Tänään vitkuttelin vaa'alle astumista ties kuinka pitkään.. Pelkäsin nähdä numeron. Numeron, joka määrittäisi koko loppupäiväni vireystilan.. Se päättäisi, olisinko iloinen vai surullinen.
Vihdoin ja viimein uskaltauduin astumaan tuolle helvetin rakkineelle, joka silti on minulle niin rakas. Ja tänään se yllätti minut positiivisesti: 54,8kg!
Toissapäiväisestä jäätelönsyönnistä huolimatta paino on pudonnut! Tekee mieli tanssia ja laulaa.. En tosin osaa kumpaakaan, joten jätetään tällä kertaa väliin.
Näin viimeyönä unia. Se oli outoa. En ole nähnyt unia varmaan viimeiseen puoleen vuoteen. Toisaalta olen ollut tyytyväinen, sillä näin ennen vain ja ainoastaan painajaisia. Ja ne olivat todella pelottavia. Niin pelottavia, että en uskaltanut loppuyönä nukkua enää ollenkaan, koska pelkäsin unen jatkuvan.
Viimeyönäkin näin painajaista, mutta onnistuin nukahtamaan uudelleen. Seuraava uni olikin huomattavasti miellyttävämpi.. En muista unesta muuta kuin omat jalkani. Ne olivat ihanat. niin sirot ja pienet.. Juuri sellaiset kuin haluan..
On se hassua miten uni voi antaa näin valtavasti thinspiraatiota..
Kuten kaikki varmasti huomaavat: ajatukset paranemisesta ovat kaikonneet jonnekin taka-alalle. Tällä hetkellä koen, että en minä apua tarvitse. Nyt kun onnistun sentään jossain. En uskaltaisi päästää häiriöstä irti ja ei minulla tällä hetkellä ole vähäisintäkään halua tehdä sitä. Masennuskin tuntuu hieman kaikonneen onnistumisien tieltä. Kuin viettäisi uutta kuherruskuukautta sairauden kanssa.. Typerää, tiedän kyllä mihin tämä johtaa, mutta johtakoot. Nyt minun on hyvä olla.
Toki tämä vie paljon aikaa ja pyörii jatkuvasti mielessä, mutta tämä on minun turvasatamani. Asia, joka antaa minulle lohtua. Voin hallita edes jotain, kun maailma ympärillä sortuu.
0 ajatusta:
Lähetä kommentti