Ristiriitoja

En tiedä kuinka paljon painan.. Ahdistavaa. Viimeisimmästä puntarilla käväisystä on jo 9 päivää. Lähes kaksi viikkoa!
Samalla en kuitenkaan halua mennä vaakaan, koska painon ylöspäin kipuaminen pelottaa..

Tekee mieli syödä, mutta en halua. Syöminen lihottaa.

Ennen ruokailua minun on käytävä taistelu pääni sisällä ja vakuutettava Se-Toinen-Minä siitä, että saan syödä.. 

"Maitorahkassa on runsaasti proteiinia ja sitä minä tarvitsen. 

Ilman sitä hiukseni putoavat päästä ja kynteni lohkeilevat entistä enemmän. 

Proteiineja tarvitaan vasta-aineiden muodostukseen ja ravintoaineiden kuljetukseen"

"Ananastahan minä saan syödä, eikö vain? Sehän poistaa nesteitä?"

"Puolukoista saa flavonoideja ja kuitua. Eikä niissä ole paljoa kaloreita"

Silti mietin ruokailun jälkeen söinkö liikaa.

Voin katsoa itseäni peilistä ja nähdä kuinka lonkkaluut kuultavat ihon läpi ja kuinka voin erottaa kolme ylintä kylkiluuväliä rintalastan kohdalta.
Silti tunnen tukehtuvani läskeihini ja en koe oloani mukavaksi kehossani.

Huomaan lipsuneeni takaisin vanhoihin valheisiin. Nytkin valehtelen syömisistäni jatkuvasti..
Miehelle päin naamaa, äidille puhelimen välityksellä..
"Söin juuri", "Ei ole nälkä", " Menen kotiin syömään", "Olipa koulussa/työpaikkaruokalassa hyvää ruokaa"...
Mies ilmeisesti haistaa valheet ja utelee mitä söin ja kuinka paljon. Minä tyttö se sujuvasti valehtelen tuohonkin ja kaikki ovat tyytyväisiä ja piiri pieni jatkaa pyörimistään.