..ja huoli ei ole kyllä nyt juurikaan vähentynyt..
Eilinen päivä meni ihan hyvin siihen asti kunnes nousin aamulla vaakaan.. Jo 100gramman painonnousu tuntui puukoniskulta sydämessä. Monsteri oli eilen ihan oikeassa... Miksi en kuunnellut sitä?
Sitten päivä huononi entisestään, kun menin ja söin yhden (1) salmiakkimakeisen.. Sitä ennen olin syönyt tekemääni kasviswokkia ja kalorit olivat kolmensadan kieppeillä... Mutta tuo helvetin karkki.. Miten noin mitättömän pieni asia voikaan pilata koko päivän ateriasuunnittelun?
Minulla siis flippasi aivan täysin.. Tuon jälkeen mupelsin vielä lisää samaista kasvismössöä ja söin näkkäriä.. Sitten lähdin kaverin seuraksi mäkkäriin.. Aluksi olin sitä mieltä etten syö mitään. Mutta menin tiskille ja tilasin kanasalaatin.. Ja söin myös ne pirun leipäpalat..
Jo tuossa vaiheessa olo oli melko kurja. Tuntui, että olen taas pilannut kaiken.
Ja seuraavaksi huomasinkin juovani baarissa jo toista siideriä... Ja siihen perään muutaman lonkeron ja shotteja.. Hetken ajan minulla oli jopa oikeasti mukavaa kavereiden kanssa. Siinä juteltiin ja tanssittiin. Tupakoitiin ja juotiin vähän lisää.
Sitten Minun Monsterini iski taas.. Yht'äkkiä olo oli totaalisen kurja, mielessä jyskytti vain epäonnistunut syöminen ja mutisin kavereille hyvät yöt ja lähdin kotiin..
Siinä matkalla paha olo vain kasvoi ja kasvoi.. En tiennyt mitä pitäisi tehdä ja ahdistus alkoi yltyä sietämättömäksi.
En voinut soittaa Poika Ystävälle, koska en halua huolestuttaa häntä. Vaikka tietysti seurustelukumppanilleen pitäisi kertoa tällaiset asiat, mutta Poika Ystävä on hermoilevaa sorttia ja miettii liikaa asioita, joten yritin soittaa Sille Eräälle. Montakin kertaa. Ja hän ei vastannut.
Seuraavaksi laitoin hänelle viestin. Kerroin siinä pahasta olostani ja siitä miten homma on taas lipsunut kaloreiden kyttäykseen, kuinka keittiövaaka on taas muuttanut luokseni, kuinka aamuni alkaa sillä että nousen vaakaan ja se määrittää loppupäivän kulun. Ja kuinka haluaisin olla laiha ja täydellinen, mutten osaa, koska olen heikko.
Vähän tuon jälkeen Se Eräs soitti minulle ja juteltiin siihen asti, kun pääsin kotiin.. Puolet puhelusta itkin aivan lohduttomasti.. En tajua mistä tuokin taas tuli.. Miksi minun pitää seota välillä noin täydellisesti?
Lopuksi Se Eräs vannotti minua olemaan vahingoittamatta itseäni.. Ja minä lupasin. Mutta rikoin senkin lupauksen.
Tallustelin kaikessa hiljaisuudessa keittiöön. Otin veitsen. Ja viilsin.
Mutta vain yhden ainoan viillon.
Voin sanoa kaatuneeni tai naarmuttaneeni sen jossain. Kyllä se vielä menee läpi. Sen on pakko mennä.
Fyysinen kipu auttoi minua unohtamaan muut asiat hetkeksi..
Nyt tuo punainen viiva muistuttaa minua siitä miten huono ihminen minä olen.. Ei kukaan täysjärkinen käsittele ongelmiaan näin.
Tuntuu, että sisimmässäni tapahtuu räjähdyksiä räjähdysten perään - miten kauan keho voi kestää sellaista?
Tämäkään päivä ei ole ollut sieltä parhaimmasta päästä.. Koko aamu meni kuin sumussa. Aamulla jouduin jättämään aamupunnituksen väliin. Se tuntui todella ahdistavalta...
Kävin närppimässä kasvispataa koulun ruokalassa ja suuntasin kohti tärkeää tenttiä.. Kun sain tenttipaperin naamani eteen, minun teki mieli itkeä. Oikeasti. Kaikki selitettävät sanat näyttivät aivan uppo-oudoilta ja en osannut vastata muihinkaan tehtäviin. En pääse ikinä tuota kurssia läpi...
Nyt pitää yrittää hieman ryhdistäytyä. Poika Ystävä tulee viikonlopuksi luokseni ja en halua hänen saavan tietää, että hän seurustelee mielisairaalamateriaalin kanssa.
0 ajatusta:
Lähetä kommentti