on rikki - ei voi ehjätä

Ahdistaa. Liian usein olen sanonut ja kirjoittanut nuo sanat, mutta minkäs sitä tuntemuksilleen voi. Olen yrittänyt pysytellä mahdollisimman kiireisenä ja puuhaillut ties mitä, mutta aina se ahdistus luikertelee takaisin pääni sisälle.

Syömiset ovat olleet melkoista tahtojen taistelua. Sairaus haluaa piilottaa ruuan, levittää sen pitkin lautasta, "unohtaa" valvomattomat ruokailut. Ja se järkevämpi puolisko haluaa noudattaa hoitosopimusta. Toistaiseksi olen kyennyt sivuuttamaan syömishäiriön ehdotukset, mutta se käy vaativammaksi ja vaativammaksi päivä päivältä...

On niin epätoivoinen olo. Kykenenkö minä koskaan nousemaan täältä paskan seasta vai vajoanko vain syvemmälle?

Sairastunut opiskelija vastaan Kela

Jos sairastumisajankohdan saisi valita, niin silloin en missään nimessä sairastuisi pitkäaikaissairauteen opiskeluajalla.. Mutta ajankohtaa saati sitten sairauttaan ei voi valita. Mieluiten sitä pysyisi terveenä ja pystyvänä, mutta aina kaikki ei mene niin kuin elokuvissa.
Jos oleilee opiskelijan statuksella, niin yhteiskunnan mielestä kuuluu kyllä melkeinpä alimpaan mahdolliseen kastiin - varsinkin silloin, jos jotain menee pieleen. Opiskelijan sairauspäiväraha on ensimmäiset kaksi kuukautta vain puolet minimikorvauksesta! Tuo on mielestäni käsittämätöntä.. Normaalisti minimi on sen 22 (vai 23?) ja rapiat ja opiskelijalle 11e ja hilut/päivä. Ai että lämmittää sydäntä. Sairastuessa kulut yleensä nousevat lääkkeiden ja sairaalahoidon vuoksi, mutta opiskelijat saavat jatkaa sitä pyhällä hengellä eloaan myös sairastaessa.

Olen ottanut hirveästi stressiä Kelan kanssa asioinnista. Tuntuu, että teen niin tai näin, niin homma kusee aina. Joku aika sitten minulle tuli Kelalta iloinen kirje numero yksi: haluavat periä noin tonnin opiskeluetuuksia takaisin vaikka tuona ajankohtana koulukuraattorin suosituksesta suoritin kursseja jaksamisen äärirajoilla, jotta saisin rahaa elämiseen edes jostain.
Sairauspäivärahahakemusta en tehnyt itse vaan sairaalan sosiaalityöntekijän avustuksella. Olin siinä tilassa, etten ymmärtänyt tuosta lippulappusesta yhtään mitään.. Tästä sitten seurasi se, että Kela maksoi minulle (jostain kumman syystä) sairauspäivärahaa myös opiskeluajalta. Tadaa - soppa on valmis.
En edelleenkään tiedä kuinka paljon minun pitää tukia maksaa takaisin tai mikä on aikataulu.. En siis ole vielä saanut vastausta selvityskirjeeseen ("miten näin pääsi käymään?", "miten haluat suorittaa takaisinmaksun?").

Iloinen kirje numero kaksi kolahti postista viime viikolla. Sairauspäivärahaa on myönnetty lokakuun puoleen väliin asti vaikka B-lausunto on voimassa vuoden loppuun... Kela on ilmeisesti tiukentanut linjaansa pitkien sairaslomien kohdalla ja saikkurahaa voidaan saada vain kolmen kuukauden jaksoilta samalla lausunnolla.
Ei tässä sinänsä ole ongelmaa - saan kyllä uuden B-lausunnon. Mutta se maksaa... Tämä olisi jo kolmas B-lausunto tälle vuodelle ja se tarkoittaa lähemmäs sataa euroa savuna ilmaan.. Kela on ilmeisesti sitä mieltä, että minulla on liikaa rahaa ja sille pitää keksiä käyttöä. Sairaalassa oleilu ei ole ihan ilmaista ja vuokrat yms. muut pakolliset menot on maksettava, joten ei paljoa naurata..

 
En ymmärrä miksi Kelan kanssa asiointi on tehty niin vaikeaksi.. Pitää täyttää miljoona lippulappusta ja toimittaa liitteet moneen kertaan, kun ne tuppaavat katoilemaan mystisesti (nimim. lähetin kopion vuokrasopimuksesta viiteen kertaan). Noista selviäisi ehkä itsekseen vielä silloin, jos olisi terve, mutta nyt jaksaminen pitäisi kanavoida johonkin muuhun kuin paperisotaan.
Innolla odottelen mitä Kela on mieltä, kun haen tukea terapiakäynteihin.. Eiköhän siellä joku viisas päätä evätä koko tuen.

Syömishäiriö myytävänä - halvalla lähtee

Olen niin kyllästynyt tähän sairauteen. Se pilaa elämäni. Välillä tuntuu, että se on jo pilannut. Yritän ajatella, että vielä ei ole liian myöhäistä kääntää kelkkaansa, mutta välillä täältä ahdistuksen kaivosta pois kiipeäminen tuntuu aivan liian raskaalta. Juuri kun pääset hieman ylöspäin, mäjähdät takaisin pohjalle.
Välillä on hieman parempia päiviä ja välillä taas todella huonoja päiviä..
Kesällä blogini sivupalkissa oli pieni kysely lukijoiden syömishäiriöistä/syömishäiriöttömyydestä ja muutama ihminen oli ilmoittanut, että haluaisi itselleen syömishäiriön.
En ymmärrä mitä hohdokasta ja tavoittelemisen arvoista tässä paskasairaudessa on. Valaiskaa minua ihmeessä?

Itse ainakin näen päivä päivältä enemmän huonoja kuin hyviä puolia. Tässä kohtaa joku varmaan ajattelee, että miksei tuo idiootti vain ala syödä normaalisti. Helpommin sanottu kuin tehty.. Jos olet vuosia elänyt siten, että se pieni piru istuu olkapäälläsi ja ohjaa tekemisiäsi, sen mörön karistaminen ei ole kovin helppoa. Ajatus- ja käyttäytymismalleja pitää muokata uuteen uskoon ja syömishäiriön syöttämät itsestä tosilta tuntuvat valheet pitää vaihtaa faktoihin. Myös oman kehonkuvan kanssa täytyy tehdä vielä paljon töitä.. Olen aivan hukassa tuon viimeksi mainitun kanssa.
Olen kuitenkin mennyt eteenpäin. Syön viidesti päivässä ja kalorit on nostettu jo 1600:an. Tavoitteena olisi nostaa ne jonnekin kahden ja puolen tuhannen paikkeille ja sitä kautta nostaa painoa (apua...). Nyt ensin kuitenkin painon laskminen pitäisi saada pysähtymään.
Nyt syön tummaa leipää ja jälkiruokaa. Pystyn syömään useimmiten lautaseni tyhjäksi rauhoittavien voimalla - vaikka usein ahdistunkin ruokailun jälkeen todella paljon. Pystyn rajoittamaan liikuntaa, tosin välillä repsahdan ja huomaan tekeväni paniikissa lihaskuntoa huoneessani. Huono minä.
En kuitenkaan vieläkään tiedä kuka olen tai olisin ilman syömishäiriötä. Olen enemmän kuin hukassa itseni kanssa.

Muita syömishäiriön hienoja puolia ovat kyllä muunmuassa: 
* hiusten lähtö (kukapa ei haluaisi kaljuuntua jo nuorena?)
* alhaisesta verenpaineesta johtuva huimaus ja pyörtyily sopimattomissa tilanteissa (onhan tuo huono juttu yleensäkään missään, mutta on se hieman noloa pyörtyä suihkuun tms.) 
* ainainen ruuan ajattelu (ja tästä päästään siihen loppumattomaan oravanpyörään, joka siirtyy aina ruokailusta huonommuuden tunteisiin ja huonommuuden tunteiden vuoksi en ansaitse ruokaa, ahdistun jne)
* alentunut vireystila ja mieliala (jos keho ei saa polttoainetta, niin eihän se voi toimia kuten pitäisi ja tämä voi näkyä ainaisena väsymyksenä ja masennuksena)
* itsetuhoisuus (iso osa syömishäiriöisistä on itsetuhoisia, tämä liittyy ainakin minun kohdallani tarpeeseen rankaista itseään kaikesta minkä on tehnyt väärin taikka sitten ahdistus nousee vain niin käsittämättömän suureksi, etten tiedä mitä tekisin)
* hormonitoiminnan häiriöt (itseä ainakin vähän jännittää pystynkö lisääntymään vai en..)
* hormoneihin liittyen luuntiheyden aleneminen ja sitä kautta osteoporoosi ja murtumariskin kasvaminen (itselle ei tuota DEXA-mittausta ole tehty, mutta en kyllä tiedä haluaisinko edes tietää miten olen tuhonnut luustoni)
* paleleminen (jossain vaiheessa tämä tuntui hyvältä "jee, minä laihdun!"-tyyliin. Nyt vaan vituttaa... Koko kesän kykin kerrospukeutuneena ja pelkään, että talveksi joudun ostamaan pilkkihaalarin)
* sydämen toimintahäiriöt: rytmihäiriöt, tykytykset yms (tiesitkö, että valtaosa syömishäiriöpotilaiden kuolemaan johtaneista syistä on rytmihäiriöstä johtuva sydämen pysähtyminen?)
* ihon kuivuminen (..tuntuu että vaikka kuinka hölväisi rasvaa, niin ei auta.. Pitäisi kai ravita ihoa myös sisäisesti)
* lanugo eli nukkamainen karvoitus (mumsmums, kukapa ei haluaisi olla karvaisempi? Onneksi itsellä tuota on tällä haavaa vain niskassa - kovasti toivon, että se katoaa kunhan paino lähtee nousemaan)
* hampaiden vaurioituminen (allekirjoittaneen pitäisi mennä hammaslääkäriin, mutta en uskalla.. Saa nähdä onko kiilteestä enää merkkiäkään hampaiden pinnalla vai pitääkö alkaa kohta käyttämään tekareita)
* eristäytyminen (syömishäiriön yliote on varsinainen sosiaalinen itsemurha. Et voi lähteä mihinkään, koska siellä syödään tai olet mielestäsi liian lihava, jotta voisit näyttäytyä ihmisten ilmoilla)

Kaikesta tästä huolimatta pidän ajoittain häiriöstä kiinni kuin hukkuva pelastusrenkaasta. Ja seuraavassa hetkessä olen valmis nakkaamaan koko kammotuksen yli laidan. Ehkä minä vielä saan asiani selvitettyä ja selätettyä tuon hirviön..

"It's never too late - never too late to start over, never too late to be happy"

-Jane Fonda-

Mielessä myrskyjä ja myllerrystä

Mieliala heittelehtii laidasta laitaan.. Välillä on "ihan ok"-olo ja sitten vähän myöhemmin mieli on taas täynnä mustaa höttöä. Välillä tuntuu, että vauhtia on vähän liiankin kanssa ja joskus tuntuu, että koko maailma on pysähtynyt.
Varmaankin uudet lääkemuutokset vaikuttavat ja ehkä olo tästä tasaantuu. Toivottavasti.

Syöminen ahdistaa mielettömästi. Tuntuu, että olen lihonut tämän viikon aikana muodottomaksi. Vatsa pömpöttää ja reidet löllyvät.
Toisaalta ymmärrän, että painoa pitää nostaa mutta se ei tunnu silti hyvältä. Näen itseni lihavana ja rumana. Lomilta tulleiden hoitajien kauhistuneet "Mitä sulle on tapahtunut?"-kommentit ovat kyllä pistäneet miettimään omaa tilaa. Ihan kuin syömishäiriö olisi liimannut päähäni jotkut totuutta vääristävät rillit. Tarpeeksi kauan kuin katsoo maailmaa noiden lasien läpi, niin valhe muuttuu totuudeksi..
Elän syömishäiriön sääntöjen mukaan ja satutan itseäni. Somaattinen tila aiheuttaa välillä pientä päänvaivaa, mutta samalla jatkan tässä paskassa rämpimistä, koska en uskalla päästää irti.
Hiukset jatkavat putoamista ja paleltaa niin maan perkeleesti kokoajan. Täällä minä olen kökkinyt kerrospukeutuneena ja villasukat jalassa, kun muut valittavat että onpas kuuma.
En tiedä johtuuko lääkkeistä vai painosta, mutta olen pyörtyillyt osastolla pariin otteeseen. Onneksi ei toistaiseksi ole tapahtunut mitään kovin noloa - esim. suihkussa pyörtymistä tms. Itseä ainakin ahdistaisi, jos hoitajat tulisivat hääräämään alastoman ruhoni ympärille.
Ahdistaa, etten saa tietää painoa uudelleen kuin vasta kahden viikon päästä. Hämmentävää miten voi samaan aikaan pelätä ja toivoa painon nousemista. Toinen puoli minusta on peloissaan painon nopean putoamisen takia ja toinen hokee: "Ole vain tyytyväinen". Outoa tässä on mielestäni se, että paino on tipahtanut 12kg toukokuun lopusta ja peilissä näkyy silti se sama vanha lihava valas (ellei jopa lihavampi). 
En ymmärrä näitä sisälläni myllertäviä ristiriitoja alkuunkaan..

Sisäisistä ristiriidoista tulikin mieleeni: taas yksi diagnoosi lisää meikäläisen listaan "vaativa persoonallisuus". Tosin minulla nuo vaatimukset kohdistuvat itseen, ei muiden toimintaan. Ja tuo vaativuus sitten psykologin mukaan kuulemma ylläpitää haitallisia ajatusmalleja, jotka sitten ylläpitävät masennusta ja syömishäiriötä - ts. syömishäiriön pitkän keston vuoksi siitä on tullut osa persoonaani ja se pitäisi poistaa sieltä.
Olen "kaikki tai ei mitään"-ihminen ja haluaisin pitää kaikki langat käsissäni. Tulevaisuutta ei voi hallita mitenkään ja se pelottaa/ahdistaa, joten olen sitten koettanut hallita mm. syömistä ja käyttäytymistäni. Jos asiat menevät pieleen, niin siitä seuraa rangaistus. Ei sääntöjä saa rikkoa. Se on joko tai.
Käyttäydyn muiden seurassa täysin eri tavalla kuin kotona. Piilotan huonouteni ja vedän päälleni valeasun. Valeasussa olen jaksava ja vahva. Tuo ainainen roolileikki on uuvuttanut minut.
Tässä nyt sitten odotellaan saanko Kelalta tukea terapiaan vai en. Jos saan, niin pitäisi jaksaa etsiä terapeutti.

Tämä päivä oli ihan siedettävä iltaan asti. Nyt päässä pyörii vain ajatuksia siitä miten muut jatkavat opintoja ja minä jumitan täällä. Ja ne tsiljoona pikkuasiaa, jotka ovat olleet "to do"-listalla ties kuinka kauan (sähköpostien lähettelyä yms), mutta joita en muka saa millään tehtyä. Tästä päästään ajatukseen täydellisestä epäonnistumisesta tämän maailmankaikkeuden yksilönä ja kuinka elämä on pelkkä sarja surkeita sattumuksia.
En tiedä miksi harrastan tällaista itseruoskintaa, mutta menin lukemaan kaverin hääblogia. Tuli entistä surkeampi olo.. Häistä on tulossa varmasti upeat ja hauskat, kaveri on tehnyt mielettömän työn koristelujen yms. eteen - mutta minä en niihin pirskeisiin pääse. En jaksaisi ajomatkaa ja sitä kaikkea ihmispaljoutta ruokaongelmista puhumattakaan.
Tästä pääsin ajatukseen siitä kuinka tämä kesä olisi voinut olla minun kesäni, jos lupaukset ja suunnitelmat olisivat pitäneet. Meillähän oli siis tarkoitus mennä miehen kanssa naimisiin tänä kesänä, mutta sitten purettiin kihlaus, erottiin ja kaikki paska siihen päälle. En varmaan ikinä saavuta tuota asiaa... Ehkä mies ei enää edes halua kanssani naimisiin. Kukapa sitä haluaisi mielipuolen vaimokseen..
Ei, tästä ei tullut minun kesääni.
Tästä tuli mielessäni asuvan pikku pirulaisen kesä.

Ei onnistu, ei osaa

En minä osaa. Miten ihmeessä tuon päässä riehuvan mörön saa taltutettua?
Alkaa kyllä itsellä usko loppua tämän touhun kanssa..
Jatkuvasti on sellainen olo, että tekisi mieli tappaa itsensä. Olen oikea malliesimerkki epäonnistujasta. En osaa olla kotona, en osaa olla sairaalassa, en osaa käyttäytyä oikein yhtään missään enkä osaa tehdä oikein yhtään mitään.
En osaa jättää syömishäiriöajatuksia omaan arvoonsa vaan tottelen niitä kuin mikäkin tottelevaisuusvalio.

Jatkuvasti pelkään, että minut pistetään osastolta pihalle sen takia etten edisty missään. Mieliala on melkeinpä yhtä huono (ellei huonompi) kuin tänne tullessa ja jaksaminen nollissa.
Syöminen kauhistuttaa edelleen. Tuntuu, että annokseni ovat kaliiberia rekkamies - eli eivät siis lainkaan sopivia minunlaiselleni ihmiselle. Tekisi mieli heittää lautanen seinään, kun se eteeni kiikutetaan ja vaaditaan astian tyhjentämistä vatsalaukun puolelle...
Liian usein tekee mieli deletoida ruuat, mutta olen alkanut pelkäämään oksentamista. En haluaisi toimia niinkään..
Olen saanut seurakseni myös "ihania" oireita.. Sekä palelu että huimaus ovat pahentuneet ja ehkä raivostuttavin asia on hiusten putoaminen.. Kohta olen kai kalju...
Paino on pudonnut osastojaksolla useita kiloja. Nyt paino on pudonnut jo alle viidenkymmenen kilon.. Nyt se siis pitäisi saada nousemaan.. Mutta minusta tuntuu, että en minä osaa enkä pysty. En vain osaa olla oikeanlainen.

Nelosella alkava vaa'an lukema pysäytti minut hetkeksi.. Miten on mahdollista, että numero on niin pieni, mutta peilistä katsoo syöttöporsas? Miten on mahdollista, että minä joka olen aivan valtava, painaa mukamas niin vähän?
Tuntuu, että minua yritetään huijata. Vaaka on rikki. En tiedä. Ajatukset vipeltävät taas tuhatta ja sataa, mutten saa niistä otetta...

Miksei maailma voisi olla huolettomampi paikka elää? Miksei ruoka voisi olla vain jotain, mihin suhtautuu neutraalisti? Miksi ruoka kuvottaa minua kaikissa muodoissa niin paljon?
Milloin elämäni on mennyt tällaiseen solmuun?

...ja taas liian paljon kysymyksiä vailla vastauksia..

Chakra-testi

Tämä nyt on tällainen liibalaabalallallaa-postaus, mutta menkööt.
En oikein tällaisista asioista niin perusta, en tiedä mitä chakroista sun muista pitäisi ajatella, mutta testin perusteella minulla on vähän joka paikka tukossa.

Testi löytyy täältä ja eri osioiden selitykset täältä.

Omat tulokset:

Root: under-active(-62%)

"The Root chakra is about being physically there and feeling at home in situations.
If you tend to be fearful or nervous, your Root chakra is probably under-active. You'd easily feel unwelcome."

Sacral: under-active (-69%)

"The Sacral chakra is about feeling and sexuality.
If you tend to be stiff and unemotional or have a "poker face," the Sacral chakra is under-active. You're not very open to people."

Navel: under-active (-44%)

"The Navel chakra is about asserting yourself in a group. 
When the Navel chakra is under-active, you tend to be passive and indecisive. You're probably timid and don't get what you want."

Heart: under-active (-6%)

"The Heart chakra is about love, kindness and affection.
When your Heart chakra is under-active, you are cold and distant."


Throat: open (25%)

"The Throat chakra is about self-expression and talking. 
When it is open, you have no problems expressing yourself, and you might be doing so as an artist."

Third Eye: under-active (-25%)

"The Third Eye chakra is about insight and visualization.
If it is under-active, you're not very good at thinking for yourself, and you may tend to rely on authorities. You may be rigid in your thinking, relying on beliefs too much. You might even get confused easily."

Crown: under-active (-56%)

 "The Crown chakra is about wisdom and being one with the world.
If it is under-active, you're not very aware of spirituality. You're probably quite rigid in your thinking."

Haussa aforismeja tms. vaikeuksien voittamisesta

Lukijat rakkaat. Nyt tarvitsen apuanne. Pitäisi kuulemma keräillä erilaisia "tsemppilauseita".
Itse olen koettanut koluta nettiä, mutta löytänyt vain kourallisen itsestä hyvältä tuntuvia lauseita. Jospa joku teistä osaisi auttaa?

Pikaisesti kerrottuna muut kuulumiset: mieliala on järkyttävän huono, en saa nukuttua (tai jos nukun, niin näen hirveitä painajaisia), tuntuu ettei elämälläni ole mitään tarkoitusta/arvoa, syöminen ei onnistu... Ei siis mikään ihme, että ulkoilut ovat toistaiseksi valvottuja. 
Tuntuu, että päässäni on liikaa ajatuksia.

Rohkeasti aloitettu on puoliksi voitettu?

Minä yritän. Yritän niin kovasti.
Kaikesta tuosta yrittämisestä huolimatta tuntuu, että en etene parantumisen kanssa lainkaan.
Hoitajat jaksavat muistutella kuinka ruokailut ovat menneet eteeenpäin ja kykenen syömään viidesti päivässä. Tosin liian usein en yksinkertaisesti pysty syömään kaikkea.. Liian usein ruoka ja mörkö peittoavat minut.
Annokset tuntuvat valtavilta ja minä istun paniikissa niiden edessä. Yritän saada hammasta purren syötyä kaiken, mutta sitten kuvotus ja ahdistus voittavat.
Kaikki tuo näkyy siinä, että paino laskee edelleen.. Kuinkakohan kauan nuo katselevat minun eipäs-juupas-pelleilyäni ennen kuin heittävät minut pihalle täältä.. En selviä sairaalan ulkopuolella tätäkään vähää, sen minä tiedän. Ulkopuolella mörkö voittaa minut satanolla. Silloin kaikki tähän asti saavutettu valuu hiekkana sormien välistä.
Miksi minä olen heikko? Miksi minä en osaa syödä?

Olen korviani myöten täynnä tätä paskasairautta. Se on varastanut minulta taas yhden kesän lisää. Se pikku paskiainen on varastanut elämästäni aivan liian monta vuotta.
Tästä vuodesta en muista juuri mitään... Olen ravannut eri lääkäreillä, ravitsemusterapeuteilla ja kököttänyt kesän osastolla. Vieläkään en saa ulkoilla kuin sairaalan alueella rajoitettuja aikoja. En saa mennä kaupungille silloin kun haluan. En saa mennä minnekään silloin kun haluan. Joudun tuijottamaan samoja seiniä ja samoja lattioita - seuranani on se pieni olkapäällä istuva piru, joka kuiskii korvaani ilkeitä sanoja.
..ja kaikesta huolimatta minä kuuntelen tuota pientä paholaista ja noudatan sen asettamia sääntöjä ja tapoja. Uskon sen valheita. Kuljen sen talutusnuorassa.

Toiveita, unelmia - saavuttamattomissa olevia haaveita

Minä haluaisin niin paljon.
Haluaisin mennä naimisiin. Saada lapsia. Ostaa talon.
Olla terve.
Olla onnellinen.

Tuntuu, että nuo kaikki ovat ulottumattomissani.
Ainut, joka minulla on seuranani pallona jalassa, on sairauteni.
Tuntuu, että vaikka kuinka taistelen vastaan, se puristaa minua otteessaan kovempaa ja kovempaa.
Kuinka kauan ihminen jaksaa taistella päänsä sisällä asuvia mörköjä vastaan ennen kuin peli on menetetty?