Paljasta outoutesi

Sain jokunen viikko sitten Charlylta (ala-sano-aaneen.blogspot.fi) haasteen paljastaa itsestään 14 outoa asiaa. Vihdoinkin saan aikaiseksi tarttua tähän heitettyyn haasteeseen!
minun pitäisi myös haastaa 4 henkilöä tekemään sama, mutta passaan tämän osion: tarttukoon haasteesen ken uskaltaa!

-omat outouteni-

1. minulla on pari tavallisesta poikkeavaa harrastusta. harrastus numero yksi on rekkarinumeroiden bongaus.
tarkoituksena on siis bongata numerot 1-999 numerojärjestyksessä. vain suomalaisten autojen rekisterinumerot hyväksytään. olen vuoden aikana päässyt vasta kahdenkympin hujakoille... alle satasen numerot ovat hankalia löytää! tai sitten olen vain jotenkin huomiokyvytön.

2. outo(?) harrastus numero kaksi: geokätköily eli geocaching. ehkä lapsenmielisten aikuisten aarteenmetsästys kuvaa touhua parhaiten (kovin vakavamielinen ei voi olla, jos kiipeää liikennemerkkiin muovipurkin takia).
tarkoituksena on siis löytää erilaisiin ympäristöihin piilotettuja kätköjä ja ilmoittaa löydöistään muille kätköilijöille netissä. lisää tästä puuhasta voi lukea sivustolta geocaching.com.

3. olen melko intohimoinen pc-pelaaja. tosin innostukseni on rajottunut vain pariin (ei niin tyttömäiseen?) peliin. tällä hetkellä pelailen world of warcraftia ja world of tanksia. wowissa seikkailen lähinnä hunterilla ja tankkia ajelen saksalaisten riveissä.

4. minun on helpompi puhua suurelle joukolle tuntemattomia kuin pienelle ryhmälle tuttuja.. voin helposti mennä parinsadan hengen eteen pitämään suullista esitystä ties mistä, mutta sama asia tuttujen edessä on huomattavasti haasteellisempaa.

5. päässäni on paljon turhaa tietoa, jolla ei oikeastaan tee mitään. ketä oikeasti kiinnostaa, että mansikka ei oikeasti ole marja tai mikä merisiili on ruotsiksi?

6. minua luullaan (liian) usein 15-vuotiaaksi pojaksi.

7. edellisestä kohdasta huolimatta pukeudun välillä hyvinkin naisellisesti ja tahtoisin tehdä niin useamminkin - en vain uskalla tai jaksa.

8. olen hulluna erikoisiin korvakoruihin. lomamatkoilta minun on ostettava aina pari paria korvakoruja - mieluiten jostain pienestä käsityöputiikista. omistan korvakilluttimia luultavasti yli sata paria.

9. alan aivastella, kun syön airwaves-purkkaa (eli "aivastuspurkkaa") tai kun nypin kulmakarvojani.

10. en ole ikinä murtanut luitani vaikka on kyllä sattunut ja tapahtunut aina omakotitalon katolta putoamisista ratsastaessa esteen päälle muksahteluun.

11. minulla on pienehkö pakkomielle naksautella niveliä (selkäranka, sormet, varpaat)..

12. olen ollut juomatta alkoholia ihan omaksi huvikseni n. 9 kk. harvinaisen ärsyttävää selitellä juomattomuuttaan muille.

13. minulle tulee huono olo, jos puraisen vahingossa lusikkaa tai haarukkaa.

14. teini-ikäisenä halusin yhdessä vaiheessa patologiksi. kyllähän se vieläkin jokseenkin kiehtoo - saa tehdä työtä melko omassa rauhassa ja työ on lähinnä tutkimista. ja satavarmasti asiakas ei napise vastaan tai lörpöttele omiaan!

suloinen valheellisuus

ei tämä tästä ole paremmaksi muuttunut.. päässä ei pyöri ruuan vahtaamisen lisäksi juuri mitään muuta. kaikki energia tuntuu menevän siihen, että esitän miehelle, sukulaisille ja ystäville kaiken menevän parempaan suuntaan. todellisuus on kuitenkin karu. inhoan itseäni enemmän kuin pitkään aikaan ja koen epäonnistuneeni kaikessa mitä ikinä olen yrittänytkään tehdä: en koskaan ole tarpeeksi hyvä, jotta kelpaisin itselleni..

epäonnistumisista seuraa katastrofi toistensa jälkeen. tiedän, että sekoan totaalisesti asioista, joita "normaali ihminen" pitäisi vain onnettomina sattumuksina tai vahinkoina - asioina, joihin ei voi vaikuttaa.
en voi tälle haitalliselle ajattelumallille tällä hetkellä mitään. pitäisi vain pystyä hyväksymään, ettei kukaan ole täydellinen ja kaikessa ei voi onnistua.
pitäisi oppia, ettei yksi pieni asia saisi pilata loppupäivää tai viikkoa.
pitäisi oppia, ettei kaikkia harmittomiksi tarkoitettuja kommentteja tulisi kääntää oman kieroutuneen mielensä avulla itseään vastaan..
tässä lähipäivinä olen kokenut parikin lumipalloefektimäistä tapahtumasarjaa, jotka ovat päättyneet vessanpöntön halailuun. voi luoja miten inhoan itseäni tuon takia..

veripalvelusta iskettiin muuten kouraan vuoden karenssi sairaalajakson takia. hemoglobiini oli yli 150 (sinänsä positiivinen yllätys), mutta ei niin ei. toki ymmärrän, että halutaan huolehtia myös luovuttajan turvallisuudesta, mutta oli tuokin nyt jonkinlainen kolaus itselle.
jos mahdollista, niin olo on vielä hyödyttömämpi kuin aiemmin. ja viidessä minuutissa minulta lähti yksi syy pitää paino siellä normaalipainon tuntumassa. verenluovuttajanhan pitää painaa yli 50 kiloa, mutta nyt silläkään ei ole mitään merkitystä. tuntuu, että parantumista puoltavat ja helpottavat asiat vähenevät elämästäni yksi toisensa jälkeen. se nyt tästä vielä puuttuu, että saisin nykyisestä hoitopaikasta kengänkuvaa takalistoon edistymättömyyden vuoksi...

nyt kun tuijottaa omia ajatuksiaan sanoina ja lauseina, ne tuntuvat kovin typeriltä.. noh, tulipahan kerrottua.

Uusi vuosi, samat tavat

Melko tarkalleen ottaen kuukausi sitten pääsin takaisin kotiin. Mitä tämän kuukauden aikana on oikein tapahtunut?
Blogi on päivittynyt hävyttömän harvoin, syömiset ovat lipeämässä samaan vanhaan, paino on tipahtanut kolmisen kiloa, mieliala vaihtelee synkästä mustasta tasapaksuun harmaaseen, aina vain väsyttää, väsyttää ja väsyttää...

Eipä ole paljoa kehuskelemista näillä "saavutuksilla".. Tuntuu, että syöminen on aivan liian vaikeaa ja kuvottavaa. En kestäisi ajatella ruokaa lainkaan.
Samalla en kuitenkaan haluaisi painon putoavan liian alas. Olen enemmän kuin tyytyväinen nykyiseen hoitopaikkaani ja suljetulle en todellakaan nyt halua - haluan olla kotona, kiitos vaan. Nykyisessä hoitopaikassa hoito perustuu kokonaisvaltaiselle keskustelulle ainaisen syömisestä jankkaamisen sijaan. Tuolla nähdään, että syöminen ei todellakaan ole "pääongelmani" vaan yksi monista oireista. Tuntuu, että olen saanut muutamassa viikossa enemmän keskusteluapua kuin koko osastolla oloaikana.
En siis todellakaan halua, että minut laitetaan pihalle "hoitoon sitoutumattomuuden" takia. Olen kyllä halukas muuttumaan, en vain vielä jostain syystä oikein kykene siihen... Sisäiset solmut pitää kai avata ja sielun haavat paikata ennenkuin pääsen elämässä eteenpäin..