lukossa

tuntuu, että olen täysin jumissa kaiken kanssa. en osaa parantua, mutten samalla haluaisi enää sairastaakaan.
tämä viheliäinen sairaus on varastanut elämästäni liian monta vuotta. liian usein olen jäänyt kotiin sosiaalisen ruokailun pelon vuoksi. liian monta ystävää on jäänyt matkan varrelle, koska en ole jaksanut pitää yhteyttä.
olen ollut vähällä karkottaa miehen elämästäni ja tuhota ainutlaatuisen ihmissuhteen.

nyt olen niin väsynyt etten jaksaisi enää. joka ilta nukahdan ahdistuneena miettien millaista olisi kuolla pois.
syöminen ei suju. yritän kyllä, mutta jään jatkuvasti jälkeen kaloritavoitteesta. asiaa on viimepäivinä hankaloittanut entisestään eräs uusi potilas, joka syö tuskin mitään ja on laiha kuin mikä.. syömishäiriö kiljuu päässäni: "katso, se söi paljon vähemmän kuin sinä. sinusta tulee auttamatta kovin lihava, jos jatkat samaa rataa!"

pääsen pian muutaman tunnin päivälomalle kotiin. pelkään jo valmiiksi miten kotona oleminen sujuu. pystynkö syömään mitään vai syönkö kaiken.. vai ahdistunko niin paljon, että pitää palata osastolle kesken kaiken..
yksi asia on varma: minun täytyy saada tietää painoni. toivottavasti mies ei ole piilottanut vaakaa.