Ahdistus potenssiin sata

Nyt riittää. Tänään ruokala-ahdistus siirtyi sata tasoa ylemmäksi...

Tänään minulla on "bad hair-day" ja vaatteetkaan eivät varsinaisesti ole viimeisen päälle - eli näytän yhtä suloiselta kuin petolinnun peräsin. Menin  kaikessa rauhassa itsekseni ruokalaan ja mätin ruuat lautaselle mietiskellen samalla kaloreita. Oletin siis saavani viettää ruokailuhetkeni rauhassa syömishäiriöni kanssa. Luulin väärin.

Hetken aikaa itsekseni istuskeltuani pöytääni istahti minulle täysin tuntematon ihminen, joka sopesi jotain englanniksi ja poistui. Luulen, että kysymysmerkki pääni päällä loisti ulkoavaruuteen asti.
Tuon episodin jälkeen ahdistus alkoi kasvaa. En halua, että joku tuntematon ihminen (pahimmassa tapauksessa tuntemattomat ihmiset) seuraa ruokailuani.
Aloin lappaa ruokaa kitusiini ennätysvauhtia. Pää huusi samaan aikaan: "Älä syö noin nopeasti, rikot sääntöjä!" ja toisaalta se kiljui: "Syö äkkiä ennen kuin se tulee takaisin!"
Pian tuo omituinen ulkomaaneläjä (älkää nyt ymmärtäkö väärin, haluan kyllä tutustua vieraisiin kulttuureihin ja niistä tuleviin ihmisiin, mutten kampuksen ruokasalissa!) palasi takaisin ja puhuin hänen kanssaan väkinäistä small-talkia. Hetken lämmiteltyään hän alkoi heittää harvinaisen ontuvia pick-up lineja. Niihin kuuluivat muunmuassa tulevan ammattini työntekijöiden ominaisuuksien ylistäminen sekä kysely missä voisimme tavata jatkossa.
Tämä kaikki yhdistettynä tissieni tuijotteluun aiheutti minussa suunnattomia ahdistusinhopaniikki-väristyksiä. Onneksi lehtimyyjän puhelinsoitto pelasti minut tuosta tilanteesta..

Sairas ääni pääni sisällä kuiskii: "Katso nyt, kohtalokin on sitä mieltä, että ruokala on vaarallinen paikka".

ps. asiasta kukkaruukkuun: viime aikoina jalat ovat puutuneet ihmeellisesti.. Osaisiko joku heittää villiä veikkausta mistä voisi olla kyse?