En ymmärrä itseäni. Nyt on jo pidemmän aikaa ollut ihan hyvä olo, mutta nyt se jostain syystä muuttui. Kaikki ikävät asiat palasivat mieleen. Tuntuu, että minusta ei ole mihinkään.
Tuntuu, että olen yksi hiton maanantaikappale. Tuntuu, että minusta on rakennusvaiheessa jäänyt puuttumaan jotain. Olo on vaillinainen.
Miksi tämä olo tuli takaisin?
Minun ei ole tarvinnut rankaista itseäni syömisestä (ts. ne ovat pysyneet aisoissa), olen liikkunut suunnitelmien mukaan, paino putoaa edelleen (55,7 tänäaamuna). Ja silti..
Silti huomaan tuijottelevani käsivarsiani. Katselen vanhoja arpia. Muistelen miltä tuntui, kun terä painautuu kudokseen. Ja muistelen miltä se näytti kun veri tihkuu haavasta ja katoaa lavuaariin.. Miksi minä kaipaan tuollaista?
Miksen voi olla onnellinen siihen mitä minulla on? Miksi minun pitää olla tällainen?
Parvekkeella tupakoidessa mietin aikoja, jolloin olisin voinut kiivetä kaiteelle ja tasapainoilla - leikkiä tulella kuoleman kanssa.
Nyt erona on kuitenkin se, että en haluaisi kuolla. En halua kuolla, mutta samalla en osaa elää. Ajelehdin jossain välimaastossa.
Haluaisin vain levätä.
0 ajatusta:
Lähetä kommentti