Millainen olo minulla nyt onkaan..

Itseasiassa oloni on nyt ihan hyvä. Verrattuna viime kevääseen/kesään, niin olo on oikeastaan melko mainio.
Itsetuhoinen en ole ollut hmmm... syys-lokakuun jälkeen? Kuitenkin jo jonkun aikaa olen ollut ilman tuota pahaa tapaa. Ja en ole oksentanutkaan ainakaan kuukauteen. Kai sekin on jo jotain.
Poika Ystävä on taas kerran rauhoittanut minut. Hän kesytti minut yli seitsemän vuotta sitten ja nyt hän on tehnyt sen uudelleen. Tämän päivän ja seitsemän vuoden takaisen ajan erona on se, että nyt en aio luopua syömishäiriöstä. Syömishäiriöstä on tullut minulle aivan liian rakas. Tällä kertaa pääsen tavoitteeseeni - tällä kertaa minusta tulee täydellinen: pieni ja siro.
Nyt minun on myönnettävä itselleni, että aika, jonka vietin Sen Erään kanssa, ei ollut minulle hyväksi. Liikaa alkoholia, liikaa surua ja murheita. Ajoittain tuntuu, että haluaisin koko ihmisestä eroon lopullisesti.. Hän on loukannut minua niin pahasti lukemattomat kerrat. Ja aina minä olen antanut anteeksi.. Kuinka pitkään minä jaksan olla hänen (alkoholista johtuvan) kiukuttelunsa kohteena? Eikö ystävän kuuluisi tukea toista silloin, kun tämä sitä eniten tarvitsee? Viimemainitun perusteella en voi vain dumpata Sitä Erästä selviämään ongelmiensa kanssa.. Mutta onko sekään hyväksi, että kannan jatkuvasti huolta ihmisestä, joka sanoo tappavansa itsensä juomalla?
Mene ja tiedä. En minä ole niin viisas, että voisin vastata noihin kysymyksiin.

Muut tunteet tällä hetkellä... Epävarmuus, ahdistus ja silti samalla olen pikkiriikkisen ylpeä itsestäni.
Aloitetaan hyvistä uutisista, jonka jälkeen sitten siirrytään niihin huonompiin.. Ylpeä olen sen vuoksi, että olen noudattanut kunto-ohjelmaani, syömiset ovat pysyneet kurissa ja paino mitä ilmeisimmin pudonnut.
Itsensä rääkkääminen liikunnalla on tuntunut niin hyvältä, että olen usein tehnyt enemmän mitä kunto-ohjelmani vaatisi. Esimerkiksi polkiessani kuntopyörää huomaan usein ajattelevani: "Poljenpa vielä pari kilometriä.. Kappas, vielä 7minuuttia, niin olen polkenut jo 70min.. Nyt kilometrit eivät mene tasan, joten vielä vähän". Olen numeroiden orja. Ja minä tiedän sen.
Ja aina kuntoillessani kotona, katson samalla televisiosta jotain thinspaavaa ohjelmaa.. Kun näen ne kauniit ja hoikat naiset, hoen itselleni samalla: "Minustakin tulee tuollainen".
Syömiset ovat pysytelleet siinä alle 700kcal/pvä ja "liikkumalla-liikkumalla" (en jaksa hyötyliikuntoja alkaa laskeskella tuohon) kulutus on ollut n. 100-700kcal/pvä. Jonain päivinä ollaan oltu siis ihan reippaasti miinuksilla.

Nyt koetan ihan tosissani panostaa proteiinipuoleen. Ja yleensä olen onnistunutkin vallan mallikkaasti :)
Laihdutusliikkujan tulisi syödä proteiinia 1-1,5g per painokilo vuorokaudessa (normaali saantisuositus väh. 0,7g/painokilo/vrk). Yli kahden gramman/painokilo saannista ei taida olla hyötyä kuin kehonrakentajille?
Treenailupäivinä olen kiinnittänyt erityistä huomiota proteiineihin ja tässä oiva apu onkin ollut miehen ostama hera80-valmiste.
Teen yleensä tämänlaisen smoothietyyppisenjuoman blenderillä treenipäivinä (minut tuo pitää kylläisenä pidemmän aikaa):

1 prk (250g) Ehrmann 0,2% maitorahkaa
100g X-tra rasvatonta raejuustoa
15g Kuidukas-leseitä
25g hera80-jauhetta
+ vettä

Ravintosisältö tässä sotkussa näyttää tältä:
energia: 357 kcal
proteiini: 57,5g
hiilarit: 23,1g
rasva: 4g
kuidut: 4,5g

Kaiken järjen mukaan olen siis laihtunut. Vaaka näytti tänään 56,4kg. Tämä on se syy, miksi olen epävarma..
Minusta alkaa tuntua, että vaakani on rikki. En minä ole hieman yli viikossa mitenkään voinut pudottaa painoa lähes neljää kiloa.. Vai olenko muka voinut?
Voi itku.. Pitää käydä varmuuden vuoksi jonkun kaverin vaa'assa tarkistamassa asia.. Ei tuosta patterienkaan pitäisi olla lopussa, vaihdoin ne vasta joku aika sitten. Helkkari, jos pitää uusi vaaka ostaa.

Ahdistus taas syntyy siitä, että minua on pyydelty useampiin pippaloihin tänä viikonloppuna.. Olen nyt päättänyt olla juomatta jonkin aikaa. Ihan jo sen vuoksi, että alkoholi sisältää aivan järjettömän määrän "tyhjiä" kaloreita - kaloreita, joista ei ole keholle minkään valtakunnan hyötyä.
Toinen syy on se, että kännipäissäni olen ajoittain hieman.. ehm.. holtiton. En minä mitään moraalikrapulaa (yleensä) koe juopottelureissujen jälkeen, mutta olisi se silti varmaan ihan hyvä oppia käyttäytymään.
Kolmantena syynä mainittakoon vaikka se, että en voi olla 100% varma siitä etten syö humalassa mitään paskaruokaa jonkun hienon kuningasidean seurauksena. Taikka että en tee itselleni mitään typerää jonkun pienen poikkipuolisen sanan vuoksi.
Tekisi hirveästi mieli lähteä näkemään tuttuja, joita en ole nähnyt aikoihin, mutta osaanko pysytellä erossa alkoholista? Varsinkin kun nuo kaverit tuppaavat juottamaan minua ilmaiseksi aivan liian usein. Ja aivan liian usein repsahdan. Jos olen kuskina, silloin ei ole puhettakaan siitä että joisin itse muuta kuin vettä - pitänee siis tarjoutua kuskiksi useammin..
Tämä puoli rakkaassa häiriössä on ongelmallinen: kuka normaali ihminen miettii voiko sitä lähteä pitämään hauskaa kavereiden kanssa vai ei..? Tai kuka pakenee koko illan sipsikulhoa kuin moottorisahamurhaajaa?
Ei kai kukaan.
Noh, nähtäväksi jää että lähdenkö vai jäänkö. Toivottavasti saisin keräiltyä itseäni sen verran, että voisin vastustaa kiusauksia, mutta samalla pystyisin pitämään hauskaa.