Vaikka Leevi And The Leavings jatkavatkin otsikon lausetta puheella sandaaleista, itse en sitä tee.
Sen sijaan kerron aamuisesta ja koko päivän kestäneestä paniikista... Joka paisuu ja paisuu...
Aamu lähti ihan jees liikkeelle, potkin meille jatkoille kömpineet opiskelijatoverini ylös, organisoin siivoushässäkkää ja taisinpa tarjota porukalle ruokaakin.
Sitten kun olin saanut heivattua viimeisetkin hetken levähtäneet juhlijat pihalle asunnosta, aloin suorittamaan omaa lähestulkoon joka-aamuista "rituaaliani".
Kävin vessassa, riisuin vaatteet ja menin vaakaan. Ja mitä se paska rakkine siinä vaiheessa tekee?!
Lopettaa yhteistyön, näytössä ei näy numeron numeroa... Nyt kaduttaa, kun annoin vanhan "perinteisen" vaa'an pois ostaessani digitaalisen.
Ahdistaa ja vituttaa.
Nyt sitä vaan kelailee, että onko vaaka näyttänyt ihan höpöjä viime aikoina pattereiden hiipumisen vuoksi.. Tuntuu siltä, että voisin vyöryä paikasta toiseen.
Pakko käydä ostamassa viimeisillä pennosilla pattereita huomenna.
Ja juu.. Taas tuli siis käytyä vähän juomassakin. Pitäisi sitäkin rajoittaa, mutta.. No jaa.
Tosin olin melkoisen selvin päin koko illan. Mutta silti.
Juhlimisella sitä koettaa hieman piristää elämäänsä - ottaa vähän "lomaa" arjesta. Ajatella jotain muuta.
Pitää kyllä olla tarkkana mitä sanoo. Joskus kännipäissään sitä tulee sanottua yhtä sun toista.. Enpä nyt haluaisi alkaa avautua syömishäiriöstä ja tästä muusta shaibasta kenellekään.
Usein tulee mietiskeltyä asioita ja silloin kavereilta tulee kysymys: "mikä sulla on kun oot noin hiljaa?"
Sen jälkeen vaan räväytän naamalle feikeimmän hymyn ikinä ja valehtelen sujuvasti kaiken olevan hyvin ja että olen vain väsynyt tms. Välillä tuntuu, että ei jaksa enää.
Helpottaa kummasti, kun pystyy purkamaan ajatuksiaan tänne blogiin.. Ihmisten suhteen olen todella varautunut, en oikein osaa luottaa että toinen pitää tiedon vain itsellään. On hieman huonoja kokemuksia ko. asiasta ja sen takia minusta on tullut tällainen. Lisäksi pelkään, että opiskelualankin vuoksi. Tällä alalla mielenterveydenhäiriöt eivät ole kovinkaan eduksi vaikkei mielenterveysongelmista kärsivien kanssa töitä tekisikään.
En osaa luottaa edes niihin, jotka kertovat minulle synkkiä salaisuuksiaan.
Lähinnä ärsyynnyn erään melko hyvänkin ystävän uteluista menneisyyteni suhteen. Ei hän pahaa tarkoita, hän haluaa vain tietää mistä ihminen on tulossa jne, mutta en halua kertoa itsestäni liikaa..
Tämä on ollut pitkään ongelmana ihmissuhteissani. Muutamia hyviä ystäviä minulla on, mutta kukaan ei tiedä minusta kaikkea.
En halua.
Jatkaakseni vielä miessotkuistani: vielä en aio mitään tehdä. Pelkästään olla möllötän ja kuulostelen.
Järki sanoo kyllä, että oma mies on sellainen helmi, jota ei pidä päästää karkuun. Vähän tosin tarvitsee "koulutusta", mutta hieno mies on kyseessä.
Mitäs muuta..? Pitäisi varmaan varata aika koululääkärille tms. Kaulan imusolmukkeet ovat olleet turvoksissa ihan pirun kauan ja on vähän muutakin valitettavaa noin niin kuin fyysisellä puolella.. Alavatsa on usein ihan saatanan kipeä jne.
Tämä psyykkinen puoli jääkööt pimentoon.. Välillä toki leikittelen ajatuksesta avun hakemisesta, mutta en kuitenkaan uskalla tai halua.
Hyvää yötä.
Sen sijaan kerron aamuisesta ja koko päivän kestäneestä paniikista... Joka paisuu ja paisuu...
Aamu lähti ihan jees liikkeelle, potkin meille jatkoille kömpineet opiskelijatoverini ylös, organisoin siivoushässäkkää ja taisinpa tarjota porukalle ruokaakin.
Sitten kun olin saanut heivattua viimeisetkin hetken levähtäneet juhlijat pihalle asunnosta, aloin suorittamaan omaa lähestulkoon joka-aamuista "rituaaliani".
Kävin vessassa, riisuin vaatteet ja menin vaakaan. Ja mitä se paska rakkine siinä vaiheessa tekee?!
Lopettaa yhteistyön, näytössä ei näy numeron numeroa... Nyt kaduttaa, kun annoin vanhan "perinteisen" vaa'an pois ostaessani digitaalisen.
Ahdistaa ja vituttaa.
Nyt sitä vaan kelailee, että onko vaaka näyttänyt ihan höpöjä viime aikoina pattereiden hiipumisen vuoksi.. Tuntuu siltä, että voisin vyöryä paikasta toiseen.
Pakko käydä ostamassa viimeisillä pennosilla pattereita huomenna.
Ja juu.. Taas tuli siis käytyä vähän juomassakin. Pitäisi sitäkin rajoittaa, mutta.. No jaa.
Tosin olin melkoisen selvin päin koko illan. Mutta silti.
Juhlimisella sitä koettaa hieman piristää elämäänsä - ottaa vähän "lomaa" arjesta. Ajatella jotain muuta.
Pitää kyllä olla tarkkana mitä sanoo. Joskus kännipäissään sitä tulee sanottua yhtä sun toista.. Enpä nyt haluaisi alkaa avautua syömishäiriöstä ja tästä muusta shaibasta kenellekään.
Usein tulee mietiskeltyä asioita ja silloin kavereilta tulee kysymys: "mikä sulla on kun oot noin hiljaa?"
Sen jälkeen vaan räväytän naamalle feikeimmän hymyn ikinä ja valehtelen sujuvasti kaiken olevan hyvin ja että olen vain väsynyt tms. Välillä tuntuu, että ei jaksa enää.
Helpottaa kummasti, kun pystyy purkamaan ajatuksiaan tänne blogiin.. Ihmisten suhteen olen todella varautunut, en oikein osaa luottaa että toinen pitää tiedon vain itsellään. On hieman huonoja kokemuksia ko. asiasta ja sen takia minusta on tullut tällainen. Lisäksi pelkään, että opiskelualankin vuoksi. Tällä alalla mielenterveydenhäiriöt eivät ole kovinkaan eduksi vaikkei mielenterveysongelmista kärsivien kanssa töitä tekisikään.
En osaa luottaa edes niihin, jotka kertovat minulle synkkiä salaisuuksiaan.
Lähinnä ärsyynnyn erään melko hyvänkin ystävän uteluista menneisyyteni suhteen. Ei hän pahaa tarkoita, hän haluaa vain tietää mistä ihminen on tulossa jne, mutta en halua kertoa itsestäni liikaa..
Tämä on ollut pitkään ongelmana ihmissuhteissani. Muutamia hyviä ystäviä minulla on, mutta kukaan ei tiedä minusta kaikkea.
En halua.
Jatkaakseni vielä miessotkuistani: vielä en aio mitään tehdä. Pelkästään olla möllötän ja kuulostelen.
Järki sanoo kyllä, että oma mies on sellainen helmi, jota ei pidä päästää karkuun. Vähän tosin tarvitsee "koulutusta", mutta hieno mies on kyseessä.
Mitäs muuta..? Pitäisi varmaan varata aika koululääkärille tms. Kaulan imusolmukkeet ovat olleet turvoksissa ihan pirun kauan ja on vähän muutakin valitettavaa noin niin kuin fyysisellä puolella.. Alavatsa on usein ihan saatanan kipeä jne.
Tämä psyykkinen puoli jääkööt pimentoon.. Välillä toki leikittelen ajatuksesta avun hakemisesta, mutta en kuitenkaan uskalla tai halua.
Hyvää yötä.
0 ajatusta:
Lähetä kommentti