Viime päivinä kävin päässäni läpi useita erilaisia "mitä jos"-skenaarioita.
Mitä jos pitäisin lapsen? Ei, ei, ei. Ehdoton ei! Olen vasta eronnut. Suhde uuteen poikaystävään on kovin tuore. Ja minulla ei vielä ole ammattia, jolla oikeasti voisin elättää itseni. Ja minä olen vielä nuori ja haluan vielä pienen hetken hölmöillä. Ja suurin syy: Minulla ei ole kaikki muumit laaksossa. Ei syömishäiriöisen pitäisi mennä lisääntymään - ei lapsi voi kehittyä kunnolla, jos äiti ei osaa huolehtia itsestään.
Adoptio ei minun kohdallani ole missään vaiheessa ollut edes harkinnassa. En voisi antaa omaa lasta pois yhdeksän kuukauden kärvistelyn jälkeen. Ja edelleen: kun ne leegot eivät ole laatikossa, niin ne eivät ole.
Abortti olisi siis ainut oikea vaihtoehto.
Tiedän, että Se Eräs ei asiasta pitäisi.. Hän on äärimäisen lapsirakas ja haluaa lapsia. Hän on kuitenkin sanonut, että jos joskus olisin raskaana ja en haluaisi lasta, niin minun päätöksenihän se olisi vaikka hän ei kovin riemuissaan olisikaan..
En siis kertonut Sille Eräälle plussauksesta. En halunnut pahoittaa hänen mieltään vaan ajattelin hoitaa asian kaikessa hiljaisuudessa..
Mutta tänään kuitenkin kaikki muuttui ja minun ei tarvitse tehdä päätöstä. Elämän sipuli itketti ilosta surun sijaan.
Sain varhaisen keskenmenon. Tai ainakin kuvittelen asian olevan näin. Vuodan kuin seula ja en usko, että mikään voi moisesta selvitä hengissä.
Tämä oli kyllä ratkaisu suurimpaan ongelmaani. Eipähän tarvitse murehtia tuota asiaa enää.
Tänään iloitsin myös vaa'an lukemasta: 55,9kg.
Tosin iloa kesti noin nanosekunnin verran. Sitten tajusin, että ei perkele, tuohan on aivan liian lähellä 56kiloa... Ja kuuttakymmentä. Pakko saada paino hilattua viidenviiden alle tässä piakkoin...
Äitini soitti eilen ja kyseli kuulumisiani. Heti ensimmäiseksi hän kysyi olenko syönyt..
Ihmettelin kysymystä, koska viimeksi kun näin äitini, olin lihonut ihan mielettömästi.. Ja kävimme syömässä yhdessä (ja minä söin vielä jotain ihan hirveää mättöä tuolloin!).
Tämä tästä vielä puuttuu, että vanhempani sekaantuvat laihduttamiseeni... En kaipaa huolestuneita kysymyksiä ja muistutusta anoreksian vaaroista.
Haluan vain olla rauhassa.
3 ajatusta:
Kuinka pitkä sä oot?
Anonyymi: Olen aika lyhyt, vain 168,5cm :D
168,5cm ei ole lyhyt, nimimerkillä oma pituus 167cm. Mutta abortista vain, että varaudu sitten siihen että sen jälkeen ainakin haluat lohduttautua jotenkin. Itselläni se oli ruualla, ja se olikin helppo tapa jokseenkin turruttaa mieltä ja kipua. Oikeasti se kipu nimittäin on aika massiivista. Ja jälkioireet muutenkin. Tsemppiä siis, ja toimi mahdollisimman nopeasti. Se nimittäin vie oman aikansa päästä sairaalaan tekemään itse toimenpide. Ja muista että kannattaa puhua edes jonkun kanssa siitä sitten, jää kaivelemaan, ainakin minulla jäi hyvin pahasti. Henkinen puoli siinä enemmän kärsi tietysti, ja aika sekaisin olen vieläkin välillä asian takia.
Lähetä kommentti