Nyt on blogilla uusi ilme ja uusi otsakekin.
Uusi otsikko kuvaa elämäntilannettani paremmin, en tiedä missä olen ja mihin olen menossa.
Jossain syömishäiriön reunalla keikutaan jatkuvasti enkä tiedä mihin suuntaan tilanne on kehittymässä. Enkä edes tiedä mihin haluaisin sen kehittyvän.
Tuntuu, että minun syömisissäni on vain kaksi ääripäätä: syömisten jatkuva syynääminen ja kontrollointi ja tämän vastapainona sitten "syön kaiken mikä eteen tuodaan ja vähän enemmän".
Mieluummin pysyttelisin tuolla Kontrollin parissa. Viimeaikoina on tullut herkuteltua hieman liika. Kirottu kesä ja kesäherkut.
Saa nähdä antaako blogin uudistaminen lisäpontta laihduttamiseen. Nyt ulkonäkö on ainakin omaan silmään kutsuvampi ja mukavampi kirjoittaa valoisamman näköiseen blogipohjaan..
Tässä parin viikon aikana on popsahtanut päähän useita mietteitä, joista olen ajatellut kirjoittaa blogiin, mutta en sitten kuitenkaan ole saanut aikaiseksi/uskaltanut/whatever..
Nyt voisin uskaltautua kirjoittamaan niistä muutamia:
Olen tehnyt havainnon, että laihdutusajatukset kulkevat tiiviisti käsi kädessä ahdistuksen kanssa.
Ja ahdistus on useammin lähtöisin jostain muusta kuin laihduttamisesta. Esimerkiksi raha-asiat huolestuttavat ja ahdistavat minua melko usein.. Enkä oikein osaa käsitellä ahdistusta mitenkään...
Tässä esimerkki viime viikolta: Noin viikon ajan pyörittelen finanssiasioita yksin päässäni ja kehittelen toinen toistaan synkempiä skenaarioita, joissa joudun ottamaan pikavippiä, vuokra jää maksamatta ja sossu ei suostu auttamaan jne jne jne..
Loppujen lopuksi ahdistus kasaantuu niin suureksi, että tuntuu ettei niin iso paha olo voi mahtua minun sisääni. Tästä sitten seuraa hallitsematon itkukohtaus joka kestää puolesta tunnista tuntiin.
En pysty tuona aikana tekemään mitään muuta kuin ulisemaan Miehen kainalossa. Tiedän kuinka hyödyttömäksi Mies tuntee itsensä, kun minä en osaa juurikaan kertoa siitä mikä on ongelmana... Tai saatan pystyä kertomaan jotenkin, että pelkään joutuvamme keppikerjäläisiksi, mutta ahdistusta en sen kummemmin osaa-pysty purkamaan.
Kun itkukohtaus helpottaa, alan pohtia miten saisin elämääni jotain järkeä ja järjestystä. Ja minulle tuota järkeä ja järjestystä suo laihduttaminen ja sen mukanaan tuomat säännöt ja suositukset.. Kontrolli.
Minulle laihduttaminen on eräänlainen coping-keino. Kontrolli auttaa pitämään säpäleisen elämän edes jotenkin kasassa.
Olin muuten kaikkien tekopyhien pikkupaskiaisten äiti tässä männäviikolla...
Työkaveri epäilee, että hänen 17-vuotias lapsensa on sairastumassa tai on jo sairastunut syömishäiriöön ja hän kyseli minulta syömishäiriöstä yleisesti (mitä, miksi, miten) ja kuinka hän voisi auttaa lastaan.
Kysymyksiä ei kysytty sen takia, että olisin kertonut olevani syömisvammainen vaan sen takia, että olen tehnyt 50-sivuisen päättötyön syömishäiriöistä (voi tätä ironian määrää..).
Siinä minä sitten kerroin anoreksian ja ortoreksian diagnostiikasta.. Tuli vähän sokea opastaa sokeaa-fiilis.
Mutta kyllä tuo työkaverin huoli kuulosti ihan aiheelliselta ja toivon, että nuori saadaan avun piiriin ennen kuin on liian myöhäistä.
Tiedostan siis itsekin, että syömispelleily ei ole järkevää, mutta en tiedä haluanko itse siitä irti. Tai uskallanko luopua siitä. En ainakaan vielä. Ehkä sitten voisi yrittää, kun elämässä on vähemmän stressaava kausi..
Tänään huomasin suureksi ihmetyksekseni, että työpaikan kahvihuoneessa puhuttiin aivan varmasti minusta. Sen verran merkitseviä ja säikähtyneitä katseita tuli, kun astuin huoneeseen.
Kuulemassani keskustelun pätkässä nuo kaksi kauhistelivat tiukkaa suhtautumistani työpaikalla satunnaisesti tarjottaviin leivonnaisiin ja muihin herkkuihin + välipaloihin.
Myöhemmin tämä toinen nainen passitti minut kahvitauolle ja kehotti ottamaan lunkisti ja maistamaan kakkua. Tästä työntekijästä minulle ei tule "kateellisuus-viboja" kuten siitä yhdestä toisesta, josta olen joskus aiemmin kertonut. Minusta tuntuu, että tämä ihminen alkaa olla hieman huolissaan tms..? Tai sitten vain kuvittelen.
Luultavasti kuvittelen, koska olen tukevasti normaalipainon puolella, joten turhaan kukaan huolehtii mistään.
Olen huomannut, että "bongailen" syömishäiriöisiä. Tai en tiedä onko bongata oikea sana, ehkä vain kiinnitän huomiota tiettyihin asioihin..
Esimerkiksi meille töihin tullut TeTtiläinen on saanut tuntokarvani värähtämään: tämä ei syö töissä ollessaan mitään. Sinänsä jännä juttu, kun ruoka on hänelle ilmaista ja sitä rataa... Kai sitä normaalilla ihmisellä kuudessa tunnissa ehtisi jonkinlainen nälkä tulla..?
Ja ei minun mielestäni tuolla pahaa ruokaa ole, päinvastoin.
Minun mielestäni tyttö on ihan normaalin näköinen (ehkä jopa hieman normaalia hoikempi) ja nätti kuin mikä...
Minullekin kelpaisi niin söötti naamavärkki.
Eiköhän tässä ole tarpeeksi tälle illalle. Alkaa ajatus rönsyillä vähän turhan paljon.
Ajattelin luopua toistaiseksi syömisten listaamisesta, koska ne tuskin kiinnostavat ketään. Huomaatte kyllä, jos olen mennyt syömään jotain mitä ei pitäisi :p
En oikein myöskään tiedä mitä minun pitäisi tehdä painon ilmoittamisen kanssa... Käyn kyllä joka aamu vaa'assa, mutta en taida kuitenkaan joka päivä raportoida painoani tänne... Itse asiassa olen miettinyt pitäisikö minun luopua painon ilmoittamisesta joksikin aikaa kokonaan.. Esimerkiksi kerron sitten, jos olen päässyt x-kiloon tms...
Katsotaan nyt mihin suuntaan tämä tästä lähtee muotoutumaan.
0 ajatusta:
Lähetä kommentti