Epäkuntoinen nainen

Missään ei ole enää mitään järkeä.

Olen ihan kuutamolla elämäni kanssa.. Ensin haluan laihtua lisää, seuraavaksi ajattelen olevani ookoo ja kolmantena olen niin ahdistunut etten voi tehdä mitään.
Palaan tuohon ahdistukseen postauksen loppupuolella.

Minulla oli mukava viikonloppu. Pääosin. Vähän jäi tästä illasta paska maku suuhun, mutta minkäs teet...
Olen pyörinyt nyt enemmän ja vähemmän Sen Erään kanssa. Ja meillä on mukavaa. Tosin tänään hän oli (taas vaihteeksi) mustasukkainen typeristä syistä.. Ja minulle riitti ja lähdin kotiin.
Miksi ihmissuhteet ovat näin vaikeita..? En jaksa enää.. Olisi helpompaa jättää kaikki ja levätä. Nyt on sellainen olo, että voisin nukkua vuoden. Tai kaksi.

Sitten tuosta ahdistuksesta.. Koin järkyttävän läskiahdistusmomentin viikonlopun aikana.. Ei ole pitkään aikaan ahdistanut niin paljoa. Olo oli hirveä ja tuijotin itseäni peilistä monta minuuttia.. Olisin itkenyt, jos osaisin. Tuntuu, että kyyneleet ovat kadonneet ja omaan mielenterveysongelman lisäksi myös tunnevamman.

Kaikki tämä lähti keskustelusta, joka meni kutakuinkin näin:

Se Eräs: "Kiva, että sä olet lihonut vähän"
Minä: "Vähän ja vähän.. Monta kiloa!"
Se Eräs: "Nyt sulla on tällainen kiva pömppis.. Alussa luut vaan törrötti joka kohdassa"
Minä: ...
Se Eräs: "Nyt sua on mukavampi koskea"

Normaalijärjellä varustettu ihminen olisi tyytyväinen, mutta mitä tekee Pirttis..? Ahdistuu ja päättää laihtua entisiin mittoihin.
Vihaan itseäni.