Miksi paha olo iskee öisin?

 
Tässä minä olen taas. Väsyneenä ja murheellisena.
Normaalit ihmiset käyvät väsyneenä nukkumaan. Minä en. Murheellisuus tuo kaikki inhottavat asiat mieleen ja nukahtaminen on mahdotonta.
Mutta silti en vieläkään haluaisi hakea itselleni unilääkkeitä. Niitähän on yritetty tarjota useampaan otteeseen, mutta olen kieltäytynyt joka kerta. En vain jaksa uskoa, että ne poistaisivat ongelmaa.. Ehkä ne toisivat hetken helpotuksen, mutta sitten homma räjähtäisi käsiin vielä pahemmin.

Miten Minun Monsterini jaksaakin olla hereillä aina? Ja tuntuu, että se vain voimistuu enemmän minun ollessani väsynyt.
Nytkin se kuiskii korviini kieroja valheitaan, jotka tuntuvat kuitenkin niin todellisilta.
"Hyi hitto.. Menit sitten ja söit pussillisen Nellie Delliesejä.. Vaikka ne ovatkin sokerittomia, niin siinä on 162kcalia liikaa"
Järki-Minäni yrittää vastustella vetoamalla siihen, että olen syönyt vain 950kcalia tänään ja kuluttanut 350.. Eli eihän tuo nyt voi olla niin paha ja iso asia..
"Ai ei vai.. Huomenna se sitten näkyy vaa'assa - sittenpähän tiedät. Jos haluat pysyä lihavana ja oksettavana, niin jatka vain paskaruuan mussutusta"
Luovutan.. Tätä väittelyä en voi voittaa. Taaskaan.

Tekee mieli rankaista itseään. Tehdä jotain pahaa itselleen.
Hetken jo mietin oksentamista, mutta kämppis on kotona ja ei sitä aina voi vedota vatsatautiin.. Ja muutenkin yritän vältellä laattaamista niin pitkään kuin vain ikinä on mahdollista, koska en halua menettää loppujakin kiilteitä hampaistani.
Seuraavaksi mietin keittiöveitseen tarttumista. Mutta ei sekään ole järkevää... Poika Ystävä tulee viikonlopuksi luokseni ja en millään jaksaisi valehdella... Mietin ihan vain yhden ainoan viillon tekemistä, mutta kuinka pitkään hänkään uskoisi kömpelyyteeni tiskatessa? Ja sitäpaitsi näen Sitä Erästä lauantaina tai sunnuntaina ja hänellä on nykyään paha tapa sanoa: "näytä kädet".
Tekee mieli huutaa ja repiä itseään hiuksista.. Ääntä ei kuitenkaan lähde ja tukan nyhtäminen ei tuota haluttua lopputulosta.. Päänahkani on sen verran turta, että minua saa lähestulkoon vedellä hiuksista pitkin lattioita, jotta tuntuisi jonkinlaista kipua.
Päätinpä sitten tulla avautumaan tänne.. Ehkä olo edes hieman helpottui, kun voin kuvitella jonkun tosiaan lukevan ajatuksiani.
Kiitos ja anteeksi, taas kerran.