Elämä on ollut taas yhtä hullunmyllyä. En saa mistään otetta ja päivät vain kiitävät silmien editse. Tuntuu, että minä en edes elä elämääni - olen vain surkea sivustaseuraaja, joka katselee kummastellen tätä säälittävää farssia.
Vaa'assa en ole uskaltanut käydä likemmäs kuukauteen. Minun on saatava edes syöminen kuriin.. Tuntuu, että muuhun en voi vaikuttaa.
Mutta... Olen huomannut, että mitä eristäytyneemmäksi käyn, sitä enemmän syön. Ei enää puhettakaan, että voisi ahtautua 1,5v sitten käyttämiini housuihin. Miksi minä pilaan aina kaiken?
Törmäsin puolitoista vuotta sitten otettuihin valokuviin.. Miksi ihmeessä olen antanut itseni lihoa taas tällaiseksi? Minä niin ikävöin tuota kehoa.. Ikävöin sitä, vaikka silloinkaan minun ei ollut hyvä olla. Ikävöin sitä, kuinka kylki- ja solisluut näkyivät... Nyt luut ovat kaivautuneet läskikerroksen alle.. Tuntuu, että olen aivan valtava..
Mies tosin koettaa lohduttaa ja sanoa minun olevan sopiva ja hyvä näin, mutta luulen hänen sanovan niin vain sen takia, etten alkaisi sekoilla syömisen kanssa enempää..
Tämä viikko on ollut yksi vuoden surkeimmista.. Yhtenä päivänä meinasin puhjeta hillittömään itkuun töissä. Onneksi en suonut tälle harvinaisen ikävälle työ"kaverille" sitä iloa..
Tekee mieli jättää koko työharjoittelu (ja miksei saman tien koulukin) kesken. Tuntuu, etten enää jaksa. En jaksa olla iloinen ja helvetin oma-aloitteinen.. Haluan olla vain kotona ja olla möllöttää...
Kouluhommatkin kaihetavat ikävästi mieltä. Rästiin on jäänyt lähes 20 opintopisteen opinnot.. En tiedä miten minä ikinä selviän noista.
Viimeiset pari kuukautta unettomuus on vaivannut enemmän ja vähemmän, mutta nyt olo alkaa olla jo melkoisen sietämätön.. Saan unta vasta puolen yön jälkeen ja ensimmäistä kertaa herään tunnin-parin unen jälkeen.. Sen jälkeen torkun pieniä pätkiä ja kun olisi aika nousta töihin, niin olo on aivan järkyttävä.
Olen niin väsynyt, että voisin lopettaa olemisen.
0 ajatusta:
Lähetä kommentti