Olen niin ahdistunut.. Olen tämän päivän miettinyt, että olenko tehnyt elämäni suurimman virheen, oikean emämunauksen, jättäessäni Poika Ystävän...
En tajua itseäni.
Aiemmin olin satavarma, että en halua hänen kanssaan olla, mutta nyt en oikein tiedä mitä mieltä olen...
Ja nyt on tapahtunut kuitenkin peruuttamattomia asioita, joille en voi enää mitään.
Ehkä tämä vain johtuu Sen Erään viimeaikaisista sekoiluista.. En tiedä.
Minua ahdistaa niin paljon.. Tänään oli pakko lähteä pois Sen Erään kotoa, koska massiivinen kyynelpurkaus pyrki jatkuvasti esiin.
En halua itkeä Sen Erään edessä. En vielä. En tiedä haluanko koskaan.
Miksi ihmeessä minä tuhoan kaiken mikä on hyvää minun elämässäni?
4 ajatusta:
Hyvä tavaton, sinä tarvitset terapiaa.Älä nyt suutu mutta pahalle kuulostaa. Tuntuu että olet hajoamispisteessä! Onko ketään jolle voisit mennä purkaamaan tuntojasi ja puhumaan asioista?
Miten sinä kestät pitää tuon kaiken sisälläsi?!
Oi voimia!! ♥ Luin joskus tätä sun blogia aikaisemmin,mutta sitten poistin blogini ja seuraaminen jäi. Onneksi löysin tän taas :) Kamalasti tsemppiä sulle..!! Lisää sut taas luettaviin blogeihin..
FatCat: Kiitos kommentista, se piristi päivääni <3
Enhän minä suutu - onhan tuo avun hakeminen pyörinyt omassa enemmän ja vähemmän. Jotenkin se on sitten aina jäänyt ja jäänyt, kun ajattelee että eivät nämä omat ongelmat nyt niin isoja ole...
Muutamalle ystävälle pystyn puhumaan aina jotain - kukaan ei tosin tiedä minusta kaikkea, olen tosi huono luottamaan ihmisiin :/
Ja onhan tässä ajoittain kestämistä, mutta toisinaan menee paremmin.. Kun pitää itsensä kiireisenä, ei ehdi murehtia.
Anonyymi: Kiitos tsempityksestä ja mukavaa, että liityit taas lukijoihin :)
Siinä on vaan se ongelma ,että jos patoat aina kaiken sisääsi, niin jossain vaiheessa tulee se iso putoaminen.
Olen huolissani, miten kauan sinä jaksat yksin kantaa koko taakkaa harteillasi.Keikut äärirajoilla ja yksikin isompi ongelma lisää saattaa riittää kaatamaan sinut :(
Ymmärrän kyllä varsin hyvin tuon kohdan jossa kerrot, että kaikkea et puhu ystävillesi. En minäkään mutta siitä olen puhunut terapiassa ja yrittänyt avata "solmuja" siellä.
Voimia ja jaksamista nyt sitten :/
Lähetä kommentti