Kuka minä olen?

Hei taas kaikki. Olen elossa.

Olin melkein pari viikkoa pakosalla tätä Suomen kylmyyttä ja nyt olen taas täällä. Kylmässä ja märässä, harvinaisen masentavassa maassa.
Hetken jo tosissani mietin ulkomaille jäämistä. Voisi jättää kaiken taakseen ja aloittaa uuden elämän. Mutta kyllä minä onnistuisin pistämään senkin vituiksi ennemmin tahi myöhemmin. Joten samapa tuo missä sitä kärsii, ollaan nyt sitten täällä.

Lääkkeiden aiheuttama omituinen epätavallinen olo, yöhikoilu, kuiva suu, makuaistimuutokset ja jatkuva väsymys ovat väistyneet. Ja mitä on tullut tilalle?
Se sama vanha jatkuva toivottomuus. Halu käydä nukkumaan ja unohtaa maailma.
Ne samat piinaavat hetket keskellä yötä. Uni ei tule.
Sentään se sama jäätävä kuolonkaipuu ei (vielä?) ole nostanut päätään, joten eiköhän minussa henki pihise vielä jokusen tovin.
Minua ei kiinnosta pätkääkään palata koulunpenkille katsomaan niitä samoja ihmisiä. Ihmisiä, jotka ovat päällepäin mukavia, mutta joita ei loppujen lopuksi helvettiäkään kiinnosta mitä sinulle oikeasti kuuluu.
Olen väsynyt hymyilemään ja suoltamaan suustani kauniita sanoja samalla kun sydämeni itkee verta ja sisimpäni repiytyy riekaleiksi.
Tekisi mieli jättää koko homma kesken. En voi. Mikä minä sitten olisin? Pelkkä luuseri, joka ei ole mitään. Mielenterveysongelmainen, josta ei ole yhtään mihinkään. Henkilö, joka on mapitettu viallisten ihmisten laatikkoon.

Tein tänään jotain rohkeaa.
Kirjoitin kirjeen terveydenhoitajalle.
Minulla on aika hänen luokseen vasta ensi viikolla ja viime tapaamisen aikoihin olin lähinnä hypomaanisen oloinen. Jatkuvasti kiihdyksissä ja muka-onnellinen. Hän luultavasti olettaa jonkinlaista edistystä tapahtuneen, mutta nyt on menty reilusti taaksepäin.
Tuohon kirjeeseen kirjoitin paljon asioita. Asioita, joista ei olla puhuttu - tai joista en ole uskaltanut puhua.
Syömisongelmaakin valotin hieman. En kuitenkaan vieläkään uskaltanut kovin suoraan sanoa mitään. Luotan, että hän ymmärtää mitä tarkoitan. Hän osaa usein koota hajanaiset ajatukseni järkeviksi lauseiksi - ja sisältö on kuin omasta suustani.
Nyt kun vielä uskaltaisin viedä tuon kirjeen hänelle...
Toivottavasti kirjeessä ei ole turhan epätoivoinen sävy. En aio lukea tuota enää itse enkä enää edes muista mitä kirjoitin. Ehkä se oli jotain järkevää. Sivuja siinä ainakin oli useampia.

Voi huokaus. Huomenna olisi aika lääkärille.. En pidä siitä naisesta.