Töherryksiä

Ajattelin vaihteeksi pyhittää yhden postauksen jollekin aivan muulle kuin syömishäiriöstä tai muista elämän vaikeuksista jaarittelulle. Tänään aiheena on siis piirtäminen.
En ole piirtänyt aikoihin mitään "kunnollista" - kuvaa, johon olisin käyttänyt useampia tunteja tai päiviä. Nämäkin ovat tällaisia muutamassa minuutissa raapusteltuja kuvatuksia, joita olen piirrellyt luennoilla.
Itse pystyn keskittymään paljon paremmin luennoitsijan puheeseen, jos piirtelen samanaikaisesti jotain. Siispä kuvat ovat melko yksinkertaisia.

Tässä siis muutamia omin käsin töhertämiäni kuvia:

-1-

-2-

-3-

-4-

-5-

-6-

-7-

 -8-

-9-

-10-

 

-11-

-12-

 

-13-

 

-14-

-15-

 

-16-

-17-

 

-18-

-19-

 

-20-

-21-

 

-22-

-23-

 

-24-

-25-

-26-

-27-

 

-28-

-29-

 

-30-

  

-31- 

-32-

 

-33-

-34-

 

Ahdistusvitutusmasennus

Olen tässä viimeiset kolme tuntia YRITTÄNYT aloittaa erään koulutehtävän tekoa, mutta eihän tuosta nyt ole tullut mitään.. Muutaman rivin olen saanut aikaiseksi silloin tällöin ja nekin pyyhin sitten pian pois.
Olisipa tehtävä jostain muusta aiheesta. Aiheesta, joka ei koske minua itseäni. Aiheesta, joka ei käsittele kokemiani asioita. Aiheesta, joka ei satuta..
Tämä tehtävä on ollut työn alla jo useamman kuukauden, mutta en ole osannut tarttua siihen... Pian olisi viimeinen palautuspäivä ovella ja ko. opettaja tuskin ymmärtää, jos palautan kyseisen esseen myöhässä... Luultavasti laittaa osallistumaan uudelleen koko perkeleen kurssille..
 

Meinasin äsken purskahtaa itkuun puhelimessa.. Työkkäristä soitettiin ja käskettiin soittamaan numeroon x, jos vaikka saisin töitä sieltä. Piru vie...
Toisaalta olisi harvinaisen mukavaa mennä töihin ja tienata vähän valuuttaa, mutta toisaalta olo on sellainen, että tuskin jaksaisin..
Eilenkin vain makasin sängyssä ja käytin koiran ulkona... Se Eräs raahasi minut käymään kaupungilla ja yritti saada syömäänkin, mutta ei minulle maistunut. Mieli on ollut harvinaisen musta pari viime päivää ja ruokahalu on täysin kadoksissa.
Olin syömättä maanantai-illasta keskiviikkoiltaan. Ruoka ei vain maistunut. Ja en edes tuntenut nälän tunnetta.. Tänään Se Eräs yritti saada minua taas syömään jotain sanoen, että en minä nyt montaa vuorokautta voi olla syömättä.. Kyllähän sitä voi. Eri asia on sitten se, että onko se järkevää.
Ajattelin, että jos tänään koettaisi illalla taas lapioida suuhunsa hieman maitorahkaa ja hedelmiä..
Noh, ainakin paino on pudonnut. Tänään vaaka näytti 56,3kg.

Nyt sitä olisi ehkä PAKKO ottaa itseään niskasta kiinni ja aloittaa se perhanan essee...

"Mikä on fiilis tänään?"

Niin.. Tuon kysymyksen kuulen nykyään päivittäin Siltä Eräältä.
Välillä huolehtiminen ärsyttää, mutta suurimman osan ajasta se tuntuu silti hyvältä. Eipä kovin moni utele toisen vointia - vaikka välillä ehkä olisi aihetta.. Itsekin olen syyllistynyt tähän useammin kuin kerran ja oikein hävettää moinen.
On eri asia kysyä ohimennen "mitä kuuluu?" kuin kysyä aidon kiinnostuneesti "miten sinulla menee?".
Minulla on Sen Erään lisäksi muutama ihminen, jotka ovat oikeasti kiinnostuneita siitä mitä minä pääni sisällä pyörittelen. Ja heille välillä yritän mieltäni hieman raottaakin, usein se on vain vähän turhan hankalaa.. En vain löydä sopivia sanoja ja tyydyn mutisemaan en-tiedää ja muuta ympäripyöreää.

En oikein itsekään tiedä ollaanko tässä menossa ylös- vai alaspäin. Ihmeellistä tuntemusten ristiaallokkoa ollut taas tämä minun elämäni viime aikoina..
Lukuvuoden loppupuoli meni täysin päin persettä. Ihan vain sen takia, että en saanut itseäni tekemään asioita, jotka olisi pitänyt ehdottomasti tehdä.. Nytkin olisi kirjoitettava kuutisen sivua tekstiä perjantaihin mennessä ja analysoitava vielä muiden tekstejä.. Huoh... Ei kukaan olisi nähnyt opiskelumotivaatiotani..? Jos sellainen tulee vastaan, niin käskekää palata kotiin välittömästi..
Olen kuitenkin saanut aikaiseksi edes jotain: varasin lääkäriajan pikkuvaivan takia, joka on vaivannut minua reilu puoli vuotta.. Miten normaaleiden asioiden suorittaminen voi olla näin vaikeaa..?
Lisäksi kävin jättämässä toimeentulotukihakemuksen sossuun.. Saa nähdä milloin saavat aikaiseksi tehdä päätöksen ja mitä se päätös sitten sanoo.. Toivottavasti ei tarvitsisi lähteä valitusrumbaan, tuntuu siltä että minulla ei energia riittäisi sellaiseen..

Tänään olo on jotenkin hieman keveämpi kuin pari päivää sitten.
Se Eräs tuli luokseni yöksi, kunhan olin kotiutunut reissun päältä. Hän on ollut hieman omituinen muutaman päivän ja puhuttiin sitten asioita halki monta tuntia. Nukkumaan päästiin, kun aurinko oli jo noussut.
Sen Erään kanssa keskustelu helpotti oloani.. Aiemmin tuntui siltä, että hänen kummallinen käytöksensä johtuu siitä, että minä olen tehnyt jotain.. En kuulemma ole.
Kuulemma työt stressaavat, kun joutuu tekemään töitä syömishäiriöisten kanssa. Ja ymmärtäähän tuon.. Syömishäiriöiden paranemisennuste on kuitenkin aika surkea ja kuolleisuus korkeaa verrattuna muihin mielenterveyden häiriöihin.. Kai tuo pistää miettimään kuinka pienestä se minunkin elämäni voi olla kiinni.. Olen kyllä hänelle sanonut, että kyllä minä nyt koean keskittyä elossa pysymiseen kuoleman tavoittelun sijasta..
Aiemmin lisäksi ajattelin, että Se Eräs on vain jostain syystä pistänyt jonkun supermustasukkaisuusvaihteen silmään, koska hän haluaa lähes aina tietää missä menen ja kenen kanssa.. Mutta nyt ajattelen hieman toisella tavalla... Hän ilmeisesti oikeasti pelkää, että minä jään ikuiselle aamulenkille ja etsin hyvän hirttopuun tms.
Nyt vaan hieman hirvittää, että "pakottaako" hän minut hoitoon jossain pisteessä.. Tavallaan sitä haluaisi, mutta toisaalta taas ei. En koe tarvitsevani sitä nyt. Haluan jostain syystä rämpiä itsekseni tässä suossa, johon olen onnistunut itseni sotkemaan. Jos tämä taistelu hävitään, niin sitten se on tarkoitettu niin.

Leikin pitkästä aikaa mittanauhalla ja kamerallakin... Eipä ole hurraamista. Pakko tehdä asialle jotain.
Aiemmat kuvat ovat täällä.

Mitat:

paino: 57,9 kg

vyötärö: 67,5cm

lantio: 93,5cm

reisi: 56cm

rinnan alta: 74cm

käsi (olkavarsi): 26,5cm

 

Mittanauha ei valehtele... Minä turpoan kuin pullataikina... Tämän on yksinkertaisesti loputtava.
Kyllä tuo läskiensä paljastaminen näin "julkisesti" thinspaa melkoisesti.. Jotenkin häpeää vielä enemmän, joten asialle on pakko tehdä jotain.

-----

ps. ..on se kumma, kun pitää spekuloida jollain nuorten keskustelupalstalla kuinka lihava/pyllytön/päästäni vialla minä olen. 

Tuli tiedättekö tosi hyvä mieli...

Toki minä itse elämästäni kirjoitan ja teen siitä samalla "julkista", mutta ne kommentit voisi laittaa suoraan blogiin. 

En ole yhtää (epämiellyttävääkään) kommenttia ikinä jättänyt julkaisematta.