Ensinnäkin ahdistaa se, että minusta on tullut heikko. Mihin on kadonnut se nainen, joka pystyy elämään kaksi päivää keitolla..? Minun sisälleni on muuttanut joku hölmö, joka syö makkaraa ja karkkeja..
En edes muista milloin viimeksi olisin syönyt makkaraa, mutta nyt tuli tehtyä sekin..
Ällöttävää. En kyllä tällä menolla pääse ikinä jenkkakahvoista eroon.
Toisena ahdistuksen aiheena on ollut suun pohjassa majaileva patti..
Minun tuurillani se on suusyöpä.. Saa nyt nähdä onko pelkoni aiheellinen.. Kovasti yritin googletella suusyövän esiintyvyyttä nuorilla jne, mutta en onnistunut löytämään yhden yhtä järkevää tilastoa.
Noh, huomenna soittoa kunnan hammaslääkärille ja kaiken järjen mukaan minulle annetaan päivystysaika johonkin järkevän ajanjakson päähän.
Jatketaan vielä pelosta puhumisesta.. Joku oli kommentoinut edellistä postaustani ja suositteli terveydenhoitajan juttusille hakeutumista.
En uskalla. Jos joudun hoitoon tilani vuoksi, niin se sulkee minulta joitain urapolkuja lopullisesti. Joissain paikoissa mielenterveysongelma tuntuu olevan pahemman sortin kirosana.
Lisäksi en uskalla päästää irti syömishäiriöstä. Se on kuin vanha ystävä, joka on roikkunut mukana monta vuotta - välillä hankaloittaen ja välillä helpottaen elämää.
Se Eräs taitaa muuten aavistaa, että minulla ei ole ihan kaikki palikat laatikossa syömisen suhteen... Ainakin siihen malliin hän on asiasta vihjaillut... Pitikin mennä ihastumaan mielenterveystyön ammattilaiseen - tyhmyydestä sakotetaan!
Tähän loppuun vielä hieman Siitä Eräästä... Nyt se sitten on selvää.. Asiat on puhuttu halki, poikki ja pinoon.
Nyt me sitten seurustellaan ihan "oikeasti".
4 ajatusta:
musta tuntuu et seuraisin jotain draamasarjaa ku reaktio tän postauksen lopussa oli "JEE!"
huoh ehkä eläydyn liikaa
Höh! Terveydenhoitajan juttusilla käyminen -ja vaikka psykologillakin -ei sulje mitään urapolkuja! En tiedä yhtään työpaikkaa, johon pitäisi ennen valintaa toimittaa minkään sortin todistusta, jossa tällainen selviäisi. Paljon pahempaa on joutua sairaalahoitoon anoreksian takia, mutta minunkin tuttavani selvisi käymällä säännöllisesti juttelemassa asiasta asiantuntijan kanssa.
Ei kai mikään urapolku voi sulkeutua syömishäiriön takia? Psykiatrinen sairaus se on missä masennus ja muutkin kaverit. Eri asia on jos syömishäiriö vie niin pitkälle ettei pysty toimimaan. Kyllä niissä lääkäreissä ja hoitajissakin on ihan varmasti sairaita ja syömishäiriöisiä.
Jätän nyt mainitsematta, että mitä opiskelen, mutta voin kertoa että alalla ei syömishäiriöpisiä kovin hyvällä katsota.
Anon2: hyvä, että teksti herättää jonkinlaisia tuntemuksia :D
Lähetä kommentti