Viimeiset pari päivää ovat menneet taas enemmän ja vähemmän huonosti.. Pisteenä iin päälle sain juuri tietää, että opinnäytetyön aihe ei ole mennyt läpi ja se pitää ideoida alusta lähtien uudestaan tai pitää valita valmiista opinnäytteen ideoista joku.. Ja noista valmiista ns. "tilatuista" opinnäytteistä mikään ei herätä minkäänlaista mielenkiintoa.. Kaipa tämä on sitten väännettävä pakkopullana läpi aiheesta, joka ei sykähdytä pätkän vertaa.. Eli tuostakin katosi mielenkiinto kyllä aivan täysin.
Eilinen meni pilalle kouluruokailussa.. Pitkään pohdittuani eri vaihtoehtojen välillä (joka päivä valitsen ruuan kaloreiden ja/tai proteiinin määrän perusteella) päädyin lihavaihtoehtoon.. Olin sitten syönyt ruuan tuntematta sen suurempia tunnon tuskia, kun viereeni istui eräs ihminen, jonka lautanen oli "täynnä" (eli puolillaan) pelkkää salaattia.. Mieleeni nousi välittömästi eräs lause, jonka hän sanoi joskus kesällä: "Miten sinä voit painaa noin paljon? Minä olen sinua päätä pidempi ja painan 50 kiloa".
Kuvotus rysähti mieleeni ja Monsteri syrjäytti järjen.. Ruokailun jälkeen painelin vessaan ja oksensin.
En kestänyt ajatusta siitä, että sisälläni oli niin suuri määrä ruokaa. Niin paljon kaloreita.
Pystyin vain ajattelemaan sitä, kuinka en voi olla laiha, jos syön tällä tavalla.
Illalla seurasi harmituksen aihe numero 2.. Olin PoikaYstävän luona ja hän teki ruokaa. Ja varmasti hyvää ruokaa olikin, tuoksui ainakin sellaiselta. PoikaYstävä sitten sanoi: "Etkö sinä syökään?". Kieltäydyin, mutta tuntui pahalle.. Ei tuo lause sinänsä ollut mitään, mikä olisi viiltänyt sisälmykseni rikki, vaan äänensävy, jolla mies puhui.. Hän kuulosti niin pettyneeltä. Hän oli nähnyt vaivaa ja tehnyt ruokaa ja minä kiittämätön paska en voinut edes maistaa.
Teki mieli itkeä. Mutta en itkenyt. En edes yöllä. En osannut.
Tänäänkin kaikki romahti ruokailussa.. Pohdin pitkään, että menenkö syömään vai en. Päätin kuitenkin syödä edes jotain. Tällä kertaa kaikki meni päreiksi, kun minulle kommentoitiin annokseni kokoa. En tiedä oliko se vinoilua vai oliko kysyjä tosissaan kysyessään, että miten muka jaksan syödä kaiken ottamani.. Että tuli paha mieli. Tuntui, että annoskokoni ovat aivan liian suuria = ei ihmekään, että en ole lähelläkään tavoitettani..
Puolet keitosta jäi sitten syömättä. Ja kuvotus tuli seurakseni.
Tänään en kuitenkaan oksentanut.
4 ajatusta:
Voi, tuo toisille pettymyksen aiheuttaminen on kovin tuttua. Monta kertaa joku rakas ihminen on laittanut syötävää, jota joko ei halua tai pysty syömään. Onneksi eleestä voi aina kiittää ja kiintymystä osoittaa muillakin tavoilla.
^Lohduttavaa kuulla, että en ole yksin kyseisen ongelman kanssa.. Kiitos kommentista!
et ole ainoa miehes kanssa, mulla tulee kanssa samoja "ongelmia" vastaan, mutta tuossa ruokajutussa voin antaa vinkin: ole miehellesi mieliksi ja syö edes vähän hänen tekemää ruokaa. Hän ei tule epäilemään syömishäiriötäsi, jos sanot että söit jo aikasemmin ja ei ole niin suuri nälkä. Saat kuitenkin hänet hyvälle tuulelle jos syöt ruokaa hieman ja kehut maasta taivaisiin ! terveisin kokemuksen ääni ;)
^Hän tietää taustani, joten hän kyllä myös epäilee sanomisiani kovasti.. Ei hän silti jankkaamaan ala - onneksi.
Kiitos kommentista :)
Lähetä kommentti