mielialalääkkeiden ja väkivaltarikosten yhteys ja siihen liittyvä keskustelu

viimeviikolla jompikumpi iltaroskista uutisoi aluillaan olevasta
tutkimuksesta, jonka tarkoituksena on selvittää SSRI-lääkityksen
yhteyttä väkivaltarikoksiin.
toki on hienoa, että lääkkeitä ja niiden vaikutuksia tutkitaan, mutta
tämä aihe on poikinut melko paljon ikävänsävyistä keskustelua
verkossa. naamakirjassa ja keskustelufoorumeilla on tullut esille ties
minkälaista mielipidettä laidasta laitaan. osa lietsoo paniikkia, osa
leimaa kaiken lääkityksen pahaksi ja osa taas leimas kaikki nappien
syöjät aivottomiksi taulapäiksi..
rehellisesti sanottuna mielestäni osa näistä melko värikkäiden
worst-case-scenarioiden esittäjistä on tainnut itse unohtaa
aamulääkityksensä..

toki ssri-lääkitys voi lisätä impulsiivisuutta parin ensimmäisen
viikon aikana - tästä johtuen itsemurhariski voi kasvaa tuona aikana.
kaikki, jotka lukevat lääkkeiden pakkausselosteet, tietävät tämän.
olisi mielenkiintoista tietää millä menetelmällä tutkimus aiotaan
toteuttaa ja miten voidaan erottaa lääkkeen vaikutus muista
tekijöistä?
usein väkivaltarikokset tehdään päihtyneinä: entä jos tekijällä on
ssri-lääkitys? onko vika silloin lääkkeen vai
päihdyttävän/päihdyttävien aineiden käyttö?
terveydenhuoltojärjestelmä kerää paljon tietoa potilaista, mutta mitä
sitten jos papereissa lukee henkilön A käyttävän lääkettä X? tuolla
tiedolla ei tehdä hevonkukkua, jos henkilö jättää lääkkeet ottamatta,
ottaa niitä säännöllisen epäsäännöllisesti taikka käyttää niitä
väärin.
olisi myös mielenkiintoista tietää miten tässä otetaan huomioon
virheet diagnostiikassa? esimerkkinä mainittakoon kaksisuuntainen.
bipo diagnosoidaan usein virheellisesti masennukseksi ja näin ollen
lääkitys on kaikkea muuta kuin oikea ja tästä voi seurata ikävyyksiä.
ja tietenkään ei voida muutenkaan poissulkea lääkityksen perimmäisen
syyn vaikutusta ihmisen käyttäytymiseen. mielenterveyden ongelmia kun
ei voi hoitaa vain "happypillseillä" vaan kyllä sitä terapiaakin
tarvitaan.
tähän "muiden tekijöiden"-listaan voisi näin äkkisältään lisätä
perhe-, raha- yms. huolet.
muuttujia on siis melkoisesti. jään innolla odottamaan tutkimustuloksia.

spinoffina tuosta aiheesta: mielenterveysongelmat ovat edelleen tabu
suomalaisessa yhteiskunnassa ja tämä uutisointi ei ainakaan edistä
tuon tabun rikkoutumista ja ongelmien hyväksyttäväksi tulemista.
toki asiassa mennään eteenpäin, mutta askeleet ovat pieniä.
ihan omasta kokemuksesta voin kertoa, että koen olevani jollain tapaa
leimattu ja sen takia epäkelpo ihminen. jos olisin ollut puoli vuotta
sairaalassa vaikka syövän tai muun somaattisen sairauden vuoksi, niin
se olisi ok ja herättäisi ihmisissä lähinnä myötätuntoa..
mutta asia ei ole niin. olen ollut puoli vuotta elämästäni
psykiatrisessa sairaalassa ja vieläpä suljetulla osastolla. kaksi
sanaa, jotka saavat osan ihmisistä kavahtamaan.. olen joutunut
huomaamaan, että osa ihmisistä ei halua olla missään tekemisissä
"hullujen" kanssa.. en siis (jostain kumman syystä..) juuri tuo esille
ongelmiani ihmissuhteissani vaikka se luultavasti voisi helpottaa omaa
oloani.
olisi melko vapauttavaa, jos voisi tokaista nuo asiat heti kättelyssä,
kun kohtaa uuden ihmisen. mutta se ei ole mahdollista. ihmiset ovat
pääasiassa liian peloissaan kohdatessaan mtt-ongelmaisen - siis jos
heille kertoo ongelmasta.
valtaosa mielen haavoista ei näy ulospäin. joka päivä jokainen kohtaa
kymmeniä ellei satoja ihmisiä, joilla on "vikaa päässä". ja näistä
ihmisistä sitä ei huomaa eikä asiaa tiedä, elleivät he itse sitä
kerro.

minä olen sen verran pelkuri, etten uskalla avoimesti kertoa
päävioistani, joten pidän ongelmat sisälläni ja jatkan odottamista..
jospa joskus yleinen mielipide mielen sairauksia kohtaan muuttuisi
positiivisemmaksi.
saan luultavasti odottaa kauan.

happy b-day.

wuppiduu ja helkkarin hyvää syntymäpäivää ja sitä rataa.. vihaan
syntymäpäiviä (ainakin omiani). vihaan vanhenemista.
tai ehkä en vihaa niinkään vanhenemista vaan sitä tunnetta, joka
syntyy kun tajuat että maapallo on suorittanut vuoden mittaisen
ympäriajelunsa auringon ympäri ja sinä itse poljet edelleen
paikoillasi.. tai minun tapauksessani: olet ottanut muutaman askeleen
taaksepäin ja kaatunut rähmällesi tiellä olevaan kuoppaan.
viime vuonna tähän aikaan paahdoin koulussa kuin hullu. minulla oli
suunnitelmia ja tavoitteita, joita kohti pyrin. toisin sanoen
elämässäni oli edes jonkinlaiset suuntaviivat, jotka ohjasivat
tekosiani. ja nyt...
nyt päiväni täyttyvät siitä, että taistelen pelkän olemassaolon tuskan
kanssa. en tiedä kuka olen ja minne menen. minulla ei ole harmainta
aavistusta siitä jatkanko koulua vai en. en edes tiedä haluanko olla
elossa vai en.

yleensäkin tähän ikään mennessä minun olisi pitänyt saavuttaa jotain
mainitsemisen arvoista. minusta olisi pitänyt tulla jo jotain..
pitäisi pystyä olemaan yhteiskunnan tuottelias jäsen: käydä töissä,
maksaa palkastaan veroja ja lisääntyä... minä en ole onnistunut
missään noissa.
minun pitäisi osata olla aikuinen, mutta tunnen itseni silti liian
nuoreksi ja vajaavaiseksi käyttääkseni itsestäni moista termiä. en
silti mielestäni ole lapsikaan.
hämmennyn aina, kun joku kutsuu minua naiseksi. en koe sitäkään
itseäni kuvaavaksi sanaksi. tyttökään ei sovi. mutta en myöskään koe
olevani väärää sukupuolta. minä vain... olen.

käyn läpi näitä asioita aina syntymäpäivieni tienoilla. en kuitenkaan
puhu ajatuksistani. en halua muistuttaa itseäni tai muita
vanhenemisestani.
en osaa olla huomion keskipisteenä. enkä siis osaa ottaa vastaan
onnitteluja oikealla tavalla..
en myöskään halua, että ihmiset huomioivat minut vain tavan vuoksi.
valtaosa onnitteluista tulee kuitenkin ihmisiltä, joita näet kerran
kymmeneen vuoteen ja joita ei oikeasti kiinnosta helvettiäkään mitä
teet tai jätät tekemättä.
iso osa omista sukulaisistani on tällaista tyyppiä. tosin nyt
luultavasti onnittelut vähenevät "julkisesti sairastamisen"
seurauksena. eihän sitä ikinä tiedä, jos tämä mielenvikaisuus on
vaikka tarttuvaa. uuuuuuu, varokaa syömäpelleily- ja
masennusbasilleja.

hoidosta.. mitä siitäkin nyt sanoisi...
jatkuvasti pyöritään keskusteluissa samojen teemojen ympärillä: haluan
kontrolloida kaikkea, haluan olla täydellinen kaikessa mitä teen. nämä
asiat eivät tietenkään onnistu keltään.
monimutkaisten ajatuskuvioiden seurauksena olen emotionaalisesti hyvin
estynyt sekä ahdistun helposti mm. odottamattomista muutoksista. niin
ja en osaa käyttäytyä normaalisti ruuan seurassa.
samaan aikaan haluan pois tästä helvetistä, mutta olen liian
peloissani muuttaakseni toimintaani...
kysymykseen: "oletko syönyt?", suu vastaa: "tietenkin, täsmäsyönti on
uusi lempiharrastukseni" ja samalla aivot kuiskaavat ääneti: "en.
haluan vain kuihtua hiljaa olemattomiin ja kadota".

Paljasta outoutesi

Sain jokunen viikko sitten Charlylta (ala-sano-aaneen.blogspot.fi) haasteen paljastaa itsestään 14 outoa asiaa. Vihdoinkin saan aikaiseksi tarttua tähän heitettyyn haasteeseen!
minun pitäisi myös haastaa 4 henkilöä tekemään sama, mutta passaan tämän osion: tarttukoon haasteesen ken uskaltaa!

-omat outouteni-

1. minulla on pari tavallisesta poikkeavaa harrastusta. harrastus numero yksi on rekkarinumeroiden bongaus.
tarkoituksena on siis bongata numerot 1-999 numerojärjestyksessä. vain suomalaisten autojen rekisterinumerot hyväksytään. olen vuoden aikana päässyt vasta kahdenkympin hujakoille... alle satasen numerot ovat hankalia löytää! tai sitten olen vain jotenkin huomiokyvytön.

2. outo(?) harrastus numero kaksi: geokätköily eli geocaching. ehkä lapsenmielisten aikuisten aarteenmetsästys kuvaa touhua parhaiten (kovin vakavamielinen ei voi olla, jos kiipeää liikennemerkkiin muovipurkin takia).
tarkoituksena on siis löytää erilaisiin ympäristöihin piilotettuja kätköjä ja ilmoittaa löydöistään muille kätköilijöille netissä. lisää tästä puuhasta voi lukea sivustolta geocaching.com.

3. olen melko intohimoinen pc-pelaaja. tosin innostukseni on rajottunut vain pariin (ei niin tyttömäiseen?) peliin. tällä hetkellä pelailen world of warcraftia ja world of tanksia. wowissa seikkailen lähinnä hunterilla ja tankkia ajelen saksalaisten riveissä.

4. minun on helpompi puhua suurelle joukolle tuntemattomia kuin pienelle ryhmälle tuttuja.. voin helposti mennä parinsadan hengen eteen pitämään suullista esitystä ties mistä, mutta sama asia tuttujen edessä on huomattavasti haasteellisempaa.

5. päässäni on paljon turhaa tietoa, jolla ei oikeastaan tee mitään. ketä oikeasti kiinnostaa, että mansikka ei oikeasti ole marja tai mikä merisiili on ruotsiksi?

6. minua luullaan (liian) usein 15-vuotiaaksi pojaksi.

7. edellisestä kohdasta huolimatta pukeudun välillä hyvinkin naisellisesti ja tahtoisin tehdä niin useamminkin - en vain uskalla tai jaksa.

8. olen hulluna erikoisiin korvakoruihin. lomamatkoilta minun on ostettava aina pari paria korvakoruja - mieluiten jostain pienestä käsityöputiikista. omistan korvakilluttimia luultavasti yli sata paria.

9. alan aivastella, kun syön airwaves-purkkaa (eli "aivastuspurkkaa") tai kun nypin kulmakarvojani.

10. en ole ikinä murtanut luitani vaikka on kyllä sattunut ja tapahtunut aina omakotitalon katolta putoamisista ratsastaessa esteen päälle muksahteluun.

11. minulla on pienehkö pakkomielle naksautella niveliä (selkäranka, sormet, varpaat)..

12. olen ollut juomatta alkoholia ihan omaksi huvikseni n. 9 kk. harvinaisen ärsyttävää selitellä juomattomuuttaan muille.

13. minulle tulee huono olo, jos puraisen vahingossa lusikkaa tai haarukkaa.

14. teini-ikäisenä halusin yhdessä vaiheessa patologiksi. kyllähän se vieläkin jokseenkin kiehtoo - saa tehdä työtä melko omassa rauhassa ja työ on lähinnä tutkimista. ja satavarmasti asiakas ei napise vastaan tai lörpöttele omiaan!