Tarkkasilmäisimmät lukijat varmaan huomasivatkin, että blogin ulkonäkö on kokenut pienen pieniä muutoksia. Esittelytekstiä yms. on muutettu ja kaikki vanhat (2009-2011) postaukset piilotettu.
Yritän nyt tosissani saada tätä paskasairautta pihalle elämästäni ja tuntuu, että nuo vanhat postaukset vain muistuttavat siitä kuinka pohjalla olen ollut tajuamatta sitä itse. Päätin tämän alkuvuoden postausten antaa olla paikoillaan, koska avunhakuprosessi lähti silloin käyntiin.
Tämän kunniaksi voisin jossain vaiheessa toteuttaa jonkinlaisen teema- kysymys- tms. postauksen, mikäli teiltä lukijoilta jokin aihe/kysymyksiä tällaiseen tulee. Sana on vapaa.
Tänään on ollut hyvä päivä. Olen saanut aloittaa varovaisen liikunnan yli kahden kuukauden ollamöllöttelyn sijaan! Miten voikaan ihminen olla iloinen siitä, että saa liikkua 20 minuuttia kerran viikossa..
Tosin sillä varauksella, että jos paino lähtee laskuun, niin liikunta-asiaa katsellaan uudelleen.
Tuo motivoi minut kyllä taistelemaan mörköä vastaan taas hieman kovemmin.
Toivon kovasti, että paino ei laskisi maanantaiksi.. Kävin salin vaa'assa ja se näytti kaksi kiloa vähemmän kuin maanantain punnitustulos. Toivon todella, että salin vaaka on rikki muuten ei minulle hyvä heilu..
Toinen ilon aihe on se, että saan mennä ratsastamaan. En ole ratsastanut miesmuistiin, mutta nyt siihen tarjoutui tilaisuus ja sain asialle vielä lääkärin siunauksenkin.
Tästä en kyllä luovu vaikka paino väliaikaisesti notkahtaisikin!
Pitkästä aikaa odottaa innolla jotain ja elämässä on pieniä toivon pilkahduksia sen ainaisen synkkyyden sijaan. Toki sitä synkkyyttäkin on, mutta nuo pienen pienet valopilkut ilahduttavat minua suuresti.
Pessimisti ei pety, joten ajattelen että tällaisen hyvän päivän on pakko kostautua jollain tavalla piakkoin... Toivottavastu olen väärässä.
Pitkästä aikaa on tunne, että ehkä sitä kannattaa pysytellä hengissä. En silti uskalla paljastaa kenellekään mahdollista pakosuunnitelmaani, jos maailma romahtaakin niskaan.
Minulla kun tuntuu olevan taipumus astua paskaan.
