Vähän ja vähän.. Monta kiloa!"
Se Eräs: "Nyt sulla on tällainen kiva pömppis.. Alussa luut vaan törrötti joka kohdassa"
Minä: ...
Se Eräs: "Nyt sua on mukavampi koskea"

Normaalijärjellä varustettu ihminen olisi tyytyväinen, mutta mitä tekee Pirttis..? Ahdistuu ja päättää laihtua entisiin mittoihin.
Vihaan itseäni.

Mielikuvitu(tu)s

Miksi ihmeessä minun pitää omata näin vilkas mielikuvitus? Ajattelen kaikenlaisia typeriä asioita ja siitä sitten seuraa pelkkää pahaa oloa ja ärtymystä...
Se Eräs ei ole maisemissa tänä viikonloppuna ja minä olen kuvitellut ties mitä.. Meillä on eräänlainen sopimus siitä, että emme seurustele tai mitään, mutta emme myöskään "käy vieraissa".
Nyt Se Eräs on ollut jotenkin hieman omituinen muutaman päivän. En osaa selittää. Ehkä hieman etäisen oloinen?
Tästä minun sairas mieleni sai pontta kuvitella vaikka mitä hänen viikonlopun baarireissustaan toisella puolella Suomea.. Aina kun hän on baarissa, niin kauniit naiset tulevat iskemään häntä.
Mutta todennäköisesti murehdin turhia. Antaa olla.

Seuraavaksi siihen varsinaiseen vitutuksen aiheeseen: Poika Ystävä on käynyt hermoilleni niin paljon tänään. Raivostuttaa koko ihminen vaikkei hän edes tekisi mitään.
Tänään tuli siis taas mietittyä poismuuttoa... Milloinkohan senkin saisi aikaiseksi...

Noh, on tässä päivässä jotain hyvääkin.. Paino on pysynyt putoamissuunnassa. Tänään vaaka näytti tasan 56kg, eli nyt alkaa olla turvotukset poissa.
Vatsakaan ei enää pömpötä samalla tapaa kuin alkuviikosta. Ihanaa!
Tästä on hyvä jatkaa kohti viittäneljää kiloa.

"Life isn't about waiting for the storm to pass.. it's about learning to dance in the rain"

 Kunpa osaisin toimia otsikon lauseen mukaan. Kunpa osaisin kääntää vaikeudet voitoksi. Kunpa osaisin olla parempi ihminen.

Olen ottanut itseeni taas ihan typeristä asioista. Asioista, joilla ei oikeasti ole mitään väliä. Ja silti ne asiat satuttivat minua.
Tässä sen taas huomataa kuinka huono itsetunto minulla on. Minulle on aivan sama mitä joku ajattelee siitä miten käyttäydyn. En myöskään loukkaannu, jos joku pitää mielipiteitäni "väärinä". Mutta minulle se herkin paikka, minun Akilleen kantapääni, on minun ulkonäköni. Tiedän, että on typerää masentua ulkonäköön liittyvistä asioista, mutta ulkonäön ympärillähän syömissekoilu pyörii..

Sen Erään ystävä päätti avautua minulle humalassa viikonloppuna ja ihmetteli suureen ääneen, että mitä ihmettä Se Eräs minussa oikein näkee. Ja että ihmettelee syvästi, että Se Eräs haluaa minun kanssani viettää aikaa.
En kuulemma ole minkäännäköinen verrattuna Sen Erään edelliseen tyttöystävään, joka kuulemma oli malli ja kaunis kuin kevätpäivä ja mitä lie.
On äärimmäisen typerää antaa tällaisen kolahtaa itseensä, mutta niin pääsi käymään.
Tämä oli se kommentti mitä syömishäiriömörkö on odottanut. Välittömästi se alkoi kuiskuttaa korvaani: 

" Mitä minä sanoin..?

Olet ruma ja lihava.

Täysin arvoton.

Laihdu ja katoa. "

  

 
Sen minä teenkin. Inhoan itseäni tällaisena. Tunnen kuinka ihraa on tullut jokapuolelle kehoa ja kuinka se tukehduttaa minut. Hitaasti, mutta varmasti.
Nyt painoa on jo lähemmäksi 59 kiloa. Ei hyvä. Tosin takana parin päivän viihteellä olo. 57 kiloa lienee lähellä totuutta. Mutta sekin on liikaa. Aivan liikaa.
Miksi aloin syödä ylettömiä määriä, kun olin jo niin lähellä viittäkymmentäkolmea kiloa?
Olen hölmö nainen. Mutta senhän jo kaikki tiesivätkin.

Olen siis päättänyt laihtua. Olla siro. Ihana. Pieni. Kaunis.
Tässä ei paljoa paina se, että Se Eräs on sanonut minulle, että voisin lihoa muutaman kilon. Hänen mielestään olen liian laiha. Mutta tänään hänkin sanoi, että minä olen varmaan vähän kerännyt lisää painoa. Sen Erään mielestä tuo edellä mainittu on tosin vain hyvä asia.
En itse näe asiaa samalla tapaa. Mielestäni olen lihava. Mielestäni on kamalaa, että olen lihonut entisestään.
Mielestäni asialle on tehtävä jotain.
Välittömästi.

*huokaus*

Uni, missä olet?

Huomenna herätys 7.15 eli ei paljoa naurata.

Koulu alkaa taas.

Naurattaa vielä vähemmän.

Olen lihonut.

Ei edes hymyilytä.

Poika Ystävä uhkasi tappaa itsensä.

Nyt vähän jo itkettää.