Syvälle sisimpään sattuu

Tuntuu, että olo on taas huonompaan päin. Tuntuu, että minä en ole minä.
Olo on todella kummallinen. Pitää jatkuvasti miettiä mikä viikonpäivä on menossa ja mitä milloinkin on tapahtunut. Tänään vähän säikähdin, kun piti pohtia mikä kuukausi on menossa ja onko talviloma ollut jo vai onko se vasta edessäpäin.
Välillä sitä miettii, että onko ylipäätään olemassa. Mistä ihminen edes tietää olevansa olemassa? Mistä tietää, että maailma tosiaan on tässä ja tämä ei ole vain joku hullu uni joka joskus loppuu?
Välillä tuntuu, että olen tulossa ihan oikeasti hulluksi. Viime viikolla pohdin luokkalaisten kanssa muutaman tuopin äärellä noita kysymyksiä (tosin näkökulma oli puhtaasti filosofinen, en vetänyt omia kokemuksiani mukaan) ja joku heitti, että nuohan nyt ovat selkeästi alkavan psykoosin oireita. Eipä paljoa jaksanut naurattaa.
Pitäisin mielelläni vielä jäljellä olevat järjen hivenet seuranani.

Viimeyönä en saanut taaskaan unta. Pyörin vain sängyssä ja tuijotin kelloa. Mietin, että olisiko pitänyt tarttua tarjoukseen ja ottaa lääkärin tarjoamat nukahtamislääkkeet täksi viikoksi. Ehkä parempi kuitenkin, että en lähde bentsojen kanssa pelleilemään. Minun tuurillani siitä ei hyvää seuraisi.
Nimenomaan bentsojohdannaisia minulle olisi kirjoitettu, jos olisin ne huolinut. En haluaisi noita edes pieneksi hetkeksi.. Citalopramit kuitenkin aloitan joko perjantaina tai lauantaina.

Aamulla heräsin kyllä herätyskelloon, mutta en yksinkertaisesti jaksanut lähteä kouluun. Mies ei painostanut vaan sanoi, että jätä aamutunnit väliin ja lepäile ja mene sitten iltapäiväksi. Näin minä sitten tein.
Oli kyllä jotenkin uskomattoman vaikea aamu. Mikään ei meinannut onnistua ja tuntuu, että tämä päivä on ollut kuin eläisi hidastetussa filmissä. Koiran kanssa aamulenkkeilykään ei piristänyt kuten yleensä. En edes muista paistoiko aurinko vai satoiko lunta. Kävellessäni kouluun piti monta kertaa miettiä, että annoinko minä sille karvakaverille ruuan vai en (älkää huolestuko, annoin minä).
Iltapäivä meni kuin sumussa. Olin kyllä paikalla oppitunneilla, mutta en ollut läsnä. Koetin kovasti kuunnella mitä luennoitsijalla oli sanottavaa, mutta mikään ei jäänyt muistiin. En muista edes luennoitsijan vastauksia tarkentaviin kysymyksiin, joita esitin. Ai että ketuttaa olla tällainen. Miksi minun pääni ei voi toimia normaalisti?
Tuntuu, että joku on käynyt vaihtamassa aivojeni tilalle pari kiloa sahanpurua. Aivotoiminta on siis samaa luokkaa kuin pehmolelulla.

Tänä iltana ohjelmassa paljonpaljon tentteihin lukua. Toivottavasti muistiin jäisi edes jotain. En haluaisi uusia ihan kaikkia tämän viikon tenttejä - näyttää tosin melko pahalta.