Huonon olon purkamista

Olo on aivan hirveä.. Pari viime yötä on mennyt tavallista
levottomammin ja unen ja valveen rajalla heiluen. Unet ovat olleet
kaameita painajaisia ja hereillä ollessa miettii itsensä
satuttamista/tappamista.
Vielä ei olla niin syvällä kuin viime kesänä ennen osastojaksoa ja
toivon, etten niin alas sukellakaan. En halua osastolle. En halua,
että minulta viedään taas kaikki päätäntävalta. "Päivähoito" on
mielestäni aivan riittävä tässä tilanteessa.
Läheiset ovat alkaneet kiinnittää taas enemmän huomiota syömisiini ja
mies käyttää usein lausetta: "ota nyt minun mielikseni". Ja minähän
otan ja sisimmässä ahdistaa entistä enemmän. Ahdistun lämpimän ruuan
syömisestä, mutta en halua tuottaa miehelle turhaa huolta. En minä
ansaitse huomiota ja huolehtimista. Selviän kyllä omalla tavallani.

Nyt ahdistuneisuutta lisäävät lähestyvä vappu ja siihen liittyvät
juhlat.. En osaa päättää menenkö perinteeksi muodostuneeseen
kaveriporukan vappuriehaan vai en. En ole nähnyt isoa osaa näistä
ihmisistä vuoteen ja en jaksa selittää missä olen ollut ja mitä
tehnyt. Varsinkaan kun olen tällainen läskipallero. "Lol, joku
syömishäiriö-wnb"..
Sukujuhliin on pakko mennä. Ei kiinnosta yhtään.
Finanssiasiat ovat täysin päin persettä ja kaikki mahdolliset virastot
tivaavat lisäselvityksiä hoidon etenemisestä.
Äitini myös vaivaa minua jatkuvasti kysymyksellä: "No, oletkos sinä
edistynyt yhtään siellä.. Siellä paikassa?". Hän ei ikinä käytä
nykyisestä paikasta oikeaa nimitystä vaan kiertää sen jotenkin. Kai se
on hävettävää, kun oma tytär on hullu.
Kotona on miehen kanssa sanomista milloin mistäkin. En enää jaksa
sanoa mielipiteitäni vaan koen pääseväni helpommalla tekemällä
miehelle mieliksi.

On kyllä sellainen olo, ettei haittaisi yhtään jos jäisin vahingossa rekan alle.

p.s. tekstin rivitys on todennäköisesti aivan perseellään - kirjoitin
postauksen puhelimellä. koettakaa siis olla välittämättä tuosta.