Mitä minulle kuuluu? Vähän sitä sun tätä. Toisaalta menee paremmin ja toisaalta taas huonommin..
Tässä viimeisen muutaman viikon aikana on taas sattunut ja tapahtunut..
Tuntuu, että elämä on yhtä vuoristorataa. Välillä menee hyvin ja ollaan aallonharjalla ja seuraavaksi huomaa rämpivänsä taas pohjamudissa. En tiedä onko tämä hyvä vai huono asia...
Toisaalta tämä on helpompaa kuin jatkuvasti alakuloisena eläminen, mutta toisaalta taas kuluttavampaa.. Välillä sitä kuvittelee jäävänsä sinne vuoristoradan yläosaan pidemmäksikin aikaa, mutta sitten ankara todellisuus iskee vasten kasvoja. Ja kovaa.
Vähän faijalta kotiutumisen jälkeen menin baareilemaan kavereiden kanssa ja Se Eräs sattui myös paikalle. En muista mistä koko homma sai alkunsa, mutta Se Eräs haukkui minut aivan pystyyn.. Hän kutsui minua sanoilla, joita en edes haluaisi toistaa. Hän sanoi, ettei näiden asioiden takia haluaisi edes tuntea minua. Ja että turha ottaa enää yhteyttä.
Mitä pirttis päättää muutaman promillen humalatilassa sitten tehdä? Saa loistoidean ja päättää lähteä kävelemään eräälle sillalle, jota itsemurhasillaksikin kutsutaan.. Onni onnettomuudessa(?) oli, että joku 18-kesäinen nuori ja puhelias nainen tuli kysymään mihin olen kävelemässä. Hänen kanssaan siinä keskustellessa päätinkin lähteä kotiin. Että kiitokset nyt tälle tyttöselle, joka minut pelasti ehkä tietämättään.
Noh, kävelin sitten kotiin ja Se Eräs lähetteli minulle viestejä, joissa sama laulu jatkui.. Olo oli harvinaisen surkea.. Kyllä siinä tuli sitten taas harvinaisen suuri halu satuttaa itseään. Tai tehdä jotain vielä typerämpää.
En tajua mitä Sen Erään päässä oikein liikkui, koska seuraavaksi hän soitti minulle ja yritti vannottaa minua olemaan tekemättä itselleni mitään. Taisin pari kertaa kiukuta ja lyödä luulin korvaan. Seuraavaksi tuli puhelu, jota oli pakko totella: "Tulen hakemaan sinut tai sitten soitan sinne poliisit".
Voi helvetti soikoon.. Minä mitään poliiseja minun kämppääni halua..
Sen yön aikana Se Eräs pyysi minulta monesti anteeksi ja minä sanoin vain, ettei tuo haitannut.. Tottakai se satutti ja satuttaa edelleen...
Tosin tiedän, että Sillä Eräällä on omat ongelmansa ja hän koettaa ajaa omia ystäviään pois. Ehkä tuon takia hän käyttäytyy minuakin kohtaan noin idioottimaisesti välillä. Joten yritän unohtaa parhaani mukaan koko jutun..
Tuon jälkeen kului melko pitkä aika, että ylipäätänsä nähtiin missään... Sitten tällä viikolla hän soitti, että olisi asiaa..
Minä menin käymään ja ihmettelin miten hän on niin omituinen.. Sitten hän näytti Ne. Huutavan punaiset viivat. Samanlaiset mitä minulla on ollut useampaan otteeseen viimeaikoina.
Minun teki mieli itkeä.. Ei! Se Eräs ei yksinkertaisesti saa olla yhtä heikko ja typerä kuin minä. Hän ei saa tarttua veitseen samalla tapaa..
En tiedä miten tähän pitäisi suhtautua.. Tuntuu, että kaikki on minun syytäni. Olen kaatanut omia ongelmiani Sen Erään niskaan välittämättä seurauksista.. Nyt olen päättänyt sulkea suuni. En halua, että kukaan joutuu enää kärsimään siitä miten minä elän ja olen.
Ei ole taas kyllä aikoihin ollut samanlaista ahdistusta..
Sitten Poika Ystävästä.. Meillä menee ihan hyvin. Tykkään hänestä kovasti ja näin poispäin.
En tajua miksen voi olla normaali ja nauttia arjesta vaan mätänen näiden typerien ongelmieni kanssa.
Noh, ehkä kaikkien kohtalo ei ole elää ja kuolla onnellisena.
Koulukin on pärähtänyt käyntiin ja olen jopa jaksanut käydä siellä... Nyt vaan on jo mielettömästi luettavaa ja ensimmäiset tentit ovat muutaman viikon päästä.
Olen ehkä typerä, kun olen ottanut tälle vuodelle näin paljon kursseja, mutta koen että tämä on paras vaihtoehto tällä hetkellä. Kun pidän itseni kiireisenä, en ehdi ajatella omia asioitani.
Toisaalta kouluun palaaminen oli hyvä juttu ja toisaalta taas huono.. Hyvää tässä on tuo puuhastelumäärän lisääntyminen ja huonoa sitten se, kun näkee ympärillään taas niin paljon laihoja ja nättejä ihmisiä. Ei tietenkään ole huono asia, että ihmiset ovat laihoja ja nättejä vaan se on, että minulla on tapana verrata itseäni heihin.. Lisäksi muutama luokkalainen on laihtunut huomattavasti ja heillä on dieettaaminen edelleen päällä.. Siinä sitten istut ja päivät pitkät kuuntelet kuinka joku on käynyt pyöräilemässä eilen 30 kilometriä ja toinen pitää kalorinsaantinsa tarkasti tonnikahdessasadassa.
Oma laihduttaminen on lähtenyt taas jotenkuten käyntiin. Ainakin liikuntojen osalta. Tällä viikolla energiamäärät ovat olleet täysin retuperällä, koska on ollut muutamat pippalot ja sitä viinaa on sitten nautittu jonkun verran...
Pyöräilen joka päivä kouluun ja takaisin, joten matkaa tulee noin kolmisen kilometriä. Lisäksi tulee lenkkeiltyä koiran kanssa päivittäin 5-10km. Nyt tuohon pitää vain lisätä myös lihaskunto ja energiansaantia pitää rajusti rajoittaa.
Poika Ystävä sanoi vahtivansa laihtumistani nyt tarkemmin kuin koskaan ja että ehdoton alaraja on 55 kiloa. Hahhah.. Ennen alarajana oli 60kg, sitten 58.. Ja hyvin tuo muutenkin uskoi, kun 54kiloisena kirkkain silmin sanoin painavani viisi kiloa enemmän..
Ehkä minun on nyt vain opeteltava hivenen paremmaksi valehtelijaksi ja kaikki menee juuri niinkuin pitääkin.
Tässä viimeisen muutaman viikon aikana on taas sattunut ja tapahtunut..
Tuntuu, että elämä on yhtä vuoristorataa. Välillä menee hyvin ja ollaan aallonharjalla ja seuraavaksi huomaa rämpivänsä taas pohjamudissa. En tiedä onko tämä hyvä vai huono asia...
Toisaalta tämä on helpompaa kuin jatkuvasti alakuloisena eläminen, mutta toisaalta taas kuluttavampaa.. Välillä sitä kuvittelee jäävänsä sinne vuoristoradan yläosaan pidemmäksikin aikaa, mutta sitten ankara todellisuus iskee vasten kasvoja. Ja kovaa.
Vähän faijalta kotiutumisen jälkeen menin baareilemaan kavereiden kanssa ja Se Eräs sattui myös paikalle. En muista mistä koko homma sai alkunsa, mutta Se Eräs haukkui minut aivan pystyyn.. Hän kutsui minua sanoilla, joita en edes haluaisi toistaa. Hän sanoi, ettei näiden asioiden takia haluaisi edes tuntea minua. Ja että turha ottaa enää yhteyttä.
Mitä pirttis päättää muutaman promillen humalatilassa sitten tehdä? Saa loistoidean ja päättää lähteä kävelemään eräälle sillalle, jota itsemurhasillaksikin kutsutaan.. Onni onnettomuudessa(?) oli, että joku 18-kesäinen nuori ja puhelias nainen tuli kysymään mihin olen kävelemässä. Hänen kanssaan siinä keskustellessa päätinkin lähteä kotiin. Että kiitokset nyt tälle tyttöselle, joka minut pelasti ehkä tietämättään.
Noh, kävelin sitten kotiin ja Se Eräs lähetteli minulle viestejä, joissa sama laulu jatkui.. Olo oli harvinaisen surkea.. Kyllä siinä tuli sitten taas harvinaisen suuri halu satuttaa itseään. Tai tehdä jotain vielä typerämpää.
En tajua mitä Sen Erään päässä oikein liikkui, koska seuraavaksi hän soitti minulle ja yritti vannottaa minua olemaan tekemättä itselleni mitään. Taisin pari kertaa kiukuta ja lyödä luulin korvaan. Seuraavaksi tuli puhelu, jota oli pakko totella: "Tulen hakemaan sinut tai sitten soitan sinne poliisit".
Voi helvetti soikoon.. Minä mitään poliiseja minun kämppääni halua..
Sen yön aikana Se Eräs pyysi minulta monesti anteeksi ja minä sanoin vain, ettei tuo haitannut.. Tottakai se satutti ja satuttaa edelleen...
Tosin tiedän, että Sillä Eräällä on omat ongelmansa ja hän koettaa ajaa omia ystäviään pois. Ehkä tuon takia hän käyttäytyy minuakin kohtaan noin idioottimaisesti välillä. Joten yritän unohtaa parhaani mukaan koko jutun..
Tuon jälkeen kului melko pitkä aika, että ylipäätänsä nähtiin missään... Sitten tällä viikolla hän soitti, että olisi asiaa..
Minä menin käymään ja ihmettelin miten hän on niin omituinen.. Sitten hän näytti Ne. Huutavan punaiset viivat. Samanlaiset mitä minulla on ollut useampaan otteeseen viimeaikoina.
Minun teki mieli itkeä.. Ei! Se Eräs ei yksinkertaisesti saa olla yhtä heikko ja typerä kuin minä. Hän ei saa tarttua veitseen samalla tapaa..
En tiedä miten tähän pitäisi suhtautua.. Tuntuu, että kaikki on minun syytäni. Olen kaatanut omia ongelmiani Sen Erään niskaan välittämättä seurauksista.. Nyt olen päättänyt sulkea suuni. En halua, että kukaan joutuu enää kärsimään siitä miten minä elän ja olen.
Ei ole taas kyllä aikoihin ollut samanlaista ahdistusta..
Sitten Poika Ystävästä.. Meillä menee ihan hyvin. Tykkään hänestä kovasti ja näin poispäin.
En tajua miksen voi olla normaali ja nauttia arjesta vaan mätänen näiden typerien ongelmieni kanssa.
Noh, ehkä kaikkien kohtalo ei ole elää ja kuolla onnellisena.
Koulukin on pärähtänyt käyntiin ja olen jopa jaksanut käydä siellä... Nyt vaan on jo mielettömästi luettavaa ja ensimmäiset tentit ovat muutaman viikon päästä.
Olen ehkä typerä, kun olen ottanut tälle vuodelle näin paljon kursseja, mutta koen että tämä on paras vaihtoehto tällä hetkellä. Kun pidän itseni kiireisenä, en ehdi ajatella omia asioitani.
Toisaalta kouluun palaaminen oli hyvä juttu ja toisaalta taas huono.. Hyvää tässä on tuo puuhastelumäärän lisääntyminen ja huonoa sitten se, kun näkee ympärillään taas niin paljon laihoja ja nättejä ihmisiä. Ei tietenkään ole huono asia, että ihmiset ovat laihoja ja nättejä vaan se on, että minulla on tapana verrata itseäni heihin.. Lisäksi muutama luokkalainen on laihtunut huomattavasti ja heillä on dieettaaminen edelleen päällä.. Siinä sitten istut ja päivät pitkät kuuntelet kuinka joku on käynyt pyöräilemässä eilen 30 kilometriä ja toinen pitää kalorinsaantinsa tarkasti tonnikahdessasadassa.
Oma laihduttaminen on lähtenyt taas jotenkuten käyntiin. Ainakin liikuntojen osalta. Tällä viikolla energiamäärät ovat olleet täysin retuperällä, koska on ollut muutamat pippalot ja sitä viinaa on sitten nautittu jonkun verran...
Pyöräilen joka päivä kouluun ja takaisin, joten matkaa tulee noin kolmisen kilometriä. Lisäksi tulee lenkkeiltyä koiran kanssa päivittäin 5-10km. Nyt tuohon pitää vain lisätä myös lihaskunto ja energiansaantia pitää rajusti rajoittaa.
Poika Ystävä sanoi vahtivansa laihtumistani nyt tarkemmin kuin koskaan ja että ehdoton alaraja on 55 kiloa. Hahhah.. Ennen alarajana oli 60kg, sitten 58.. Ja hyvin tuo muutenkin uskoi, kun 54kiloisena kirkkain silmin sanoin painavani viisi kiloa enemmän..
Ehkä minun on nyt vain opeteltava hivenen paremmaksi valehtelijaksi ja kaikki menee juuri niinkuin pitääkin.
