otsikko

Mitä tästä päivästä nyt sanoisi..?
Tekee mieli kirjoittaa ja purkaa oloaan, mutta en oikein tiedä mistä aloittaisi tai mitä edes kirjoittaisi..
Olo on kuin jyrän alle jääneellä marsulla.

En ole jaksanut tehdä tänään oikein mitään. Taaskaan.
Nukuin taas vaihteeksi reilut 13h ja olo oli edelleen väsynyt. Siispä nukuin muutaman tunnin päiväunet.
Päiväunet vähän venähtivät, joten tuli hemmetin kiire apteekkiin. Ja tietty myöhästyin sieltä etsiessäni ensin parkkipaikkaa, jonka jälkeen menin ensin väärän apteekin ovelle kun en muistanut mikä on pisimpään auki.
Siinä minä sitten seisoin surkeana apteekin ovella sateessa ja teki mieli lysähtää maahan itkemään.. Ihana apteekin täti kuitenkin päästi minut vielä ostoksille ja palveli minua ystävällisesti. Apteekista ulos astumisen jälkeen teki mieli alkaa itkeä sen vuoksi, että joku tuntematon oli noin mukava minua kohtaan..
Hämmästyin "lähes-itkuani" sillä en ole itkenyt tai pystynyt itkemään kuukausiin. Olen kyllä yrittänyt..
Olisi ehkä pitänyt antaa kaiken tulla ulos autossa, mutta ajoin vain päättäväisesti kotiin.

Tänään on muutenkin ollut huono olla ja mies on huomannut sen. Hän kyselee jatkuvasti mikä minun on ja haluaa halailla.
Minä pysyn siinä hetken ja vakuuttelen kaiken olevan hyvin, jonka jälkeen karkaan tupakalle.
Läheisyys oksettaa, en ole ansainnut sitä.
En ymmärrä miksi ketään kiinnostaa mitä minä teen tai miltä minusta tuntuu.

Kävin muuten ostamassa patterit vaakaan: 56,7kg.
Hyi.
Lukema tuntuu liian suurelta. Surettaa ja kiukuttaa.
Tuon jälkeen syön kuitenkin miehen kokkaamia ranskalaisia ja lihapullia, jonka jälkeen tekee mieli oksentaa. En kuitenkaan tee niin, koska mies on kotona.

Tänään soin pari ajatusta edessä oleville tenteille.. Heti loman jälkeen on aimo läjä tenttejä ja luettavaa n. tuhat sivua.
Arvatkaas olenko lukenut edes puolia? En, surkeat 200 sivua luettuna ja luetusta en muista juuri mitään.
Tänään oli kyllä tarkoitus lukea, mutta en yhtään jaksanut keskittyä. Katsoin sitten aihetta/aiheita sivuavia dokkareita, mutta eipä niistäkään oikein mitään mieleen jäänyt.
Huomenna on pakko ottaa itseä niskasta kiinni ja aloittaa lukeminen.. Ja tehdä muutamat koulutyöt alta pois, en tee niitä muuten ikinä...
En tajua miten minusta on tullut näin laiska ja saamaton nykyään.

Jospa sitä menisi nukkumaan. Öitä.

Pikku paniikista kehkeytyy kunnon skandaali...

Vaikka Leevi And The Leavings jatkavatkin otsikon lausetta puheella sandaaleista, itse en sitä tee.
Sen sijaan kerron aamuisesta ja koko päivän kestäneestä paniikista... Joka paisuu ja paisuu...

Aamu lähti ihan jees liikkeelle, potkin meille jatkoille kömpineet opiskelijatoverini ylös, organisoin siivoushässäkkää ja taisinpa tarjota porukalle ruokaakin.
Sitten kun olin saanut heivattua viimeisetkin hetken levähtäneet juhlijat pihalle asunnosta, aloin suorittamaan omaa lähestulkoon joka-aamuista "rituaaliani".
Kävin vessassa, riisuin vaatteet ja menin vaakaan. Ja mitä se paska rakkine siinä vaiheessa tekee?!
Lopettaa yhteistyön, näytössä ei näy numeron numeroa... Nyt kaduttaa, kun annoin vanhan "perinteisen" vaa'an pois ostaessani digitaalisen.
Ahdistaa ja vituttaa.
Nyt sitä vaan kelailee, että onko vaaka näyttänyt ihan höpöjä viime aikoina pattereiden hiipumisen vuoksi.. Tuntuu siltä, että voisin vyöryä paikasta toiseen.
Pakko käydä ostamassa viimeisillä pennosilla pattereita huomenna.

Ja juu.. Taas tuli siis käytyä vähän juomassakin. Pitäisi sitäkin rajoittaa, mutta.. No jaa.
Tosin olin melkoisen selvin päin koko illan. Mutta silti.
Juhlimisella sitä koettaa hieman piristää elämäänsä - ottaa vähän "lomaa" arjesta. Ajatella jotain muuta.
Pitää kyllä olla tarkkana mitä sanoo. Joskus kännipäissään sitä tulee sanottua yhtä sun toista.. Enpä nyt haluaisi alkaa avautua syömishäiriöstä ja tästä muusta shaibasta kenellekään.
Usein tulee mietiskeltyä asioita ja silloin kavereilta tulee kysymys: "mikä sulla on kun oot noin hiljaa?"
Sen jälkeen vaan räväytän naamalle feikeimmän hymyn ikinä ja valehtelen sujuvasti kaiken olevan hyvin ja että olen vain väsynyt tms. Välillä tuntuu, että ei jaksa enää.

Helpottaa kummasti, kun pystyy purkamaan ajatuksiaan tänne blogiin.. Ihmisten suhteen olen todella varautunut, en oikein osaa luottaa että toinen pitää tiedon vain itsellään. On hieman huonoja kokemuksia ko. asiasta ja sen takia minusta on tullut tällainen. Lisäksi pelkään, että opiskelualankin vuoksi. Tällä alalla mielenterveydenhäiriöt eivät ole kovinkaan eduksi vaikkei mielenterveysongelmista kärsivien kanssa töitä tekisikään.
En osaa luottaa edes niihin, jotka kertovat minulle synkkiä salaisuuksiaan.
Lähinnä ärsyynnyn erään melko hyvänkin ystävän uteluista menneisyyteni suhteen. Ei hän pahaa tarkoita, hän haluaa vain tietää mistä ihminen on tulossa jne, mutta en halua kertoa itsestäni liikaa..
Tämä on ollut pitkään ongelmana ihmissuhteissani. Muutamia hyviä ystäviä minulla on, mutta kukaan ei tiedä minusta kaikkea.
En halua.

Jatkaakseni vielä miessotkuistani: vielä en aio mitään tehdä. Pelkästään olla möllötän ja kuulostelen.
Järki sanoo kyllä, että oma mies on sellainen helmi, jota ei pidä päästää karkuun. Vähän tosin tarvitsee "koulutusta", mutta hieno mies on kyseessä.

Mitäs muuta..? Pitäisi varmaan varata aika koululääkärille tms. Kaulan imusolmukkeet ovat olleet turvoksissa ihan pirun kauan ja on vähän muutakin valitettavaa noin niin kuin fyysisellä puolella.. Alavatsa on usein ihan saatanan kipeä jne.
Tämä psyykkinen puoli jääkööt pimentoon.. Välillä toki leikittelen ajatuksesta avun hakemisesta, mutta en kuitenkaan uskalla tai halua.

Hyvää yötä.

Märinää ihmissuhteista

Voihan helvetin helvetti...
Viime kuussa avauduin siitä, että en tiedä mitä tunnen ja ketä kohtaan ja niin edelleen ja niin edelleen.
Enköhän minä kännipäissäni meinannut ylittää hyvänmaun rajat oikein reilulla kädellä. Ja siis rajat kyllä ylitettiin, mutta oli sitä itsehillintää mukana edes jonkin verran. Jonkinlaiset itsehillinnän rippeet. Tai jotain sinne päin.

Olin sitten taas tuon yhden jo aiemmin mainitun uroksen kanssa bilettämässä. Alkuilta meni ihan jees. Ei mitään hämminkiä, oli kivaa ja sitä rataa.
Sitten jossain vaiheessa kyseisen miehen kännitila alkoi olla jo melkoisissa sfääreissä ja hups vaan, siellä tuli suuteloitua baarin pihalla.
Ja enpä sitten löytänyt tietäni kotiin vaan miehen kämpille... Seksiä ei harrastettu, mutta lähellä oli sekin.
En tosin tiedä muistaako hän illasta/yöstä mitä/mitään. Sanoi filmin menneen poikki jo kauan ennen kuin kiivettiin taksiin. Mutta tiedä sitten.
Saakeli. Miksi minun pitää tehdä elämästäni näin vaikeaa? Miksi sydämen pitää sanoa kyllä vaikka järki sanoo ei?
Noh, tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

Olisi niin paljon helpompaa, jos olisin lähtenyt kävelemään suhteesta kolme vuotta sitten edellisen ihastuksen kohdalla. Nyt ei tarvitsisi käydä jatkuvaa päänsisäistä taistelua siitä mikä olisi oikea vaihtoehto ja mikä väärä.
En kuitenkaan avoa haluaisi jättääkään. Kai. En ehkä uskaltaisi. Onhan tämä ihan turvallinen vaihtoehto, mutta elo tuntuu melkoisen lattealta kotona nykyään. On tuntunut jo jonkin aikaa.
Pitkälti mies tuntuu vain erittäin hyvältä ystävältä ja makuuhuonerintamalla on ollut hiljaista jo tovin.. Olen luullut, että vika on oikeasti "vain" minussa, kun haluja ei ole... Mutta tänään on ollut melko kiimainen olo koko päivän.
Voihan kirosana.
Ja en tiedä yhtään mitä mies ajattelee ihmissuhteestamme. Kovasti sanoo tykkäävänsä, mutta no jaa.. En tiedä.

Tähän päättyy tältä erää avautuminen ko. aiheesta. Kaikkia varmasti kiinnosti.

Tänään olen ollut itsekseni kotona, koska avo päätti tehdä ylläripyllärireissun jollekin kaverilleen muutaman sadan kilometrin päähän ja tulee vasta parin päivän päästä.
Syömiset ovat siis olleet vähintäänkin mielenkiintoiset.. Eli eipä juuri ole tullut syötyä.
Vatsalaukkuun on päätynyt tänään pari kuppia kahvia ja teetä, fun light-mehua, puolikas meloni ja kupillinen muroja (joihin pöllöyspäissäni laitoin lusikallisen vadelmahilloa).
Huomenna on pakko syödä jotain ennen iltaa... Olisi taas ryyppyreissu edessä ja olisi ihan hyvä tankata hieman ruokapuolta ennen nesteytystä. Muuten ilta päättyy lyhyeen.

Tajusin pari päivää sitten, että minä juon nykyään aikasta paljon verrattuna vuoden takaiseen... Keskimäärin tulee kerran viikkoon vedettyä viinaa kaksin käsin.
Ei hyvä. Hirveästi turhia kaloreita tulee tuosta juomismäärästä...

Painosta sen verran, että vaaka näytti äsken 55,5kg.

...ja olenpa alkanut leikitellä ajatuksella viidestäkymmenestäkahdesta kilosta....

Uuden alun ensimmäinen päivä

 
Tänään meni vallan mallikkaasti ja olen ylpeä itsestäni!
Hienosti onnistuin välttelemään houkutuksia koko päivän. Esimerkiksi kotona oli karkkipussin jämät mikron päällä ja minä laitoin pussin nätisti kaappiin syömättä yhden ainutta namusta!
Ja tarjottiin tänään vieraille mustikkapiirakkaa ja tuota täytettä roiskahti kädelle leikatessani piirasta - menin ja pesin sen pois, en laittanut suuhun.
Tiedän, että jos olisin maistanut tuolla tapaa piirakkaa, niin olisi mennyt kaksi sekuntia siihen, että olisin syönyt koko pitkon..
Että ihan hyvin on mennyt :)

Tämän päivän syömingit: kasvis-tofupataa + salaattia & illalla n. 250g viinirypäleitä.
Kalorit olen koettanut laskea (ja olenkin laskenut) yläkanttiin: n. 1000kcal

Huomiseksi olen suunnitellut tämänmoisen salaatin evääksi:
405g melonia
60g viinirypäleitä
150g omenaa
150g luumua
+ 1 prk (sisältö n. 200g) säilyke mandariineja
=365kcal

Enempää ei ehdi kirjoitella, pakko opiskella.. Tuntuu, että olen valovuosia jäljessä, joten pitää yrittää kiriä hieman..

Sotasuunnitelma ja muuta mutinaa

Dodih, nyt ryhdistäydytään ja hankkiudutaan läskeistä eroon!
Pakkopakkopakko.
Inhoan kehoani. Ahdistun läskeistäni. En ole alkuunkaan sinut itseni kanssa.
Vihaan itsessäni sitä, että itsekurini on olematon...

Olen sellainen "kaikki tai ei mitään"-tyyppi, jos tulee yksi repsahdus niin koko loppupäivä menee päin helvettiä.
Pitäisi opetella se, että yksi pullapala ei tuhoa kaikkea mitä olen päivän aikana aiemmin tehnyt.
Esimerkiksi tänään aamupäivä meni loistavasti (koulussa söin kasvispullia ja salaattia + ruisleivän), mutta iltapäivällä kävin luovuttamassa verta ja söin siellä kolmioleivän ja pullaa.. Ja join monta lasia tuoremehua. Ja join vielä latenkin, johon laitoin oikeaa sokeria..
Tuo olisi ollut vielä pelastettavissa, mutta mitä pirttis tekee?
Menee kauppaan ostamaan tupakkaa ja hedelmiä  *hyvä idea* - ja poistuu kaupasta karkkipussi kainalossa *huono idea*
Eli illalla olen latonut turpaani pussin karkkia ja pussin poppareita.. Ei näin.

Huomisesta alkaen minä lupaan ja vannon ottaa itseäni niskasta kiinni!
Kukaan ei varmaan usko minua, koska olen sanonut tämän joku 50 kertaa ja aina pudonnut kovaa ja korkealta.

Tässä on suunnitelmani:
1) Ehdoton ei ja nounou ovat karkit, pullat, roskaruoka yms CaCCa.. Kaksi viikkoa. Sitten voi hieman herkutella, jonka jälkeen palaan takaisin "ruokavalion" pariin
2) Alkoholinkäyttöä pitää vähentää... max kerran kahteen viikkoon. Tosin eipä minulla ole varaakaan ryyppäämiseen lähiaikoina :D
3) Syön koulussa, jos minulla on tunteja ruokailun molemmin puolin.
4) Valitsen aina joko keiton tai kevyemmän ruokavaihtoehdon
5) Ei leipää
6) Työpäivinä en käy ruokalassa vaan otan eväät (salaattia, hedelmiä tms)
7) Kävellen tai pyörällä paikasta a paikkaan b
8) Pakko aloittaa kalorien laskeminen uudelleen
9) Mehut/mehujuomat, jugurtit yms. "turhat kalorit/piilosokerituotteet" ovat pannassa
10) Lisään ruokavalioon vihanneksia, hedelmiä, marjoja..
11) Maitorahka!
12) Täytynee aloittaa myös lihaskunnon tekeminen uudelleen. Lenkeillä käyn päivittäin, mutta keskivartalon lihakset eivät ole juuri saaneet huomiota viime aikoina...

Sitten sitä muuta mutinaa:
Ahdistaa ja pää hajoaa vauvajuttujen kanssa!
Tuntuu, että joka hemmetin ihminen potee jonkinasteista vauvakuumetta ja muutama koettaa pistää lasta alulle ja kovin moni koettaa taivutella miestä suostumaan ensimmäiseen, toiseen tai kolmanteen lapseen...
Sitten kun ihmiset kuvittelevat, että kaikkia kiinnostaa se milloin heillä on ovulaatio ja mitä tekniikkaa tässä kierrossa koetetaan.. Ylipäätänsä jo vauvakuumeesta puhuminen saa minut näkemään punaista nykyään.
Ja sitten kun tuo oma mieskin lässyttää vauvasta säännöllisen epäsäännöllisesti.
Ei jumankuta. Tähän talouteen ei ihmislapsia vähään aikaan tule!
Lapset ovat ihan kivoja niin pitkään kun ne eivät ole omia.

Jos sitä painuisi nukkumaan, kun ei tästä kirjoittamisesta taas meinaa tulla mitään.

Kuvaa ja mittaa...

Sain sitten vihdoinkin aikaiseksi ottaa uudet kuvat tästä ruhosta... Pääsee vähän vertailemaan alkutilanteeseen ja tammikuussa otettuihin kuviin...
Kaikki aiemmat kuvat löytyvät täältä.

Pirttis edestä...

Pirttis sivusta... (pahoittelen kökköä kuvanlaatua...)

Ja sitten vielä boonuskuvana Pirttis takaa..

Mitat:

paino: 57,5 kg

vyötärö: 66,5cm

lantio: 91cm

reisi: 54,5cm

rinnan alta: 73cm

käsi (olkavarsi): 26cm

Muutos:

paino: 13.5.2020 +1kg, 25.1.2010 +0,5kg, 28.9.2009 -11,2kg

vyötärö: 25.1.2010 +1,5cm, 28.9.2009 -8,5cm

lantio: 25.1.2010 +-0cm, 28.9.2009 -6cm

reisi: 25.1.2010 +0,5cm, 28.9.2009 -10cm

rinnan alta: 25.1.2010 +-0cm, 28.9.2009 -7cm

olkavarsi: 25.1.2010 +-0cm, 28.9.2009 -4,5cm

Joo, kyllä se nyt pitää taas alkaa vähän katsella mitä turpaansa tunkee.. Vatsaan on tullut löysää kesän jälkeen.. Kesällä olin laihimmillani ja tykkäsin kovasti, mutta mitä tein: söin. Liikaa. Joka päivä.

Nyt se loppuu.

Turhautuminen vol. viissataatuhattaseitkytkaheksanpilkkukolme

Missä meikäläisen motivaatio on laihduttamisen suhteen..?
Täysin kadoksissa.
Voi kökkö.

Lukijat rakkaat, antakaas nyt hyviä vinkkejä miten saisi taas laihiksesta kiinni?
Kaipa se taas vaan pitää ronskisti aloittaa kalorien laskeminen ja sitä kautta syömiset sitten rajoittuvat, kun tajuaa kuinka paljon ahtaa turpaansa ylimääräistä energiaa..

Mitäs tyhmä pirttis on tänään syönyt?
Noh, ainakin kaurakeksejä, kaksi palaa vaaleaa leipää, vispipuuroa, suklaakeksin, monta kuppia kahvia, pari lasia aplarimehua ja karkkeja...
Että joo ihan hemmetin terveellisesti taas. kaloreitakin on kertynyt ihan kiitettävä määrä.
Yäk.

Jos sitä vaikka huomenna ottaisi mitat itsestään ja katsotaan löydänkö kameran jostain.. Sitten ainakin näkisi mitä tässä viimeisten mittausten/kuvien oton välillä on tapahtunut..
Oma kehonkuva on nykyään ihan hakusessa. Tai pitkäänhän se on ollut hakusessa, mutta nyt jotenkin enemmän kadoksissa kuin moneen vuoteen.

On todella hämmentävää, että mies sanoo minua "narukädeksi" tai "keppikoiveksi" ja valittaa syömisistä ja samaan aikaan tuntuu, että tukehdun läskeihini... Reidet ovat turvonneet jättimäisiksi ja vatsamakkarat ahdistavat..
Reisien ja pohkeiden turpoamisen olen huomannut koulumatkoilla.. Farkut puristavat, kun poljen pyörää ja viime viikolla järkytyin ja teki mieli itkeä, kun huomasin housujen alkaneen venyä saumakohdista...
Toki nyt olen polkenut kouluun pyörällä joka päivä ja kävellyt paikasta toiseen, mutta ei tuo lihasta voi olla.. Inhottavaa ihraa.. En pääse siitä ikinä eroon.

Nyt on oikeasti pakko taas alkaa toimia, jotta en päädy samaan tilaan kuin muutama vuosi sitten. En halua olla niin iso enää ikinä.