En ole kirjoittanut mitään aikoihin, koska:
a) elämässäni ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä
b) tuntuu, että olen kirjoittanut kaikki asiat sataan kertaan.. Yyyyy, olen yhä läski ja syöminen on yhä harvinaisen rajoittunutta
c) olen ollut niin helvetin väsynyt, etten ole jaksanut suunnata energiaa blogiin...
Eli lyhyt yhteenveto siitä mitä minulle kuuluu:
Mieliala on jossain miinuksen puolella. Aamuisin ei tee mieli nousta sängystä vaikka olisi hereillä. Öisin mietin itseni tappamista, mutta en aio tehdä sitä. En halua epäonnistua myös siinä.
Syöminen ahdistaa ihan jumalattomasti ja syömiset ovat rajoittuneet pariin hassuun ruokaan, joita voi syödä "hyvällä omallatunnolla". Aika ajoin tulee sitten mäsäytettyä, mutta luojan kiitos ahmiminen ei ole enää lähelläkään viime keväistä ja oksentelut ovat jääneet pois.
Arkisin käyn hoidossa ja se jatkuu näillä näkymin vuoden loppupuolelle asti. Siellä tosin tasaiseen tahtiin muistutellaan, että jos paino laskee liikaa, en voi enää jatkaa siellä. En tajua miksi tuosta jauhetaan jatkuvasti, koska en ole lähelläkään lääkärin asettamaa "painorajaa". Tiedän painon laskeneen hieman osastolta pääsemisen jälkeen, mutta ei se niin paljoa ole laskenut että siihen pitäisi kiinnittää sen kummempaa huomiota.
Vanhat asiat lyövät jatkuvasti päin näköä kuin härskiintyneet sillit. En jaksaisi ajatella niitä, mutta en jaksa enää pitää ajatuksia poissa. Tuntuu, että pään sisällä oleva suojamuuri on rapistunut. En enää osaa blokata asioita mielestäni samalla tapaa kuin ennen ja se nostaa ahdistuksen määrää..
Nyt ahdistus alkaa aika ajoin olla sietämätöntä (eli tarvittavaa lääkitystä pitää nappailla silloin tällöin), koska olen onnistunut hankkimaan itselleni jonkin sortin rasitusvamman jalkaan ja nyt täytyy olla levossa toistaiseksi.. En kestä tätä liikkumattomuutta! Tuntuu, että turpoan kuin ilmapallo.. Syödessä ajattelen vain kuinka ruoka muuttuu rasvaksi ja menee paikkoihin x, y ja z.. Toivottavasti kohta saisi edes kävellä hieman, niin olo voisi helpottua.. Sitten kun itse tajuaisi olla liikkumatta liikaa, niin se olisi hyvä asia.
Vinkiksi kaikille: kun terveydenhuoltohenkilöstö sanoo, että liikkumista täytyy rajoittaa kipuilun takia, tee se ajoissa. Helpottaa myöhempää olemista ja elämistä.
Eipä tässä muuta. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa.
a) elämässäni ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä
b) tuntuu, että olen kirjoittanut kaikki asiat sataan kertaan.. Yyyyy, olen yhä läski ja syöminen on yhä harvinaisen rajoittunutta
c) olen ollut niin helvetin väsynyt, etten ole jaksanut suunnata energiaa blogiin...
Eli lyhyt yhteenveto siitä mitä minulle kuuluu:
Mieliala on jossain miinuksen puolella. Aamuisin ei tee mieli nousta sängystä vaikka olisi hereillä. Öisin mietin itseni tappamista, mutta en aio tehdä sitä. En halua epäonnistua myös siinä.
Syöminen ahdistaa ihan jumalattomasti ja syömiset ovat rajoittuneet pariin hassuun ruokaan, joita voi syödä "hyvällä omallatunnolla". Aika ajoin tulee sitten mäsäytettyä, mutta luojan kiitos ahmiminen ei ole enää lähelläkään viime keväistä ja oksentelut ovat jääneet pois.
Arkisin käyn hoidossa ja se jatkuu näillä näkymin vuoden loppupuolelle asti. Siellä tosin tasaiseen tahtiin muistutellaan, että jos paino laskee liikaa, en voi enää jatkaa siellä. En tajua miksi tuosta jauhetaan jatkuvasti, koska en ole lähelläkään lääkärin asettamaa "painorajaa". Tiedän painon laskeneen hieman osastolta pääsemisen jälkeen, mutta ei se niin paljoa ole laskenut että siihen pitäisi kiinnittää sen kummempaa huomiota.
Vanhat asiat lyövät jatkuvasti päin näköä kuin härskiintyneet sillit. En jaksaisi ajatella niitä, mutta en jaksa enää pitää ajatuksia poissa. Tuntuu, että pään sisällä oleva suojamuuri on rapistunut. En enää osaa blokata asioita mielestäni samalla tapaa kuin ennen ja se nostaa ahdistuksen määrää..
Nyt ahdistus alkaa aika ajoin olla sietämätöntä (eli tarvittavaa lääkitystä pitää nappailla silloin tällöin), koska olen onnistunut hankkimaan itselleni jonkin sortin rasitusvamman jalkaan ja nyt täytyy olla levossa toistaiseksi.. En kestä tätä liikkumattomuutta! Tuntuu, että turpoan kuin ilmapallo.. Syödessä ajattelen vain kuinka ruoka muuttuu rasvaksi ja menee paikkoihin x, y ja z.. Toivottavasti kohta saisi edes kävellä hieman, niin olo voisi helpottua.. Sitten kun itse tajuaisi olla liikkumatta liikaa, niin se olisi hyvä asia.
Vinkiksi kaikille: kun terveydenhuoltohenkilöstö sanoo, että liikkumista täytyy rajoittaa kipuilun takia, tee se ajoissa. Helpottaa myöhempää olemista ja elämistä.
Eipä tässä muuta. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa.
