Mies lähti mökille viikonlopuksi. Selvisin tästä kunnialla puolisen tuntia, jonka jälkeen hakeuduin pakastimen luo ja tuhosin paketillisen sorbettia. Eikä minulla edes jumalauta ollut nälkä, pelkkä typerä mieliteko. Tästä viisi minuuttia eteenpäin löydän itseni halaamasta vessanpönttöä. Perkele, ei tämän näin pitänyt mennä.
Edellisestä deletoinnista olikin jo aikaa. Puoli vuotta? Yhdeksän kuukautta? En muista.
Pari tuntia tuon jälkeen söin riisipiirakan savulohella. Tekee edelleen mieli deletoida. Kuvottavaa. Yritän nyt olla lähtemättä tuohon vanhaan kierteeseen. Voi huoh..
Tunnen itseni tällä hetkellä pohjattoman yksinäiseksi.. Facebookin uutisvirta on pullollaan ihmisiä, jotka juhlivat kuka mitäkin omien ystäviensä kanssa. Minulla ei tässä kaupungissa ole yhtään ystävää. Ehkä siinä on yksi syy siihen miksi syömishäiriö on taas saanut minusta otteen. Se on tuttu, turvallinen ja jollain tapaa lohdullinen. Tuntuu kuin olisi tavannut vanhan hyvän ystävän. Ja siitä ei tahdo luopua.
0 ajatusta:
Lähetä kommentti