F32.9

Nyt sillä on nimi. F32.9. Määrittelemätön masennustila.
Pitäisikö minun nyt olla iloinen siitä, että minulle on isketty virallisesti sairaan leima otsaan?
En oikein tiedä miten tähän pitäisi suhtautua... Nyt minä olen sitten hoitohenkilökunnan silmissä aina "se vaikea potilas"..  Liian monilla osastoilla mielenterveyskuntoutujia koetetaan karttaa kuin ruttoa, "koska ne on niin vaativia ja valittaa kaikesta"..
Toivottavasti tuohon olisi lähivuosina tulossa radikaalia asennemuutosta. En sano tätä vain itseni, vaan myös monien monien muiden mielenterveyden ongelmista kärsivien vuoksi.

Tänään oli hoitotapaaminen, jossa keskusteltiin jatkosta. Nyt lääkitys jatkuu ennallaan, mutta hoito siirretään psykiatrian poliklinikalle ja ravitsemusterapian pitäisi alkaa parin viikon päästä.
En oikein tiedä mitä minun pitäisi ajatella.. Ehkä tämä on hyvä asia. Ehkä minua voidaan auttaa. En vain tiedä onko minulla voimia ottaa sitä tarjottua apua vastaan..
Noh, nyt ainakin ollaan sillä sairaslomalla. Toivottavasti Kelan kanssa asiat hoituisivat jouhevasti, minulla ei ole nimittäin voimia taistella byrokratian rattaita vastaan. Enkä oikein voi olla ilman rahaakaan..

Syömiset ovat olleet karmeaa katsottavaa... Piparitaikinaa raakana ja sitä rataa ahmimishimon iskiessä.. Oksentamista äänettömästi kaverin vessassa pullakahvien jälkeen. Oksentamista taloyhtiön wc-tiloissa ahmimiskohtauksen jälkeen, poissa poikaystävän rakastavien silmien alta.
Kuvotan itseäni.
Olenko menettänyt kontrollin lopullisesti? Tätä menoa tulen painamaan varmaankin kaksisataa kiloa tämän vuoden loppuun mennessä... Tämän on pakko loppua.
En voi lihoa enää uudelleen. En kestä sitä. En halua.

Poikaystävä lähtee kohta kesäksi pois, joten voin rauhassa kiduttaa kroppaani. Haluan kuihtua olemattomiin.. Eipähän tarvitse arkunkantajien rehkiä niin paljon...
Olen ajatellut kuolemaa ja kuolemista paljonkin. En vaan uskalla tehdä asialle mitään.. Kuten aina. En vaan uskalla..

Helvetti että on paha olla..