Olen niin kyllästynyt tähän sairauteen. Se pilaa elämäni. Välillä tuntuu, että se on jo pilannut. Yritän ajatella, että vielä ei ole liian myöhäistä kääntää kelkkaansa, mutta välillä täältä ahdistuksen kaivosta pois kiipeäminen tuntuu aivan liian raskaalta. Juuri kun pääset hieman ylöspäin, mäjähdät takaisin pohjalle.
Välillä on hieman parempia päiviä ja välillä taas todella huonoja päiviä..
Kesällä blogini sivupalkissa oli pieni kysely lukijoiden syömishäiriöistä/syömishäiriöttömyydestä ja muutama ihminen oli ilmoittanut, että haluaisi itselleen syömishäiriön.
En ymmärrä mitä hohdokasta ja tavoittelemisen arvoista tässä paskasairaudessa on. Valaiskaa minua ihmeessä?
Itse ainakin näen päivä päivältä enemmän huonoja kuin hyviä puolia. Tässä kohtaa joku varmaan ajattelee, että miksei tuo idiootti vain ala syödä normaalisti. Helpommin sanottu kuin tehty.. Jos olet vuosia elänyt siten, että se pieni piru istuu olkapäälläsi ja ohjaa tekemisiäsi, sen mörön karistaminen ei ole kovin helppoa. Ajatus- ja käyttäytymismalleja pitää muokata uuteen uskoon ja syömishäiriön syöttämät itsestä tosilta tuntuvat valheet pitää vaihtaa faktoihin. Myös oman kehonkuvan kanssa täytyy tehdä vielä paljon töitä.. Olen aivan hukassa tuon viimeksi mainitun kanssa.
Olen kuitenkin mennyt eteenpäin. Syön viidesti päivässä ja kalorit on nostettu jo 1600:an. Tavoitteena olisi nostaa ne jonnekin kahden ja puolen tuhannen paikkeille ja sitä kautta nostaa painoa (apua...). Nyt ensin kuitenkin painon laskminen pitäisi saada pysähtymään.
Nyt syön tummaa leipää ja jälkiruokaa. Pystyn syömään useimmiten lautaseni tyhjäksi rauhoittavien voimalla - vaikka usein ahdistunkin ruokailun jälkeen todella paljon. Pystyn rajoittamaan liikuntaa, tosin välillä repsahdan ja huomaan tekeväni paniikissa lihaskuntoa huoneessani. Huono minä.
En kuitenkaan vieläkään tiedä kuka olen tai olisin ilman syömishäiriötä. Olen enemmän kuin hukassa itseni kanssa.
Muita syömishäiriön hienoja puolia ovat kyllä muunmuassa:
* hiusten lähtö (kukapa ei haluaisi kaljuuntua jo nuorena?)
* alhaisesta verenpaineesta johtuva huimaus ja pyörtyily sopimattomissa tilanteissa (onhan tuo huono juttu yleensäkään missään, mutta on se hieman noloa pyörtyä suihkuun tms.)
* ainainen ruuan ajattelu (ja tästä päästään siihen loppumattomaan oravanpyörään, joka siirtyy aina ruokailusta huonommuuden tunteisiin ja huonommuuden tunteiden vuoksi en ansaitse ruokaa, ahdistun jne)
* alentunut vireystila ja mieliala (jos keho ei saa polttoainetta, niin eihän se voi toimia kuten pitäisi ja tämä voi näkyä ainaisena väsymyksenä ja masennuksena)
* itsetuhoisuus (iso osa syömishäiriöisistä on itsetuhoisia, tämä liittyy ainakin minun kohdallani tarpeeseen rankaista itseään kaikesta minkä on tehnyt väärin taikka sitten ahdistus nousee vain niin käsittämättömän suureksi, etten tiedä mitä tekisin)
* hormonitoiminnan häiriöt (itseä ainakin vähän jännittää pystynkö lisääntymään vai en..)
* hormoneihin liittyen luuntiheyden aleneminen ja sitä kautta osteoporoosi ja murtumariskin kasvaminen (itselle ei tuota DEXA-mittausta ole tehty, mutta en kyllä tiedä haluaisinko edes tietää miten olen tuhonnut luustoni)
* paleleminen (jossain vaiheessa tämä tuntui hyvältä "jee, minä laihdun!"-tyyliin. Nyt vaan vituttaa... Koko kesän kykin kerrospukeutuneena ja pelkään, että talveksi joudun ostamaan pilkkihaalarin)
* sydämen toimintahäiriöt: rytmihäiriöt, tykytykset yms (tiesitkö, että valtaosa syömishäiriöpotilaiden kuolemaan johtaneista syistä on rytmihäiriöstä johtuva sydämen pysähtyminen?)
* ihon kuivuminen (..tuntuu että vaikka kuinka hölväisi rasvaa, niin ei auta.. Pitäisi kai ravita ihoa myös sisäisesti)
* lanugo eli nukkamainen karvoitus (mumsmums, kukapa ei haluaisi olla karvaisempi? Onneksi itsellä tuota on tällä haavaa vain niskassa - kovasti toivon, että se katoaa kunhan paino lähtee nousemaan)
* hampaiden vaurioituminen (allekirjoittaneen pitäisi mennä hammaslääkäriin, mutta en uskalla.. Saa nähdä onko kiilteestä enää merkkiäkään hampaiden pinnalla vai pitääkö alkaa kohta käyttämään tekareita)
* eristäytyminen (syömishäiriön yliote on varsinainen sosiaalinen itsemurha. Et voi lähteä mihinkään, koska siellä syödään tai olet mielestäsi liian lihava, jotta voisit näyttäytyä ihmisten ilmoilla)
Kaikesta tästä huolimatta pidän ajoittain häiriöstä kiinni kuin hukkuva pelastusrenkaasta. Ja seuraavassa hetkessä olen valmis nakkaamaan koko kammotuksen yli laidan. Ehkä minä vielä saan asiani selvitettyä ja selätettyä tuon hirviön..
"It's never too late - never too late to start over, never too late to be happy"
-Jane Fonda-
2 ajatusta:
Löysin juuri blogisi, ja en voi sinulle muuta toivoa kuin hyvää ja paljon voimia tuon kamppailusi kanssa. Mutta sitten tästä postauksen aiheesta. Luulen (tai no, kai minä tiedän kun itsekin näin olen joskus ajatellut) että nuoret tytöt tahtovat syömishäiriön koska olettavat että syömishäiriö => täydellinen itsekuri => takuuvarma laihtuminen. Eivät he sitä osaa ajatella millainen helvetti se sh oikeasti on. Tai sitä että se alkuperäinen "tavoitepaino" johon sh:lla olevinaan automaattisesti pääsee, ei sitten enää riitäkään kun siihen on päästy. Kohta sitä löytääkin itsensä osastolta ja pään sisäisestä paskaviemäristä josta ei pääse ylös ei sitten millään (no voihan siitä tietysti päästä mutta ei todellakaan noin vain sormia napsauttamalla). Itselläni onneksi ei syömishäiriötä ole, ehkä hieman ahdistuneisuutta ruuasta ja paastoan pyörtymispisteeseen asti ja tavoittelen lievää alipainoa, mutta olen kuitenkin normaalipainossa enkä todellakaan noin syvällä syömishäiriössä kuin sinä. Mutta joo, tulipas kirjoitettua pitkä teksti. Ja vielä kerran hirveästi voimia, toivottavasti kaikki kääntyy paremmaksi.
Anon: kiitos kommentistasi.
Muista itse kuitenkin se, että syömishäiriö ei ole pelkkä numero vaa'assa vaan ajatukset syömiseen liittyen. Toivottavasti tiedostat tämän ennen kuin huomaat, että syömishäiriö puristaa sinuakin otteessaan - se ei nimittäin halua päästää irti.
Lähetä kommentti