BLOGGER TEMPLATES AND TWITTER BACKGROUNDS »

Sivut

perjantai 30. lokakuuta 2009

Täällä taas!

Mökkireissu venähtikin odotettua pidemmäksi ja kotiuduttiin vasta tänään.
Eilen oli sen verran hurja sää, että ei uskallettu lähteä ajamaan veneellä kotiin.
Möksällä oli vaihteeksi ihan kivaa vaikka syömiset menivätkin miten menivät... Tuli kuitenkin käveltyä joka päivä umpimetsässä n. 6-10km, joten ei se ihan turha reissu ollut :)
Siellä oli myös aikaa ajatella ihan kunnolla tätä laihisoperaatiota.

Tämä viikko on kyllä mennyt/menee ihan käteen syömisten osalta. Mökillä tuli syötyä grillisapuskaa ja kaikkea mättöä jokaisena päivänä... Rommi tosin unohtui kotiin, joten tänään pitänee tyhjentää sekin pullo.
Ja huomenna olisi kaverin näyttelyn avajaiset, joten siellä on pakko syödä/juoda... Ja sunnuntaina pitää mennä vanhempieni kanssa syömään.
Eli päin helvettiähän tämä viikko menee.
Aluksi mietin, että jos olisin paastonnut lauantain, mutta sitten muistin ne avajaiset + sunnuntaina pitää syödä vähän enemmän. Paaston jälkeen mättöpäivä ei kuulosta hyvältä.
Jotenka palataan aiheeseen kunnolla maanantaina.


Kävin tänään lyhyellä lenkillä heti kotiutumisen jälkeen. Siinä juostessa/kävellessä päätin, että pitää laittaa kunto-ohjelma uusiksi, koska ei tästä näytä mitään tulevan.
Polvi vihoittelee juostessa, joten en voi juosta kovin pitkään.. Ja syke ei pysy tarpeeksi korkeana ja rasva ei pala.
Perhana. Edellisellä kerralla laihiksen viidennellä viikolla painoa oli kadonnut jo päälle 7 kiloa. Tosin silloin painoinkin 10kg enemmän kuin nyt, mutta 3 ja risat tuntuu silti säälittävältä tulokselta... :(

Uusi ohjelma näyttää tältä:
1. päivä: kuntopyöräilyä 30-60min
2. päivä: lenkki (joko pieni juoksulenkki polvi huomioonottaen taikka tavallista pidempi kävelylenkki koiran kanssa)
3. päivä: lihaskunto (edelleen sama vanha)
4. päivä: lepo
Ja sitten taas alusta.
Eli sama ohjelma mitä käytin viime kerralla ja jolla sain aikaan näkyviä tuloksia.


Meillähän (tai minulla) on oma kuntopyörä, mutta koiran taloon muuton jälkeen piti luopua siitä, koska tila yksinkertaisesti loppui kesken.
Kuntopyörä asustelee siis tällä hetkellä anoppilassa. Onneksi tästä ei ole anopille kuin noin kilometrin matka, joten matka sinne ei ole ongelma.

Huomenna jos tekisi lihaskunnon ja sunnuntaina kävelyä ilman kalorien laskeskelua ja sen jälkeen suuremmalla innolla takaisin laihiksen kimppuun!

maanantai 26. lokakuuta 2009

Kuvapostaus + ripaus angstia

Hemmetin hemmetti...
Tänään oli siis mittaus, punnitus ja kuvaus.

Paino ei ollut muuttunut lainkaan viime viikosta :(
Eli kiloja on edelleen 65,1...
Ja lantio ja vyötärökin ovat pysyneet tismalleen samoina (97cm & 72cm).. En tajua, kuukausi laihista takana ja lantiosta ei ole lähtenyt senttiäkään! Mitä ihmettä minun pitää tehdä, että saan läskit liikkeelle tuosta kohtaa? Varmaan olen sen verran toivoton tapaus, että rasvaimu on ainoa mahdollisuus -__-
Reidestä oli lähtenyt 2,5cm ja alleista puoli senttiä viime mittauksesta, siihen olen tyytyväinen.
Rinnan alta oli taas lähtenyt sentti (rinnan päältä en jostain syystä oikein uskalla mitata tai edes ajatella kuinka siitäkin kohtaa lähtee senttejä). Alkaa pelottaa, että kohta minulla ei ole tissejä ollenkaan :(

Ja sitten se luvattu kuvapostaus (kuukaudentakaisen kuvapostauksen löydät täältä):



Eipä noissa nyt mitään huomattavaa eroa ole.. Melko masentavaa. Kuukauden olet huhkinut kuin hullu ja tulokset ovat minimaaliset...

Tänään oli aamulla kyllä harvinaisen angstikas olo ja teki mieli aloittaa pieni paasto... Mutta sitten illan mittaan järki tuli mukaan kuvioihin ja ruokaakin tuli syötyä.
Tosin suunnitelmissa oli kyllä syödä tonnikalasalaattia, mutta tonnikala oli loppu, joten kaloreita tuli tälle päivälle suunniteltua vähemmän.

Ollaan huomenna lähdössä mökille ja tullaan vasta torstaina takaisin kotiin.
Aamulla ajatus mökille lähdöstä lähinnä ahdisti. Tai siis ruokapuoli lähinnä, ei muu. Mökillä ei voisi laskea kaloreita kovin tarkasti ja minulla yleensä on mökkeillessä nälkä koko ajan, joten vähän syöminen voisi olla melkoisten ponnistusten takana..
Pyöriteltyäni ruokailuajatuksia päässäni jonkin aikaa, tulin siihen tulokseen, että ehkä on parempi lähteä mökille rentoutumaan. Tämä taas tarkoittaa sitä, että kalorien laskeminen saa jäädä pois ja syön normaalisti, mutta liikun enemmän. Mökillä on kiva käydä koiran kanssa metsässä kävelyllä. Nuo kävelyreissut saattavat kestää useita tunteja, joten eiköhän siinä kadoteta kalori poikineen.
Tuntuu että tarvitsen hieman "lomaa", kalorien laskeminen ja jatkuva syömisten tarkkailu tuntuu joskus melko uuvuttavalta.

Tänään tuli siis käytyä kaupassa ostamassa eväkset reissuun. Tullaan syömään grilliruokaa ja hernekeittoa. Lisäksi mukaan on ostettu leipää, jogurttia ja pussi sipsejä.
Ja pitihän sitä Alkosta käydä ostamassa pieni pullo rommiakin lämmikkeeksi :)


Tämä viikko menee kyllä laihiksen osalta ihan vituiksi, mennään sunnuntaina uusiksi kiinalaiseen syömään (vanhemmat kutsuivat isänpäiväsyöpöttelylle, varsinaisena isänpäivänä ei käy).
Mutta pitää koettaa ottaa rauhallisesti ja jatkaa ensiviikolla siitä mihin on jääty. Seuraavan viikon tavoitteeni on olla lihomatta! Kunhan pysyisi samoissa mitoissa, niin olisin ihan tyytyväinen...

Tämän päivän safkat:
kahvi sokerilla - 11kcal
salaatti (herne-maissi-paprika, kurkku, ananas) - 162kcal
appelsiini - 109kcal
250g maitorahkaa - 145kcal
prk mandariineja - 124kcal
=550kcal

p.s. seuraavan kerran bloggailen sitten kotiuduttuani torstaina. Ciao!

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

En jaksa!

Pahus.. Tänään on ollut taas sellainen ihme lötköväsymys-olo.
Ei olisi jaksanut tehdä mitään. Aamusta lähtien tuntui, että kaikki menee pieleen.
Sängystäkin oli pakko nousta aikaisin, kun koira kusi lattialle. Kiits ihanalle avokille, joka ei käyttänyt hurttaa yöllä pihalla.
On pitänyt ottaa kahdet päikkärit, kun on vätystänyt niin hemmetisti.. Ja nyt illemmalla tähän on tullut mukaan vielä päänsärkykin.
Olisi tehnyt mieli haistattaa laihikselle ja kaloreiden laskemiselle paskat ja mättää mitä mieli teki... Kuitenkaan en tehnyt näin.
Löysin taas motivaatiota ja jaksoin tuossa ennen kahdeksaa ruoskia itseäni liikkeelle sen verran, että kykenin tekemään kuntopiirin.


Toivottavasti en ole tulossa uudelleen kipeäksi. Hieman on sellainen olo, että alkaakohan joku lunssa vai ei.
Tuli taudista mieleen: eilen illalla mies oli erittäin huolestunut minusta, koska en aio ottaa sikainfluenssarokotetta (mies ei edes kuuluisi rokotusohjelmaan, koska on "yli-ikäinen"). Sanoi vain, että minun on sitten parempi selvitä siitä, jos possunuha minuun iskee.
Noh, se on sen ajan murhe.

Ahdistaa...Huomenna olisi punnitus- ja mittauspäivä.. Ja olen luvannut sen kuvapostauksenkin, niin pakko olla sanojensa mittainen nainen.
Voi olla, että huomenna mittanauha ja vaaka eivät ole ystäviäni. Peilin ja kamerankaan kanssa tuskin innostaa kaveerata...
Tänään tuli vilkaistua peiliin ja näytti omaan silmään siltä, että olen paisunut kuin pullataikina. Alkoi kyllä niin ällöttää taas oma keho :(


On pitänyt tehdä pienoista suunnitelmaa tuon kuvapostauksen suhteen.
Mieshän on kotosalla myös työttömyyden takia, joten pitää vähän miettiä että milloin kuvaa ja milloin laitan kuvat koneelle jne, koska tämä alkaa ilmeisesti hieman huolestua tästä laihdutusprojektista. Tänään sanoi minun "skitsahtaneen näiden kalorieni kanssa".
Eli eipä huolestuteta miestä lisää.
Enkä myöskään tahdo, että mies löytää ja lukee blogianikaan. En tykkää, että ihmiset pääsevät liikaa "pääni sisään".
Anonyyminä on helppo kirjoittaa siitä miltä oikeasti tuntuu ja ei tarvitse pelätä toisten (=tuttujen) ihmisten reaktioita... Jos joku tuttu tietäisi mitä ajattelen, minua alkaisi pelottaa että ihminen alkaisi sääliä minua, pitämään heikkona, jankkaamaan että ei minun tarvitse laihtua tms. Mies todennäköisesti alkaisi kyttäämään syömisiäni, kun tajuaisi miten vähän syön.
Joka tapauksessa ihmis(t)en suhtautuminen minuun luultavasti muuttuisi ja sitä en tahdo.


Suoraan sanottuna vituttaa tuo tämän päivän motivaationpuute. Tuli laskettua kalorit "vähän sinnepäin". Tein siis itse lihapullia, mutta laskeminen oli vähän niin ja näin joten en viitsinyt ohjettakaan tänne kirjoittaa.
Perkele. Noh, ainakin koetin laskea vähän yläkanttiin, jos nyt ei ihan kohdilleen osunut...
Olipas paska päivä näin laihiksen osalta :(

Tämän päivän ruuat:
250g maitorahkaa - 145kcal
prk ananasta - 77kcal
lohkoperunoita - 250kcal
lihapullia - 392kcal
puolukkahilloa - 31kcal
=894kcal

lauantai 24. lokakuuta 2009

27

Tänään on ollut kyllä tuskainen päivä. Ihana se-aika-kuusta ja kivut sen mukaiset... Perkele.
Noh, onneksi liikunta on helpottanut oloa.
En tosin ole käynyt kuin 3 kertaa lyhyellä kävelyllä, mutta kumminkin. Huomenna olisi ohjelmassa kävelyä sekä kuntopiiri.

Hassua, minulla ei ole tehnyt moneen kuukauteen mieli mennä baariin, mutta tänään tuli sellainen olo, että voisi vetäistä pienet ja käydä samalla hieman tanssahtelemassa...
Mutta eipä tule lähdettyä...
1) alkoholi ei oikein istu meikäläisen laihikseen
2) eipä minulla täällä oikein asu kavereitakaan, joiden kanssa voisi lähteä... Todella moni kaveri on lähtenyt opiskelemaan muualle ja yhden kanssa meni välit poikki kokonaan tässä alkusyksystä. Ja itse opiskelin ammatin toisella paikkakunnalla, joten iso osa kavereista jäi sinne.
Ajattelin, josko vaikka lähtisi käymään joulun jälkeen ex-opiskelupaikkakunnalla moikkailemassa vanhoja kavereita :)

Pitää hehkuttaa: sain Spotifyn toimimaan läppärillä! Tai mieshän tuon sai toimimaan, en minä :D
Tässä on siis Linux, joten tuossa piti asennella jotain.. En tiedä, pääasia kuitenkin, että se toimii!

Tämän päivän syömiset ovat menneet hieman pyllylleen. Tai on tullut syötyä melko vähän.
Kas näin:
2 kahvia sokerilla - 22kcal
100g riisiä - 122kcal
85g kanaa - 130kcal
179g kevätkääryleitä - 193kcal
appelsiini - 112kcal
= 578kcal

perjantai 23. lokakuuta 2009

Pläskiä

Tänään on taas ollut syöpöttelypäivä. Olen syönyt mielestäni todella vähän verrattuna siihen, mitä olisin aiemmin syönyt vaikka en sen kummemmin koettanut himmailla syömisen suhteen :O


Käytiin kiinalaisessa syömässä. En jaksanut syödä paljoakaan (varsinkaan sen jälkeen, kun friteeratun kanan sisältä tirskahti melkoinen määrä rasvaa) ja täysi olo oli pitkälle iltaan asti.
Olen syönyt myös pakastepitsan ja varmaankin n. 100-200g irtokarkkeja.
Karkkejakaan ei voinut syödä kovin paljoa, kun meinasi tulla yököttävä olo.
Kaverin synttärijuustokaakkua söin pikkusiipaleen ja kotosalla siideri ja Lidlin sorbettijätskiä :D
Noh, olihan tuossa melkoinen määrä kaloreita (en ala tarkemmin laskemaan), mutta nyt jaksetaan taas kaksi viikkoa :)

Olisi pitänyt tänään käydä myös juoksemassa, mutta polvi vihoittelee vielä vähän, joten vaihdoin juoksun pitkiin kävelylenkkeihin koiran kanssa (aamulla n. 1,5h ja illalla 1h).

Tänään koin myös erittäin positiivisen yllätyksen:
Olin luopunut eräiden farkkujen käytöstä, koska ne puristivat ikävästi mm. vyötärön kohdalta ja tänään ne olivat löysät sekä vyötärön, reisien että peban kohdalta!!!
Jee ^_^

torstai 22. lokakuuta 2009

Tavallisen tylsä päivä

Eli tänään ei ole tapahtunut oikeastaan mitään.

Olen kovasti odotellut huomista läskipäivää. Omnomnomnom kiinalaista....
Kävin taas lähikaupan sijasta kauemmassa marketissa ostamassa irttarit huomiselle :)

Kävin pyrähtämässä pikku lenkinkin, mutta juoksu ei luistanut ollenkaan... Ihan kuin olisi tervassa tarponut, oikeaan polveen ja reiteen särki, samoin vatsalihaksiin.
Jospa huomenna menisi paremmin.


Ensimmäistä kertaa söin vasta n. klo 16 aikoihin x_X
Piti siis syödä aiemmin, mutta vanhempani tulivat kylään, joten en jaksanut alkaa tehdä ruokaa. Onneksi toivat mukanaan perunapiirakkaa, niin ei ihan mennyt vintti pimeäksi.
Vanhempieni lähdettyä tein ruuaksi riisiä + broiskusuikaleita.
Maustoin suikaleet itse (currya, suolaa sekä 0,5rkl hunajaa) = 153kcal/100g.

Päivän ruokailut:
2 kuppia kahvia sokerilla - 22kcal
perunapiirakka + margariini - 129kcal
100g broiskusuikaleita - 153kcal
100g riisiä - 122kcal
1 prk mandariinia - 124kcal
250g maitorahkaa- 145kcal
30g kukkakaalia - 6kcal
=801kcal

p.s. taas yksi uusi lukija, tervetuloa :)

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Joulufriikahtaminen

Tänään minulla on ollut lepopäivä liikunnan suhteen, joten olen voinut rauhassa miettiä joululahjoja! Olen ehkä hieman ajoissa, mutta parempi näin päin kuin liian myöhään... :D
Ja lähes kaikille olen lahjat keksinytkin :)
Koska molemmat ovat työttöminä, ei osteta kummin kaimoille lahjoja vaan pelkästään ihan lähisuvulle eli vanhemmille + sisaruksille.
*Siskolleni ostetaan Frendien tuottis, häneltä puuttuu niitä enää pari.
*Vanhempani tykkäävät retkeilystä, joten HongKongista tarttui mukaan 2kpl teleskooppimakkaratikkuja. Tuohon lisäksi ajattelin laittaa kahvikorin (erikoiskahveja, kahvituoksukynttilä, itsetehtyjä kahvimakeisia ja/tai -pipareita + kahvirukous).
*Miehen veljelle ostetaan Powerball. Tämä varmaan tykkää siitä.
*Miehelle ostan varmaan myös tuollaisen, mutta eri mallin (haluaa kuulemma nopeusmittarin siihen myös). Sitten kun keksisi vielä jotain muuta kivaa lisäksi...
*Miehen toiselle veljelle ja tämän tyttöystävälle myös samanlainen kahvikori kuin vanhemmilleni
*Miehen äidin lahja onkin vielä harkinnassa.. Ehkä jotain herkku- tai hemmottelukoria?

--Joko joku muu on ostanut/miettinyt joululahjoja?--

Sitten tähän laihispuoleen:

Eli tänään ei ole juurikaan tullut liikuttua. Koiraa toki olen käyttänyt lenkeillä (aamulla n. 20-30min ja illalla n. 1h), mutta ne ovat sellaista rauhallista tassuttelua.


Ruokailu:

6,5 dl kaalipataa - 415kcal
kahvi sokerilla - 11kcal
1 appelsiini - 101kcal
250g maitorahkaa - 145kcal
1 prk mandariineja - 124kcal
=797kcal

tiistai 20. lokakuuta 2009

Näin minä jaksan tsempata itseni laihtumaan!

Tärkeintä on tietenkin motivaation löytäminen ja ylläpitäminen.
Ja minun ei tarvitse sitä paljoa haeskella, kun katsoo peiliin. Olisi myös kiva käyttää kivoja, vähän tiukempia vaatteita eikä aina vain löysiä huppareita ja hieman liian isoja farkkuja taikka college-housuja...
Thinspo-kuvat ovat myös osoittautuneet toimivaksi apukeinoksi ;D
Minulle on tärkeää, että olen asettanut itselleni tavoitepainon. Olen melko kilpailuhenkinen, joten pidän sitä että olen merkinnyt itselleni "maalin". Ja voihan tavoitetta asettaa uudelleen alemmas taikka käyttää "välitavoitteita", jos siltä tuntuu :)


Liikunta on myös tärkeää, että paino lähtisi mieluummin niistä läskeistä eikä lihaksesta. En halua olla laihaläski :(
Minulla on tapana luistaa liikunnasta mikäli teen vain seikkaperäisen suunnitelman, joten minun on täytynyt väsätä yksityiskohtainen kunto-ohjelma.
Kunto-ohjelman voi tehdä kuten minä: tulostin netistä juoksuohjelman ja lisäilin joka viikon kahdelle päivälle lihaskuntopäivät.
Taikka esimerkiksi näin: liikunta/lepo neljän päivän sykleissä, esim. 1. päivänä juoksu tai kuntopyöräily, 2. päivänä kävely, 3. päivänä lihaskunto ja 4. päivänä lepo, sitten alusta koko roska uudelleen ja uudelleen ja uudelleen...
Lisäksi nykyään, näin muutaman viikon aktiivisemman liikkumisen jälkeen, liikunnasta tulee todella hyvä ja seesteinen olo :)


Ajan kuluttaminen/ajatusten pitäminen pois ruuasta on myös omasta mielestäni olennainen osa laihdutusta.
Minä kulutan aikaani mm. koiran kanssa olemalla (leikki, lenkit yms), katselen televisiota, luen laihdutusblogeja ja muutenkin kulutan aikaa koneella (foorumit, javapelit mm. naamakirjassa muutama peli on koukuttanut minut!) jne... Kaloreiden laskeminenkin vie jonkun verran aikaa :)
Ja tietenkin kirjoitan blogia!


Syömisen tarkkailu on iso osa tätä meikäläisen laihdutusprojektia.
Olen vaihtanut vaalean leivän tummaan (tosin syön leipää melko harvoin) sekä tavanriisin tummaan. Lisäksi syön pienemmiltä lautasilta, jolloin ei tule mätettyä lautaselle niin paljoa tavaraa. Annoskokojen pienentämisen lisäksi punnitsen ruokani, jolloin kalorien laskeminen helpottuu.
Pyrin myös syömään paljon proteiinipitoista ruokaa. Proteiinit pitävät nälän loitolla pitkään ja ne kuluttavat kaikista ruoka-aineista parhaiten kaloreita. Lisäksi proteiinien syöminen edesauttaa lihasmassan säilymistä :)
Käytän syömisen tarkkailussa myös kiloklubia apuna. Sinne saa hyvin merkittyä syödyt kalorit, ei tarvitse ihan niin paljoa laskea itse (kuitenkin tarkistan energiapitoisuudet finelistä tai purkin kyljestä, kiloklubissa kalorimäärät heittävät usein melkoisesti) :D


Edistymisen seuraaminen on tietysti yksi hyvin tärkeä asia. Ilman käsitystä siitä, mihin suuntaan ollaan menossa, on vaikea pitää motivaatiota yllä. Onnistumiset ovat palkitsevia ja epäonnistumiset (ts. painonnousu) saa yrittämään entistä kovemmin!
Itse käyn puntarissa vain kerran viikossa. Näin ei tule friikahdettua muutamasta sadasta grammasta niin helposti.
Mittauksen kahden viikon välein, eli allit, lantio, vyötärö sekä sentit rinnan alta.
Suunnitelmissa on, että blogiin ilmestyy _kuvapostaus_ kuukauden välein!
Kiloklubissa edistyminen näkyy kivasti kaaviona :)


Laihduttaessa itsensä palkitseminen auttaa myös jaksamaan. Minä palkitsen itseni pitämällä kahden viikon välein "en laske kaloreita"-päivän. Eli tuolloin saan syödä mitä tahdon ja kuinka paljon tahdon :)
Itsensä voi toki palkita jollain muullakin kuin ruualla, esim. "kun olen laihtunut 5kg, saan ostaa uudet kengät", "kun olen laihtunut 8kg, saan mennä risteilylle" jne jne jne.
Tärkeintä kuitenkin on, että palkinto on tavoittelemisen arvoinen :)

* * * * *

Sitten tähän päivään: olen ollut varsinainen himoliikkuja!
Kävin kaverin kanssa hieman yli kahden tunnin reippaalla kävelyllä, jonka jälkeen 20 minuutin hölkkä/kävelylenkki. Kotiin päästyä sitten 20 min kuntopiiriä.
Ai että olen tyytyväinen itseeni ja olokin on mitä mainioin. Huomenna voi pitää lepopäivän hyvillä mielin! :)


Vielä tämän päivän syömiset:
puolikas banaani - 48kcal
3dl kaalipataa - 192kcal
kahvi sokerilla - 11kcal
tonnikalasalaatti (kurkku, herne-maissipaprika-tonnikala, oliiviöljy) - 335kcal
250g maitorahkaa - 145kcal
177g purkkimandariineja - 124kcal
=854kcal

maanantai 19. lokakuuta 2009

Puntaripäivä

Eli nyt on käyty taas vaa'assa ja olihan tuo paino tullut alaspäin!
Nykyinen paino 65.1kg (-1,4kg viime viikosta) ja BMI 23,6.
Onhan tuo hyvin, mutta jotenkin sitä toivoi silti isompaa pudotusta viime viikon lihomisen jälkeen... Mutta kelpaahan tämäkin :D

Aamulla mieskin sanoi minun laihtuneen :)
Kuulemma tulee ikävöimään kankkujani ja ei halua, että minä laihdun liian pieneksi, koska hän ei kuulemma silloin tykkää... Minulle ei ainakaan tule ikävä näitä läskejä.

Tänään oli päivällä kunnon lumisadekin. Valitettavasti lumet ovat nyt pitkälti sulaneet... Odotan jo talvea (ja varsinkin joulua!) kovasti... Tämän päivän olen haaveillut jouluruuista ja siitä kuinka tänä vuonna aion tehdä piparitaikinan sekä lanttu- ja porkkanalaatikot itse :)
Oikein vesi herahtaa kielelle, kun ajatteleekin niitä... Pitää nyt koettaa pitää ajatukset ruuan sijasta laihtumisessa! :D

Nyt kun pääsin vauhtiin ruuasta puhumisessa, niin ai että odotan perjantaita innolla.. Silloin on taas läskipäivä ja ollaan sovittu meneväämme kiinalaiseen syömään :)
Oioioi... Vielä pitäisi malttaa 3 päivää... :P

Kävin tänään juoksemassa vaikka maassa oli tuollainen n. 5-10cm loskakerros... Aluksi ajattelin, että juokseminen tulee olemaan yhtä hirveää kuin viime viikon loskahelvetissä. Mutta yllätyin positiivisesti, juokseminen tuntui erittäin hyvältä ja en liukastellut juostessa. Tuli myös juostua yhteen menoon pidemmälle kuin aiemmin! :)

Tänään tein ruuaksi tällaista:

Kaalipata

600g kaalia - 144kcal
170g sipulia - 46kcal
320g porkkanaa - 90kcal
1 lihaliemikuutio - 30kcal
400g jauhelihaa, paistamiseen rkl oliiviöljyä - 937kcal
100g riisiä (punnittu keittämättömänä) - 350kcal
3rkl soijakastiketta - 11kcal
6-7 dl vettä
mausteeksi: musta- ja valkopippuria, paprikajauhetta ja yrttisekoitusta

=1608kcal

Ruokaa tuli n. 2,5l, eli yhdessä desissä 64kcal.
Tajusin vasta myöhemmin, että minun olisi kannattanut laskea kalorit näin:
ensin punnitaan kattila, jonka jälkeen valmistetaan sapuska. Ruuan valmistuttua punnitaan koko satsi ja vähennetään kattilan paino. Tuosta olisi sitten helppo laskea kuinka monta kaloria on sadassa grammassa.


Enivei, näin ruoka valmistetaan:
Ensin pilkotaan kaali, sipulit ja porkkanat. Samalla ruskistetaan jauheliha, paistamiseen käytin yhden ruokalusikallisen oliiviöljyä.
Laitetaan vesi kattilaan ja odotellaan, että vesi alkaa kiehua. Veteen lykätään liemikuutio ja riisi. Seuraavaksi lisätään kasvikset ja liha.
Sitten laitetaan levy kakkoselle ja pataa kypsytetään hiljalleen välillä sekoittaen. Kansi kattilan päällä!
Noin 15min jälkeen lisää soija ja mausteet. Anna hautua (levy edelleen kakkosella ja kansi päällä) vielä 30-45min.
Valmista!


Ja mitäs sitä ollaankaan tänään syöty:
92g naudanpaistia - 102kcal
77g lohkoperunoita - 72kcal
6dl kaalipataa - 384kcal
180g viinirypäleitä - 130kcal
250g maitorahkaa - 145kcal
total : 833kcal

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Kolmannen viikon viimeinen päivä

Huoh. Tänäänkin on ollut jotenkin vetämätön olo.
Ei olisi taas tehnyt mieli nousta sängystä ollenkaan, varsinkin kun herätysäänenä oli koiran ulina/vinkuna. Hurtta siis oli sitä mieltä, että nyt olisi koirien ruoka-aika.. Ja kellohan oli n. kahdeksan. Normaalisti ruokin koiran siinä kymmenen paikkeilla ja tuo yleensä nukkuu sinne asti ihan kiltisti.

Tämän päivän kuntopiirin tekeminenkin oli ihme temppuilua. Koira tahtoi osallistua puuhaan mm. puremalla jumppamattoa ja läimimällä minua tassulla naamaan.
Kyllä tuo sitten loppujen lopuksi rauhoittui. Nyt asia pelkästään hymyilyttää, mutta silloin oli hymyily kaukana ja olo oli lähinnä angstikas.

Kaveri, jonka kanssa minulla on ollut laihdutusskaba huikeat puoli viikkoa (4 päivää!), päätti sitten antaa periksi. Kuulemma nyt ei ole yhtään sellainen olo, että tekisi mieli laihduttaa ja otetaan skaba joskus toiste.
Jaahas, mikäs siinä, jos en ole aiemmin jo saavuttanut tavoitepainoani.

Hullua, huomenna lähtee käyntiin laihiksen neljäs viikko.. Onpas aika hujahtanut.. Tuntuu siltä, että vastahan minä aloitin :D
Jännittää kyllä kovin kovasti huominen punnitus, viime viikollakin painoa oli tullut vain lisää. Voi hieman nakertaa ja tulla itkupotkuraivarit, jos puntarin lukema ei ole liikkunut alaspäin :(
No, se on huomisen murhe.

Tänään väsäsin ruuaksi:

Naudanpaisti ja lohkoperunat

Eli kaupasta nappasin tuollaisen naudanpaistilihakimpaleen.
Aloittaessa ruuan valmistuksen, huuhtaisin lihan ja pyyhin lihan pinnalta veden/veren pois, jonka jälkeen ruskistin lihaa hieman pannulla (ihan vain sen verran, että on kauttaaltaan ottanut hieman väriä) ja lisäsin mausteeksi suolaa ja mustapippuria.
Tämän jälkeen liha vuokaan ja 150 asteiseen uuniin. Tällä kertaa paistoin lihan läpikypsäksi eli odottelin lihan sisälämpötilan nousua 77 asteeseen.
Paistoaika n. 630g lihakimpaleella oli noin 1,5h.
Mainitaan tässä vielä naudanpaistin kalorimäärä 111kcal/100g, helppo muistaa! :D

Lohkoperunat:
850g pirkan pussitettua yleisperunaa (muukin toki käy, kunhan ei ole jauhoisinta mahdollista), jotka huuhtelin ja viipaloin noin peukalon kokoisiksi paloiksi kuorineen.
Tein perunoille mausteseoksen erilliseen astiaan. Mausteseoksen ainesosat: n. 5rkl oliiviöljyä, paprikamaustetta, mustapippuria, yrttiseosta ja ranskalaismaustetta.
Tämän jälkeen perunat mausteseosastiaan ja sekoitetaan lusikalla siten, että kaikki perunat maustuvat.
Sitten pellille ja uuniin n. 30 minuutiksi, asteita 200.
Tällä tapaa perunoille tuli kaloreita 94kcal/100g.

Voi mumskale että oli hyvää!

Tämän päivän kalorisaalis:
3 dl nakkikeittoa - 153kcal
96g naudanpaistia - 107kcal
195g lohkoperunoita - 183kcal
130g kukkakaalia - 26kcal
250g maitorahkaa - 145kcal
170g viinirypäleitä - 122kcal
yhteensä : 736kcal

lauantai 17. lokakuuta 2009

20

Tänään on ollut taas ihmeen kiireinen päivä. On pitänyt käydä eläintarvikeliikkeessä, Plantagenissa, ruokakauppassa...
Onhan tuossa ihan hyvin aika vierähtänyt ja hyvä niin - ei ole ehtinyt ajatella ruokaa niin paljon kuin yleensä! :D


Kiloklubin mukaan ruokavaliossani on lähes joka päivä liian vähän kuituja. Nyt keksin tähän vähäkalorisen ratkaisun, joka kaiken lisäksi maistuu hyvälle: kukkakaali!
Ja ei ole myöskään hinnalla pilattu :)

Yhyy.. Ulkona sataa kuin Esterin jostakin ja pitäisi lähteä käyttämään koira iltalenkillä.. Sitten kun tuo koirakin vihaa vesisadetta, joten lenkkeily ei meinaa oikein onnistua - tai onnistuu se, mutta kaikkeen menee n. 3kertaa enemmän aikaa.
Jospa tässä saisi potkittua itseään takamukselle sen verran, että kävelisi jonkun 2-6km, katsotaan miten tuo karvakasa viihtyy pihalla.


Tämän päivän sapuskoinnit:
9dl nakkisoppaa - 459kcal
250g maitorahkaa - 145kcal
150g viinirypäleitä - 108kcal
295g kukkakaalia - 59kcal
=771kcal

perjantai 16. lokakuuta 2009

Vätystää...

Olen tänään ollut niiin väsynyt.. Tuntuu, että ei olisi millään jaksanut nousta aamulla sängystä. Tai käydä koiran kanssa aamulenkillä. Tai käydä anopilla kylässä. Tai käydä lenkkeilemässä.
Kuitenkin onnistuin piiskaamaan itseäni ja sain tehdyksi kaikki em. asiat.


Anoppilassa olisi ollut tarjolla vaikka mitä. Miehen äiti tapansa mukaan koetti tuputtaa vaikka mitä syötävää (karkkia, ruokaa, leipää, pullaa, viineriä jne). Sanoin kuitenkin tyytyväni pelkkään kahviin.
Mies päätti kertoa tuon kaiken tuputtamisen päätteeksi, että minulla on laihdutuskuuri meneillään..
Hieman alkoi ahdistamaan, koska nyt tiedän, että anoppi ja miehen veli alkavat "kyttäämään" miten laihdutukseni etenee (vai eteneekö lainkaan). En tykkää, että tästä hirveästi huudellaan, koska voin edetä rauhassa omalla tahdilla ja kun muutokset alkavat näkyä, silloin niistä sitten kommentoidaankin... Nyt pelottaa, että
tulee "oletpa laihtunut"-kommentteja säälistä tms.


Eilen illalla mies sanoi naamatauluni kaventuneen :O
Alkaa itsestäkin tuntua siltä, että poskipäät alkavat hitaasti, mutta varmasti palailla näkyviin. Myös solisluut alkavat näkyä pikkuhiljaa paremmin :)

Tässä vielä tämän perjantain ruokailut:
6dl nakkisoppaa - 306kcal
1kpl (150g) El Tequito Barbeque Chicken Trotilla Wrap - 244kcal
Kahvi + sokeri - 11kcal
155g viinirypäleitä - 112kcal
250g maitorahkaa - 145kcal
=817kcal

p.s. Ostettiin siis Lidlistä tuollaiset pakastetortillat. Täytyy sanoa, että oli kova pettymys! Ei maistunut juuri miltään, en suosittele!

torstai 15. lokakuuta 2009

Laihispäivä nro 18


Pidettiin tänään leffailta kavereiden kesken. Oli kivaa :)
Meikäläisen naposteltavana oli kasviksia ja dippiä sekä juomana mustikkakivennäisvettä. Eli oli kevyttä ja hyvää!
Minulla ei edes tehnyt mieli pitsaa ja muuta mättöä mitä pojat vetivät naamaansa :)


Olen tarkastellut ruhoani tänään peilistä enemmän ja vähemmän. Näyttää mielestäni pienemmältä ja kiinteämmältä.
Pebakin näyttää olevan hieman "ylempänä" ja ei hyllykään yhtä pahasti kuin pari viikkoa sitten.
Mieskin on tätä mieltä. Tosin tuo nyt saattaa sanoa noin vain minun mielikseni :D


Olen jo päättänyt mitä seuraavana läskipäivänä tahdon syödä. Kiinalaiseen olisi tarkoitus mennä syöpöttelemään miehen ja ystäväpariskunnan kanssa :)
Tuli jostain syystä tänään hirveä himo kiinalaiseen ruokaan.. Saattaa johtua siitä, että ostettiin pakastekevätrullia :D Nyt vain pitäisi jostain etsiskellä paljonko niissä on kaloreita, paska Natsisiwa a.k.a Lidl, kun puolista pakkauksista puuttuu energiasisältömerkinnät.

Tänään ruokana oli:

Nakkikeitto

n. 2l vettä
1,2 kg perunaa - 756kcal
330g lanttua - 82kcal
570g porkkanaa - 159kcal
490g nakkeja - 980kcal
1 lihaliemikuutio - 30kcal
195g purjoa - 37kcal
mausteena: suola, mustapippuri, yrtti- sekä paprikamauste

=2044kcal

Keittoa tuli 4litraa eli yhdessä desissä 51kcal.

Ensin kiehuvaan veteen tyrkätään perunat, lantut ja porkkanat. Keitellään siihen asti, että em. ainesosat ovat kypsyneet.
Seuraavaksi sekaan viskataan purjo ja pian sen jälkeen nakit.
Viimeisenä liemikuutio ja mausteet (olisin laittanut myös persiljaa, mutta se oli mätääntynyt tjsp). Annetaan keittyä vielä n. 3-5min.
Valmis! :)


Tämän päivän ruuat:
10g viinirypäleitä (oli taas vähän kiire aamu...) - 7kcal
6dl nakkikeittoa - 306kcal
leffanapostelut:
*kermaviili + dippi - 283kcal
*porkkana - 31kcal
*kurkku - 18kcal
*kukkakaali - 39kcal
*punainen paprika - 17kcal
*vihreä paprika - 14kcal
*keltainen paprika - 17kcal
=632kcal


On kyllä tullut syötyä liian vähän, mutta ei ole ehtinyt syödä (tai olisi varmaan ehtinyt, mutta ei ole muistanut...) ja kun kiire alkoi helpottaa, oli niin myöhä että jätin syömisen mieluummin väliin. En ala syömään "iltapalaa" enää kahdeltatoista yöllä :D

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Itsekuri kadoksissa?

Pemkele sentään!
Olisihan se pitänyt arvata, että eilinen päätökseni koskien juustokakun syömistä ei päde... Eli kyläpaikassa mies oli väsännyt amerikkalaisen juustokakun.

Ja olihan se nyt maistettava, kun toinen oli vaivalla väkertänyt moisen. Ei ollut sydäntä kieltäytyä.
Arvioni mukaan otin enintään 1/16kakkua kokoisen palasen. Tuossakin kaloreita oli kuitenkin ihan riittämiin (280!!!).

Sovin tänään kilojen parissa taistelevan kaverin kanssa, että otetaan pieni veto. Kumpi laihduttaa ensin 5kg, voittaa ja häviäjä joutuu tekemään ja tarjoamaan terveellisen aterian.
Ja tämä alkaa huomenna.
Sovittiin niin, että minun tämän viikon pudotuksestani lasketaan vain puolet, koska skaba alkaa keskellä viikkoa ja näin tämä on tavallaan kaverille reilumpaa.
Reiluintahan tämä olisi niin, että laskettaisiin prosentuaalinen/bmi:n pudotus, koska kaverilla on kiloja liikaa hieman enemmän kuin minulla.
Mutta minulle tämä nyt on aivan sama, koska laihdutan ilman vetoakin. Ja terveellistä ruokaakin teen joka tapauksessa, nyt sitä pitää tehdä vain hieman enemmän, että riittää neljälle (miehet tietty on kutsuttu illalliselle mukaan).
Saan tästä ainakin hyvän mielen, koska näin voin auttaa kaverin laihdutuksen alkuun herättelemällä tämän kilpailuvietin ;)
Voisin siis jo tässä vaiheessa varautua tappioon ja alkaa miettiä, että mitäs sitä sitten syötäisiin? Eli olisiko jollain jotain vinkkiä, hakusessa siis hyvä ja terveellinen sapuska?


Olen myös pohtinut tänään kihlasormustani.. Voi olla, että minun pitää käydä pienennyttämässä se tässä jossain vaiheessa. Nyt jo tuntuu, että tuo alkaa olla löysähkö, ei kuitenkaan vielä putoa ravistamalla.
Voi myös olla, että sormusta ei voida puristaa pienemmäksi, koska tässä on kuviointi, vaan sormuksesta todennäköisesti joudutaan poistamaan pala.
Puristamalla pienentäminen ei käsittääkseni yleensä maksa mitään, mutta leikkaamalla pienentäminen maksaa hieman.

Tämän päivän mätöt:
Täytetty paprika - 299kcal
Juustokaakkelsson - 280kcal
Tonnikalasalaatti (kurkku, herne.maissi-paprika, tonnikala) - 231kcal
=832kcal

tiistai 13. lokakuuta 2009

Puolikkaan leivoksen kokoinen retkahdus


Söin siis puolikkaan Arnoldsin pomada-donitsin.
Söin sen vaikka tiesin joutuvani urheilemaan kovemmin ja syömään vähemmän sen takia.
Söin sen vaikka en juuri siitä täytteestä pidäkään.
Söin sen vaikka olisin mieluummin ottanut mustikkatäytteisen leivoksen taikka tavallisen lakritsidonitsin.
Söin sellaisen, koska vanhempani toivat hyvää hyvyyttään boksillisen niitä tuomisina.
Söin sen, koska en tahdo pahoittaa vanhempieni mieltä. Olen tehnyt niin liian monta kertaa nuorempana. Nyt pyrin kovasti olemaan tekemättä niin, koska vanhempani ovat sen ansainneet.
Tykkään heistä kovin kovasti vaikka en sitä osaa sanoakaan ♥

Aamulla tuntui siltä, että en ehkä pääse juoksemaan tänään polven takia. Kun käytin koissun aamulenkillä polvi kipuili hieman tuosta lumpion sisäsyrjän puolelta. Onneksi se meni kuitenkin ohi ja pääsin urheilemaan!
Tänään oli paljon parempi lenkkeilyilma kuin eilen. Tykkäsin juosta ja tulikin juostua suht lujaa - taisi donitsi vielä kummitella mielessä.

Tässä vielä tämän vuorokauden sapuskat:
1 banaani - 95kcal
2 kuppia kahvia, molemmissa 2 palaa sokeria - 38kcal
se perhanan puolikas donitsi - 309kcal
1 täytetty paprika - 299kcal
150g viinirypäleitä - 108kcal
250g maitorahkaa - 145kcal
=994kcal


ps. meidät on huomenna kutsuttu kylään ja tarjolla on kuulemma juustokakkua. Siinä on kyllä vihoviimeinen herkku, johon kosken tämän laihiksen aikana. Siinä on nimittäin sellainen kaakku, jossa on sellainen määrä kaloreita että oksat pois.
Pitää siis kohteliaasti koettaa kieltäytyä tuosta...

maanantai 12. lokakuuta 2009

Masentava maanantai

Ei perkele!
En ymmärrä miten helvetissä on mahdollista, että olen lihonut 300grammaa viime viikosta! Nyt veetututtaa ja pahasti...
Eli nyt oli aamupaino tuon 66,5kiloa. Että ottaa päähän. Aamulla tosin otti vielä enemmän.


Ärsyttää kun olen kadottanut edellisen kalenterini johonkin ja en muista miten viimeksi laihtuminen lähti käyntiin. Tiedän sen, että viidennellä laihdutusviikolla painoa oli viimeksi kadonnut 7,2kg.
Nyt tuntuu, että ei tämä oikein edisty toivotulla tavalla...

Noh, voin hieman lohduttautua mittanauhan lukemien perusteella:
* vyötärö 72cm, -3cm kahdessa viikossa (jee!)
* lantio 97cm edelleen.... (miksi tästä ei voi tavara lähteä liikenteeseen?!)
* reisi 63cm, -1,5cm (tämäkin on hymyilyn arvoinen asia)
* rinnan alta 79cm, -1cm (kai tämäkin on hyvä asia...)
* allit 29,5cm, -1cm (tästäkin olen ylpeä)
Nyt vain toivon, että nuo läskit lähtisivät liikkeelle myös tuolta perseen seudulta... Ja samalla pelkään, että tisseistä sitä lähtee. Muutenkin olen tällainen pienitissinen (wuppiduu A-kuppi -___-') ja vihaan sitä :(

Ja mies halusi tehdä tänään munkkeja... Sekin otti päähän! Mutta en syönyt yhtään vaikka sokeroinkin ne kaikki.
Tosin samalla unelmoin sokeriastian tyhjentämisestä ahnaaseen kitaani.. Jätin senkin kuitenkin tekemättä.

Tänään ruokana tällaista:

Täytetyt paprikat

4 paprikaa (675g) - 175kcal
360g sipulia - 97kcal
400g sika-nautajauhelihaa - 884kcal
1prk (120g) smetanaa - 468kcal
115g herkkusieniä - 14kcal
160g sienikuutioita (purkillinen erilaisia sieniä kuutioituna) - 32kcal
170g juustoraastetta - 612kcal
2 rkl oliiviöljyä paistamiseen - 106kcal

koko satsi : 2388kcal
1 täytetty paprika (keskiarvo) : 299kcal


Ensimmäisenä paprikat puoliksi ja sisukset pihalle. Sitten puolikkaita keitetään vedessä (laita keitinveteen suolaa) n. 10-15min.
Tuon jälkeen laita paprikanpuolikkaat vuokaan.
Ruskista liha pannulla. Seuraavaksi lisää sipulit ja sienet. Hetken päästä lisää smetana. Paista hiljalleen vielä pari minuuttia, jonka jälkeen annostele soossi paprikoiden sisälle.
Ripottele juusto paprikoiden päälle ja tyrkkää uuniin (225 astetta). Anna olla uunissa sen aikaa, että juusto sulaa ja muuttaa hieman väriä (n. 7-10min).
Valmis!

Tuostakin voi tehdä kevyempää mm.
-käyttämällä vähemmän juustoa
-laittamalla smetanan sijasta creme fraichea ehkä kermakin käy, en ole kokeillut
-käyttämällä nauta-sikajauhelihan sijasta nautajauhelihaa tai naudanpaistijauhelihaa

Käytiin tänään kaupassa ja nakit olivat tarjouksessa, joten päätin että paprikoiden jälkeen teen nakkikeittoa. Keitto on hyvää sapuskaa ja kaloreitakaan ei pahemmin ole.

Tänään oli yksi paskimmista lenkkeilykeleistä ikinä. Satoi räntää niin hemmetisti. Se ei kuitenkaan haitannut yhtä paljon kuin liukkaus. Ei voinut juosta vapautuneesti vaan se oli säälittävää köpöttelyä. Olisin varmasti nauranut itseni kuoliaaksi, jos olisin joutunut katselemaan menoani.

Eipä tässä kai muuta sen kummempaa asiaa tällä kertaa.

Vielä päivän syömiset:
80g riisiä - 117kcal
2 täytettyä paprikaa - 598kcal
1 verigreippi - 179kcal
= 895kcal

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

14

Tänään on ollut taas niin kiirus, että syömiset ovat hieman unohtuneet. Taas on ollut koiran koulutuksiin ronttaamista ja lenkittelyä. Mies ei ole tänään ollut kotona, joten kukaan ei ole edes ollut muistuttamassa meikäläistä siitä, että jotain pitäisi syödäkin.
Noh, jos huomenna vähän skarppaisi.

Huominen jännittää... Olisi toinen punnitus ja ensimmäinen mittaus o_O
Kyllä tuntuu hieman kiinteämmältä, mutta se toki voi olla mielenkuvitukseni tuotetta.
Huomennahan se sitten selviää.


Tämän päivän setit:
1 banaani - 90kcal
4dl tomskukeittoa - 200kcal
300g luumuja - 120kcal
250g maitorahkaa - 145kcal
150g viinirypäleitä - 108kcal
=663kcal

lauantai 10. lokakuuta 2009

Paluu arkeen

Nyt on jatkettu suurin piirtein samaan malliin kuin ennen läskeilypäivää.
Kalorien laskeminen tosin on tänään ollut hieman hankalaa, koska olen syönyt ruokia, joita en ole itse valmistanut.
Söin aamulla pitsan mukana saadun salaatin ja leivän. Arvioni mukaan siinä on noin 380kcal (salaattikastike!!!).
Päivällä käytiin vanhemmillani syömässä spagettia ja jauhelihakastiketta. Siinä satsissa oli ehkä n. 510kcal. Tuli myös syötyä pieni pala puolukkapiirakkaa sekä juotua pari kuppia kahvia (noin 110kcal).
Ja iltapalaksi söin yhden greipin (155kcal).
Elikkä olen tänään syönyt abouttiarallaa 1100-1200kcal.


Kävin tänään myös koiran kanssa melko reippaalla kävelylenkillä. Reippailtiin hieman yli tunti, jonka jälkeen tein parinkymmenen minuutin kuntopiirin. Tuli hyvä olo, kun sai liikuttua.
Melko nopeasti on päässyt taas siihen pisteeseen, että liikunta tuntuu hyvälle eikä pakkopullalle :)

perjantai 9. lokakuuta 2009

Ei näin...

Juu kävin lenkillä. Tässä on kuitenkin pari pikku muttaa...
1) Ennen lenkkiä tuli oksetusolo ja hetken jo tosissani mietin, että jään kotiin oksentamaan lenkkeilyn sijaan.
En kuitenkaan tehnyt näin vaan iskin lenkkivaatteet niskaan ja painelin ulos. Juoksin kuin hullu.
2) Tulin lenkiltä kotiin ja mies oli koiran kanssa pihalla. Kuvotus palasi ja oksensin.
Ällöttävää.

Olo kuitenkin parani, kun mies tuli kotiin. Nussittiin ja nyt olo tuntuu paremmalta. Menen nukkumaan. Öitä.

Läskipäivä

Eli tänään on kalorien laskeminen jäänyt taka-alalle ja en ole niitä sen kummemmin jaksanut ajatella.
Nyt olen kyllä tasan tarkkaan syönyt ihan mitä on mieli tehnyt! Pitsaa (en ole kyllä varma jaksanko syödä sitä kokonaan :D) ja karkkia. Sitten on vielä Fazerin mustikkasuklaatia :)


Mutta olen kyllä liikkunutkin tänään, joten eivät kaikki kalorit kyllä pamahda vyötärölle. Kävin kaupassa ja ostin hemmetin paljon tavaraa ja sitten ronttasin niitä pari kilometriä repussa kotiin.
Käytiin myös koiran kanssa möksällä ja oltiin siellä noin kolme tuntia, riekuttiin ja käveltiin metsässä.
Saa nähdä jaksaako sitä käydä juoksentelemassa vielä tänään vai menenkö vain pidemmän kävelylenkin.


Huomenna palataan taas kaloreiden laskemisen ja laihiksen pariin :)

torstai 8. lokakuuta 2009

Vaaratilanteita ja haaveilua

Huhhuijakkaa.. On taas käyty lenkillä. Nyt tuo pari kilsaa tulee juostua/käveltyä n. 10min nopeammin kuin kuntoiluruljanssin alkaessa!


Hieman säikäytti päivällä, että polvi menee taas sököksi. Nuorempana meikäläisen polvet tuppasivat reistaamaan säännöllisesti, näin jälkeenpäin on tullut mieleen josko tuo johtuisi liiallisesta ja/tai liian yksipuolisesta treenaamisesta.
Koira juoksi aivan täysiä päin ja polvi taipui hieman taaksepäin. Onneksi tuo piski ei paina kuin 15-16kg.
Mutta ei se häirinnyt juostessa, joten eiköhän tästä selvitty ihan pelkällä säikähdyksellä.

Päätin myös, että tämä mimmi pitää hyvällä omallatunnolla läskeilypäivän kahden viikon välein. Ja ensimmäinen on huomenna! Ja minähän perkele syön läskeilypäivänä mitä minua huvittaa ja mies voi pitää suunsa supussa. Kyllähän tuo mutisi jotain "läskien triplana takaisintulosta", mutta onnistuin vain sivuuttamaan kommentin kevyellä naureskelulla...
Tuolla iltalenkillä minä vain haaveilin huomisesta.. Pitsaa ja irttareita ^_^ Päätin myös samalla, etten hae irtokarkkeja tuosta lähikaupasta vaan köpöttelen muutaman kilometrin päähän isompaan markettiin , saa samalla liikuntaa ja valikoimakin on parempi :D


Tämän päivän sapuskat:
edelleen tomskukeittoa jäljellä, joten sitä 6dl - 300kcal
verigreippi - 155kcal
banaani - 106kcal
fazerin paahtoruutupala + margariinia päällä - 124kcal
140g viinirypäleitä - 101kcal
250g maitorahkaa - 145kcal
yhteensä: 933kcal

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Autoilua ja läskimättöä

Eli tänään on pitänyt käydä kyläilemässä vähän siellä sun täällä ja ajokilometrejä on kertynyt n. 450. Onneksi minun tarvitsi ajaa tuosta vain parisataa kilsaa - sain miehen nakitettua ajamaan suurimman osan matkasta :D
Tämän ajelun vuoksi liikunnat ovat jääneet melko minimiin... Että minä vihaan ajamista, se on NIIIIN tylsää! :(


Ja tämän kyläilyn vuoksi syömiset ovat menneet hieman persiilleen. Ei onneksi pahasti.
Elikkäs tämän päivän saldo:
3dl eilistä keittoa - 150kcal
2 kuppia kahvia + sokerit päällle - 22kcal
1 mustikkatassu munkki - 170kcal
1 pieni pala toscakakkua - max 175kcal
1 pala ruisleipää - 63kcal
1 riisipiirakka - 146kcal
leivänpäällis margariinit - 50kcal
2 palaa aamupalajuustoa - 60kcal
2 kpl leikkeitä - 20kcal
100g viinirypäleitä - 72kcal
250g maitorahkaa - 145kcal
=1092kcal

Tuntui taas vaihteeksi niin pahalta, kun keskusteltiin miehen kanssa tästä minun laihiksestani.. Tuli puheeksi se, että ensi viikon viikonloppuna voisi pitää läskeilypäivän ja unohtaa kalorit. Sanoin miehelle, että hirveästi tekisi mieli pitsaa ja irtokarkkeja. Noh, rakas avomieheni sitten sanoi (omasta mielestäni) erittäin syyttävään sävyyn, että ei käy laatuun. En kuulemma "saa" kuin jompaakumpaa.
Tuli jotenkin todella läski ja jostain syystä myös "huonotyttöystävä"-olo :/
Ja sitten tuo inisee koko ajan, että kuinka hän haluaa suklaata, pitsaa, kebua, mäkkiläskejä ymsymsyms... Ärsyttävää.

Tämä kuvaa kyllä tämänhetkistä fiilistäni niin täydellisesti: