Tuntuu, että olen liian yksin tässä isossa maailmassa.. Muutaman viime päivän aikana ainoat ihmiskontaktit ovat olleet pari puhelua avomiehen kanssa ja "ruokaohjaajan" kanssa syömässä käynnit sekä satunnaiset smalltalkit naapureiden kanssa rappukäytävässä.
Juuri ja juuri olen jaksanut käyttää koiran pihalla. Että tulee itselle huono omatunto, kun koirakin joutuu kärsimään tästä minun saamattomuudestani.
Huomenna ohjelmassa ei ole mitään. Käytän koiran lenkeillä. Tupakoin. Jumitan koneella ja ehkä urheilen vähän. Kauppaankaan en uskalla mennä, koska ostaisin muuten mättöä.. Parempi, että kotona ei ole ruokaa - jääkaapissakin on tällä hetkellä pelkkä valo.
Tuntuu, että torstain lääkärikäyntiin on ikuisuus. Yht'äkkiä iski hirveä tarve saada puhua jonkun kanssa.
Tänään vaaka armahti minua hieman. Paino oli pudonnut eilisestä reilun kilon verran.. Nyt olen paremman tekemisen puutteessa rampannut vaa'alla tänään arviolta parikymmentä kertaa. Ihan vain mielenkiinnosta. Iltapaino harvemmin minulla kertoo mitään seuraavan päivän lukemasta.
Ohjatussa ruokailussa ahdistuin taas. Söin aivan liikaa.. Tänään söin hapankorpun puolikkaan sijasta näkkileivän puolikkaan. Ja söin lautasen tyhjäksi. Jälkiruokakin katosi pohjattomaan vatsaani.
Ruokailun jälkeen mtt sanoi, että hän ei normaalisti itse edes syö jälkiruokaa, mutta minun kanssani kyllä.. Miksi minun pitää syödä jälkiruokakin? Eivät kai normaalisti ruokailevatkaan syö niitä joka päivä/montaa kertaa viikossa?
Ärsyttää ja ahdistaa.
En tee muuta kuin ajattelen vain ruokaa, ruokaa, ruokaa... En voi syödä. Minun täytyy laihtua. Ja minä olen syönyt tänään jo aivan liikaa..
2 ajatusta:
Ehkä sun on välillä hyvä rentoutua ja ajatella tekemättä mitään. Tekee ihan hyvää kun kroppa saa vähän levätä. Aivot tosin eivät saa jos ja kun ruoka sekä laihtuminen pyörivät mielessä jatkuvasti :c
^kunpa ajatuksilla olisi on/off-kytkin.. :/
Lähetä kommentti