Fail...

Eilinen olisi muuten mennyt ihan mukavasti, mutta sitten...
Illalla mussuttelin onnellisena maitorahkan hedelmillä (viinirypäleitä ja mandariinia), jonka jälkeen ajattelin että nyt on kerrankin onnistuttu päivän syömisissä ja tähän ne saavat sitten jäädäkin.
..jonka jälkeen PoikaYstävä soitti minulle ja pyysi luokseen yöksi. Ok, lupasin mennä, koska en miestä ole muutamaan päivään nähnyt ja ikäväkin on ehtinyt tulla.

Paniikkia pukkasi päälle enemmän ja vähemmän astuttuani ovesta sisään.. Sisällä tuoksui ruoka. Ja se tuoksui niin hyvälle!
PoikaYstävä pyysi minua syömään ja minä en jotenkin osannut kieltäytyä. En voi jatkuvasti kieltäytyä syömästä tuolla, en halua että mies huomaa minun olevan taas häiriön kourissa..
Niinpä minä söin hieman. Ruoka oli hyvää, mutta en silti osannut nauttia siitä. Ääni pään sisällä huusi: "Katso nyt, kaikki on taas pilalla! Ei sinusta ole yhtään mihinkään, kun et voi olla edes yhtä iltaa syömättä!"
Ruokailun jälkeen teki mieli oksentaa, mutta enhän minä tuolla voinut sitä tehdä. Niinpä ne sadat kalorit jäivät lillimään sisälleni. Kaikki oli pilalla. Taas kerran.
Ja mitä tekee Pirttis seuraavaksi? No syö jäätelöä tietenkin.. Miksi minä en pääse eroon tästä "kaikki tai ei mitään"-ajattelutavasta? Miksi ihmeessä epäonnistumisen seurauksena syön sitten vain lisää ajatellen: "millään ei ole enää mitään väliä, koska peli on jo menetetty"?

Yhteenmuutto alkoi yht'äkkiä pelottaa todella paljon.. Mitä jos minä muuton jälkeen vain syön kaikki illat ja turpoan turpoamistani?
Ahdistavaa... Haluaisin asua PoikaYstävän kanssa, mutta se ääni päässä sanoo, ettei se olisi kovin järkevää. Se sanoo, etten voi ikinä olla laiha jos jatkan tällä tapaa.