Humalassa kirjoitettu kiukuttelupostaus

Olen sanonut tämän ehkä ennenkin, mutta tarvitsisin kai jonkinlaisen kännilukon kaikkeen elektroniikkaan jota käytän.. Mikroa ehkä saisin kännipäissäni käyttää, mutta tietokone ja puhelin olisivat ehdottomasti alkolukkoa vailla..
Mutta vuodatetaan nyt..

Viime viikolla oli yksi tavan vastoinkäymisten multihuipentumapäivä.. Ensin psykiatrian poliklinikalta soitetaan, että aikani joudutaan perumaan ja sen jälkeen koulussa asiat menivät päin helvettiä kaikkien ja kaiken kanssa..
Polilta soitti joku kyllästyneen kuuloinen naishenkilö ja ilmoitti rutiininomaisesti, että keskiviikolle varattu aikani perutaan. Olin vasta herännyt ja siinä sitten tokkuraiset aivoni koettivat ymmärtää mitä oikein tapahtuu.. Uusi aika tulee kuulemma joskus postissa. Mikä on joskus? Miksi ihmeessä aikani peruttiin?
Tuntuu, että olen kuvitellut tämän kaiken. Jos tämä kaikki paska pääni sisällä on vain jotain sairasta unta? Mitä jos en olekaan sairas? Tai en ole niin sairas kuin on annettu ymmärtää? Mitä jos ne ihmiset siellä polilla ovat katsoneet potilastietojani ja pyöritelleet päitään huokaillen: "Tämäkin on yksi hiton huomiohuora"? Mitä jos en ole tarpeeksi sairas?

Koulussa tuntui, että kesäopintosuunnitelman teko on liian rankka homma. Piti juosta luukulta luukulle kyselemässä allekirjoitusta papereihin ja tietenkään nämä ihmiset eivät olleet silloin tavattavissa. Tuntui, että tie olisi noussut pystysuoraksi nenäni edessä. Teki mieli lysähtää käytävälle ja itkeä kaikki paha olo ulos. En tehnyt niin. Menin vessaan, mutta kyyneleen kyyneltä ei tirahtanut - ei vaikka kuinka yritin. Vittu. Onko minusta tullut niin huono ihminen, että en kykene edes itkemään?

Kaupungilla vertaan itseäni kaikkiin muihin. Kaikki muut ovat laihempia kuin minä. Minä olen oksettava ja ruma.
Monesti olen nähnyt tytön, joka on pieni ja siro - aivan kuin keijukainen. Olen nähnyt tuon tytön vaatekaupoissa ja sovituskopista hän ryntää järkyttyneenä ulos. Ruokakaupassa hän hypistelee tuotetta toisensa jälkeen ja tutkii tuoteselosteita. Tekisi mieli rutistaa tuota tyttöstä ja kuiskata tämän korvaan, että olet pieni ja sievä. Sanoa tälle, ettei hän ole yksin ongelmiensa kanssa. Mutta en tee niin, katselen vain kaukaa.

Stressaan tulevaa kesää. Liian monet häät. Liian monta tilaisuutta, johon pitää pukeutua "parhaimpiinsa" ja näyttää hyvältä. Näytän karmealta mitä ikinä vetäisen ylleni.
Mies lähtee maanantaina kesäksi muualle ja pääsen itse päättämään ostoksista. Kukaan ei vahdi minua. Heinäkuun alussa järjestettäviin häihin mennessä minun on painettava 52kg tai alle. Piste.

Ahdistun erään tutun seurasta mahdottomasti. Tämä on laihtunut mielettömän paljon ja on niin pienen näköinen. Eikä laihdutusprojekti kuulemma ole lähellekään valmis. Tunnen itseni ryhävalaaksi tämän seurassa. Hän myös kovaan ääneen kommentoi kaikkien kanssaihmisten ruoka-annoksia. Ahdistaa vielä enemmän.
Tiedän, että käytökseni on typerää mutta en voi sille mitään...

Nukkumaan käyminen on alkanut muuttua pelottavaksi. Pelkään, että seuraavana aamuna herään taas unihalvauksen kanssa.. Luojan kiitos nykyisiin unihalvauksiin ei liity aistiharhoja.. Teininä noihin kohtauksiin liittyi usein myös näköharhoja, jotka olivat vähemmän mukavia.. Ei ole kiva herätä siihen, että huoneessa seisoo joku ja et voi liikuttaa raajojasi ja äänihuulesi eivät toimi..
Tosin eivät nämä nykyisetkään mitään kovin mukavia ole. Herätessä et voi liikkua ja tuntuu, että hengitys loppuu aivan kohta..

Juu, eipä muuta tällä kertaa. Jospa sitä kävisi pikkuhiljaa nukkumaan. Ei tämä ryyppääminen kyllä edesauta laihtumista lainkaan. Hitto. Pitää opetella käyttäytymään.