Vihaan itseäni. Miksi minun pitää olla tällainen läskipallero? Miksi minun kroppani ei suostu tajuamaan, että tähän ruhoon ei tarvita enää yhtään ylimääräistä? Miksi aivojeni toinen puoli huutaa ruokaa ja toinen käskee olla syömättä?
Olen onnistunut hiljentämään tuon nälkäisen minäni vaatimukset tällä viikolla loistavasti. Eilen tunsin pienen omantunnon pistoksen, koska kalorit pompsahtivat yli kuuteensataan. Miksi sitä pitää sössiä hyvin alkanut viikko tuolla tapaa?
Tänään petyin vaa'alla, vain kolmesataa grammaa pudotusta eilisestä. On se kuitenkin 4 kiloa maanantaista, mutta silti. Haluan laihtua nopeammin. Haluan olla taas pienempi. Tällä kertaa pääsen tavoitteeseeni enkä ala possuilla...
Viikonloppu pelottaa. Toisaalta on mukava nähdä miestä, mutta samalla minä sitten joudun luultavasti syömään enemmän..
Hittojen hitto. Pitipä sitten tyhmäillä alkuviikosta, toinen käsi on ottanut taas vähän osuma terästä. En tiedä miten saan asiat selitettyä miehelle.
Ahdistaa, itkettää ja vituttaa. En osaa kuitenkaan itkeä. En tiedä mitä tämän sotkuisen elämäni kanssa oikein pitäisi tehdä.
3 ajatusta:
Voi sinua :o<3! Älä satuta itseäsi olet liian arvokas siihen :c!
On valitettavaa että ihminen vain "tarvitsee" ruokaa pysyäkseen hengissä. Eheei hani, 600 kaloria ei ole liikaa sinulle. Halaus ja paljon voimia<3
Kiitos ihanat <3
Lähetä kommentti